Puukylän koirasomiste.
Vietettiin viikko helteisessä Budapestissä. Pääpaino oli edellisvuosien tapaan Euroopan suurimmassa kulttuurifestari Szigetissä, mutta viikon aikana ehtii monenlaista muutakin. Koko ajan oli aurinkoa ja hellettä, oli ihana päästä vielä viikoksi oikeaan kesään ennen syksyn saapumista. Viikko tarjosi bändien ja esitysten lisäksi iloista seuraa, ruokaa, kylpylöitä, ostoksia ja eläintarhavisiitin.
Lemmikkisäännöt.
Festarialueelle sai tuoda edellisvuosien tapaan koiria, tietyin säännöin. Koira (tai muu lemmikki) piti olla tunnetusti rauhallinen, sillä piti olla hihna ja kuonokoppa, asianmukaiset rokotukset ja tunnistusmerkintä ja se piti rekisteröidä alueelle saavuttaessa. Monimutkaiset säännöt, olisikohan helpompaa (ja eläinystävällisempää) kieltää koko eläinten tuominen alueelle? Tällä kertaa näin muutaman koiran jopa päälavan läheisyydessä, mikä on aivan järjetöntä. Ehkä lemmikit vielä menevät muutaman kilometrin pitkän saaren rauhallisemmissa osissa, mutta keskelle hirveää väkimylläkkää ja meteliä tuodut koirat kävivät sääliksi.
Kahvilan koirat.
Unkarin koirakulttuuri on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Suuri osa koirista kipitti irrallaan, mutta selvästi omistajan hallinnassa. Hauskimmat olivat erään aamiaispaikan koirat, saksanseisojan näköinen (sekarotuinen?) uros ja pikkuinen pentu. Ne painelivat ympäri kahvilaa tsekkaamassa asiakkaiden eväitä. Tarjoilija yritti anteeksi pyydellen hätistää lautastani kurottelevaa pentua muualle. Yritin vakuuttaa, että näky on ennemmin kotoinen, kuin häiritsevä. En päässyt missään vaiheessa selville siitä, kenelle koirat kuuluivat. Tarjoilijalle vai jollekin asiakkaalle?
Ja se aamiainen.
Festarin päätyttyä teimme visiitin eläintarhaan. Olin lukenut kyseisestä eläintarhasta ennakkoon ja sen piti olla ihan kunnollinen. Ja oikeastaan se olikin, elämillä oli suhteellisen kivat ja viihtyisät tilat. Jääkarhut, leijonat ja tiikerit olisi voinut taas poistaa eläintarhan valikoimasta, kunnollisen tilojen järjestäminen niille taitaa olla mahdotonta? Ainakin ne onnistuvat näyttämään masentuneilta eläinparoilta. Toisin kuin vaikkapa Korkeasaaressa, eläimiin sai koskea. Kameleita pääsi ruokkimaan ja esimerkiksi laiskiaisia torkkui jonkun tropiikkitalon penkeillä ja käytävillä. Meikäläisittäin aika erikoista.
Arvatkaa, kuolasiko?
Aika fiksu vuohi!
Sillä välin Hattulassa Janne ja Marjo pitivät taloa pystyssä ja huolehtivat koirista ja viljelyksistä. Kaikki oli mennyt mainiosti ja meitä vastassa oli tyytyväinen koirajengi. Papu oli yllättänyt ja ollut suorastaan villinä! Mummeli oli oikein lähtenyt lenkille ja muutenkin töninyt ihmisiä äksönin (vai herkkujen?) toivossa. Poksu oli ollut vähän laiska, mutta suostunut sentään juoksemaan Jannen kanssa kahdeksan kilsan lenkin. Ekalla yrittämällä se oli jolkutellut perässä haukotellen... Maissi oli kuulemma ollut oma hurmaava itsensä.
Polkka oli käynyt myös tapaamassa valtavaa irlanninsusikoiraa. Punainen paholainen oli ollut suurelle kuolaavalle miekkoselle nyreän äreä. Mietin jälkikäteen, ettei Poksu ole nähnyt noin isoa koiraa koskaan aiemmin! Ehkä sitä oli vaan jännittänyt ihan kauheasti? Kuvien perusteella Poksu näyttää kutistuneelta pikku pinseriltä.
Mene meneen, sanoo Poksu.
Valtavat kiitokset Jannelle ja Marjolle kotimiehinä toimimisesta! Onhan se mainiota lomailla, kun tietää että orkesteri on hyvissä käsissä. Koirien lomakuvat Jannen ja Marjon käsialaa.
Polkan virallinen tunnustuskuva.
