23.10.2009

Työpäivä ja ensimmäiset rokotukset


Polkalla oli tänään superjännittävä päivä. Aamuriehumisesta väsynyt pieni afrikkalainen pakattiin autoon ja suunnistettiin mutsin työpaikalle (emäntä kuulostaa niin kovin maalaiselta, vaikka maalaisiahan tässä nyt ollaankin). Mäykyt on aika paljon mukana töissä, onni on koiraystävällinen työpaikka!

Polkkakin sai aloittaa toimistokoiraharjoittelun. Ensimmäisenä moikattiin alakerrassa vastaan tullut siivooja ja sen jälkeen työkaverit. Kaikki ihastelivat Polkkaa. Mutta mitä tekee afrikkalainen? Käy nukkumaan mun työpöydän viereen omalle peitolleen.


Ruokiksen aikaan käytin vieläkin unisen Polkan ulkona asioilla. Vähän se jaksoi riehua ja syödä evääksi otettuja puruluita, kunnes uni vei taas voiton. Työkaverit ihmettelivät, miten pentu voi olla niin uskomattoman rauhallinen. Tervetuloa vaan meille joku aamu klo 07 tutustumaan Polkan ja Maissin aamuralliin...



Lähdettiin töistä jo vähän ennen kolmea ja suunnattiin seuraavaksi eläinlääkäriin ensimmäisille rokotuksille. Koko klinikan väki istui lattialla ihastelemassa reipasta Polkkaa! Rokotuksille tuli samaan aikaan kuukautta vanhempi sekarotuinen pentu, jonka kanssa Polkka ehti hetken painia rokotusten jälkeen. Ensimmäinen lääkärivisiitti sujui tosi hienosti ja lääkäri palkitsi pienen potilaan kuivatulla maksalla ja purutikulla. Lekurireissun jälkeen Polkka käveli jokusen sadan metrin päässä sijainneelle autolle kuin vanha tekijä, vaikka liikennettä oli tosi paljon. Ja oikeasti pentu taisi olla hihnassa kolmatta kertaa elämässään?



Kotona afrikkalainen moikkasi mäykyt, söi kupillisen koiranruokaa, kävi ulkona kakalla ja hyppäsi nojatuoliinsa takan eteen. Ja nukkui huikean pitkät päiväunet.

P.S. Hieno leijona on työpaikan. Ostettu joskus lavasteeksi sirkustapahtumaan. Polkka osoitti hyviä taipumuksia ja oli kovasti kiinnostunut leijonasta.

Ei kommentteja: