Rhodesiankoiran huumorintaju

Koira maassa, rhode pöydällä.

Rhodesiankoirat ovat siitä hauskaa porukkaa, että niillä on oikeasti huumorintajua. Uiminen on hauskaa, mutta sadekelillä ei pysty lenkkeillä. Tai jos lenkillä alkaa sataa eikä ole sadetakkia mukana, voi juosta lähimmän ison puun alle uikuttamaan. Niinkin kaunis koira kuin rhode onnistuu usein näyttämään valokuvassa siltä, kuin sitä olisi hakattu kaksi päivää. Se istuu lysyssä, korvat luimussa ja alistunut ilme naamalla. Ihan vain siksi, että on käsketty istumaan persuksensa päälle.

Huumorintajuisen koiran kanssa harrastaminen ei ole aina yksinkertaista. Tai se kysyy huumorintajua myös omistajalta. Polkka oli ilmoitettu viikonloppuna kisaamaan agilityssä ja se päätti alkuviikosta, ettei p-y-s-t-y hyppäämään rengasta. Ei vaan pysty. Kesäkuun kisoissa se hyppäsi renkaan sivusta viimeisellä radalla ja sitä ennen teki saman noin vuosi sitten. Väliin mahtui onnistuneita rengassuorituksia.

Ehkä se vaan haluaa pitää hulluja koiranaisia vähän jännityksessä?

Ja sitten lopulta kisarata näyttää tältä. Minua jännitti niin, että meinasin pissata housuun. Tosin tuosta kyseisestä renkaasta jos olisi tunkenut sivusta, olisi saattanut vähän tuntua kylkinahassa.

Mutta siis kyllä, Suvi ja Polkka tekivät viikonlopun kisoissa toisen kolmosluokan nollan. Aika oli jotain -10 sekuntia eli ripeää menoa ainakin rhodesiankoiraksi. Ei tuolla rakenteella ihan kauhean paljon lujempaa pistellä. Hieno homma, eihän tästä tiimistä voi olla kuin ylpeä! Edellisten kisojen jälkeen alla oli yksi (tuo renkaan osalta epäonnistunut, muuten ihan hyvä) treenikerta.

Tuntumaa agilityn kolmosluokkaan

Polkka ja Suvi kävivät maanantaina iltakisoissa Tampereella ottamassa vähän tuntumaa agilityn kolmosluokkaan. Olin siis itsekin mukana eväsvastaavan ja yleisen huoltojoukon roolissa. Suvin vaatimaton tavoite oli tuplanolla, mistä olin tietenkin jo valmiiksi ihan järkyttynyt. Mutta ei se kuulkaa kaukana ollut!

Polkka siirtyi kolmosluokkaan keväällä ja kiikutin sen tässä välissä kaksi kertaa Suville treenattavaksi. Siinä ne teki jotain rataa ehkä viisi minuuttia ja homma hyvä.

Mutta siis niin, maanantainakin kulki oikein hyvin. Ekalta radalta tuli hyvä nolla -10,35 aikaan. Toinen rata meni sekin sujuvasti, kunnes juuri ennen maalisuoraa Polkka keksi vanhan kunnon jekkunsa ja hyppäsi renkaan sivusta. Turha jossitella, mutta nollahan se olisi ollut sekin. Mutta silti: perhanan Pokemon!

Iloista ja sujuvaa työskentelyä oli taas enemmän kuin ilo katsella. Olen niin iloinen siitä, että Polkka on löytänyt itselleen täydellisen ohjaajan. Minulle sopii teenkeittohomma ihan hyvin.

Nopein koira tykitti ekan radan johonkin -17 sekunnin aikaan. Polkan ja voittaneen koiran ero oli siis seitsemän sekuntia. Tästä voi jokainen päätellä, onko rhodesiankoiralla oikeasti mitään jakoja agilityn kolmosluokassa. Ehkä tässä kisataankin enemmän itseä vastaan ja jokainen nolla on aina pieni voitto. Ja tärkeintä tietenkin, että koiralla ja ihmisillä on hauskaa.

Uusi agilityn kolmosluokkalainen

Enpä olisi viime kesänä Polkan kisakokeilusta Suvin kanssa sopiessani uskonut, että ne on viidet kisat ja kakkosluokan serti. Minulla oli jonkun sortin henkilökohtainen kriisi siitä, että mitä tämän harrastuksen ja koiran kanssa teen. Suvi lupautui testaamaan, miten Polkka kulkisi hänen kanssaan.

Ekoihin kisoihin tyypit treenasivat kerran. Hankalat radat ja kaksi hyllyä. Seuraavista kisoista tulikin yksi nolla jokaisista. Forssassa nolla ei ollut nousunolla, joten siksi Polkka ennätti kerätä niitä neljä. Lajia tuntemattomille selvityksenä siis sen verran, että kakkosluokasta nousee kolmosluokkaan kolmella nollaradalla (lue: alle ihanneajan juostu puhdas rata), mutta kaikki nollat eivät ole nousunollia. Niin sanottujen nousunollien lukumäärä riippuu osallistuvien koirien määrästä.

Treenikertoja Suvilla ja Polkalla on takana ehkä viisi. Siksi onkin ihan käsittämätöntä, miten kaksikon yhteistyö toimii niin saumattomasti. Taitava ohjaaja tietenkin ja onhan Polkkaakin treenattu (meikäläisen todella osaavissa käsissä, hah hah), mutta luulisi yhteisen sävelen löytymisen ottavan silti aikansa?

Niin siinä vaan sitten kävi, että lauantain kisojen ensimmäiseltä radalta tuli se viimeinen luokkanousuun tarvittava nolla. Rata ei ollut todellakaan mikää helppo (jos minä olisin ohjannut koiraa, olisin ehkä lähtenyt kotiin sen nähtyäni) ja Polkan nolla oli ainoa. Punainen paholainen vaihtoi luokkaa siis tyylikkäästi voitolla. Toiselle radalle se ei tietenkään voinut enää osallistua, vaan jaettiin kisaherkut seuraneitinä toimineen Daran kanssa ja lähdettiin aurinkoisen kevätpäivän lenkille.

Seuraneiti Dara ja kisakoira Polkka.

Olen melkein harmissani siitä, että Polkan luokkanousu kävi näin nopeasti. Meillä oli niin hauskoja kisareissuja Suvin ja seuraneitinä toimineen Daran kanssa! Mutta se riski on tietenkin otettava, kun antaa koiransa osaaviin käsiin. Mitä tästä eteenpäin sitten, en yhtään tiedä. Jatkanko itse treenaamista ja yritänkö kisata, vai tyrkytänkö koiraa Suvin mukaan kisareissulle?

Tietenkin minua naurattaa myös tämä oma asenteeni kisaamiseen. On ihan parasta ajaa kisapaikalle, lämmittää ja jäähdyttää koira, kuvata ehkä suoritus videolle ja nauttia kioskin antimista. Ei mitään sellaista veret seisauttavaa kisajännitystä, kun joku muu astuu suden suuhun (vaikka jännittää minua siltikin aina ihan törkeästi). Ja sanon tämän kaiken sen jälkeen, kun olen treenannut koiraani agilityä varten viisi vuotta.

Mutta saapa nähdä mitä tuleman pitää. Onneksi olemme hitaassa Hämeessä, ei sitä tarvitse tänään tietää.

Toinen LUVA-nolla!

Pakattiin Suvin kanssa lauantaina ystävänpäivän kunniaksi kaverukset Polkka ja Dara autoon ja huristettiin Janakkalaan agility-kisoihin. Dara oli seuraneiti ja Polkan henkinen tuki ja Polkka juoksi kaksi starttia Suvin kanssa.

Henri Luomalan radat eivät olleet ihan yksinkertaisemmasta päästä. Polkka lähti ekalle radalle vähän tahmeasti, mutta sai hommasta kiinni ja teki nollan ajalla -5,19. Nollalla sijoittui kolmanneksi ja sehän oli myös toinen kakkosluokan nousunolla. Yksi vielä ja sitten ollaankin jo kolmosluokkalaisia!

Toinen rata lähti liikkeelle hyvällä draivilla, mutta Suvin omien sanojen mukaan hänen ajatuksensa siirtyi kesken keppien seuraavaan esteeseen - Polkka huomasi ja tuli kepeiltä pois. Tässä on juuri se ongelman ydin minun ja Polkan kanssa: ajatukseni katkeaa liian monta kertaa radan aikana ja koira menee ihan sekaisin. Keppionnettomuudesta huolimatta maaliin selvittiin ajassa 8,85. Polkka sijoittui toiseksi, tällä radalla kukaan ei tehnyt nollatulosta. Siellä se pieni punainen afrikkalainen tönötti molemmissa palkintojenjaossa bordercollieiden seassa.

Hauska kisapäivä ja mainio ystävänpäivä - Suvi ja Dara olette ihan parhaita!

Se oli mainio kisapäivä

Ensilumen ahdistus ja sitten raahasivat kisaamaan!

Polkka juoksi eilen Suvin kanssa kaksi starttia agilityä Riihimäellä. Kärsin edelleen en vaan osaa -henkisestä koiranohjauskriisistä ja Suvi oli niin ihana, että lupautui viemään Polkkaa. Tyyppi, jolla on itsellään pakettiautollinen kisakoiria. Tässä sitä todellinen koiraystävä punnitaan.

Treenikertoja oli takana ruhtinaallinen yksi parivaljakon edellisten, syyskuussa olleiden kisojen jälkeen. Onhan se ihan törkeän vähän ja teki koko hommasta ihan upporikasta ja rutiköyhää, mutta toisaalta Polkka on jo aika osaava ja kestää huonosti hinkkaamista. Ja on ehkä vähän vieraskorea Suville, kun ne on treenanneet niin sopivan vähän.

Ekalta radalta tyypit juoksivat ihan käypäisen nollan (-8,42). Polkka oli viides, eteen kiilasi neljä bordercollieta. Jos rata on mallia juoksukilpailu, on ihan mahdotonta pärjätä noille kavereille. Onneksi koiria oli tarpeeksi paljon ja viisi nopeinta nollaa oli LUVA- eli luokanvaihtonollia. Radassa ei ollut juuri mitään moitteen sijaa ja sitä voi vakoilla tästä.

Toisella radalla kävi pieni työtapaturma ja täydellä laidalla tykittänyt Polkka hyppäsi yhden aidan väärään suuntaan. Hylätty ratahan siitä sitten tuli. Tässä lajissa on turha jossitella, mutta loppurata jatkettiin hyvää vauhtia nollarataa. Video löytyy tästä.

Nollarata on aina hieno juttu, mutta parasta tässä päivässä oli Suvin ja Polkan saumaton yhteistyö. Minä otan koiran autosta, annan remmin Suville ja koira vaan toteaa että jaahas, nyt sitten mennään. Ei se mieti eikä kysele, että mikä homma tämä muka on. Olen iloinen myös siitä, että Polkka teki molemmilla radoilla kaikkensa. Ei tuon kokoluokan koira juuri tuon lujempaa pääse, tai pysty vetämään mutkia enää tiukemmiksi. Hyvä hylätty rata on parempi kuin tahmea nippa nappa aikaan juostu nolla. Se on minun mielipiteeni.

Agilityä kakaroille

Tuonne putkeen? Ihan oikeesti?

Polkan pentujen Päivi-kasvattaja järjesti lauantaina agilitypäivän kasvateilleen. Paikalla oli Polkan ja Neelan pentuja, eli B- ja C-pentuja. Meille tuttu lenkki- ja treenikaveri Suvi koulutti ja minä yritin jotenkin auttaa parhaani mukaan. Lähinnä taisin juoruilla mukavien pennunomistajien kanssa ja ottaa muutaman tosi epätarkan valokuvan. Menihän se päivä niinkin ja oikein mukavasti menikin. Oli kiva nähdä pentuja taas pitkästä aikaa ja urospentuja en ollut nähnyt ollenkaan.

Ei oikeasti voinut kuin ihmetellä pentujen toimintatarmoa ja avoimuutta. Vähän vallattomiahan ne tuossa iässä tahtoo olla, mutta tosi innokkaita ja hyviä tekemään hommia. Vähän ihmettelin, että millä niitä on siellä Feanorsilassa ruokittu ennen luovutusikää... Jollakin ihmeaineella, mikä ei ollut käytössä vielä Polkan pentuaikaan?

Osa pennuista veteli vähän hepulirallia ympäri hallia (hyvin rimmaa muuten), mutta tuollainen nyt tasaantuu ajan kanssa, varsinkin kun treenaa vähän hallintaa. On paljon helpompi suitsia villiä koiraa, kuin puhaltaa virtaa laiskaan lotjakkeeseen. Tai ehkä minun on helppo sanoa, en ole koskaan omistanut mitään supervilliä estetykkiä. Mutta kivoja ja lupaavia pentuja, harrastakaa nyt ihmiset niiden kanssa jotakin! Ja olkaa iloisia pentusistanne.

Tehtiin Polkan kanssa ratapätkä ennen pentujen treenin alkua. En tiedä innostuiko Polkka yleisöstä vai mitä tapahtui, mutta se oli oikein innokkaalla ja hyvällä treenituulella. Vähän se kyseli halliin tullessa, että kenen kanssa täällä tänään tehdään hommia (ollaan siis ohjattu sitä Suvin kanssa molemmat) mutta lähti hyvin mukaan treeniin. Jopa niin hyvin, että hyydyin jonnekin koiran perään ja eka ohjaussuunnitelma meni ihan pieleen. Suvilta tuli vähän haltuunottovinkkiä ja sillä saatiin homma toimimaan. Kuten kuvista näkyy, olen hätää kärsimässä nopsan koiran kanssa. Ihan turha se on toivoa koiralle lisää vauhtia, kun ei pysy itse perässä!

Kiitos Suvi treenistä, ehkä tämä taas antoi vähän uskoa mun ja Polkan yhdessä tekemiseen.

Hieno päivä, hyvä kouluttaja, ihanat koirat ja mukavat koiranomistajat. Ei ole mikään oma lehmä ojassa, mutta totean silti, että onhan se nyt ihan mahdottoman hienoa, että kasvattaja järjestää tällaisia koulutuspäiviä.

Polkan kuvat: Päivi Sormunen

Kun Polkka ja Suvi nollan tekivät

Vietettiin Suvin kanssa lauantai agilitykisaamassa Forssassa. Tai siis Suvi kisasi ja minä olin eväsvastaava. Päivän aikataulut olivat ihan sekaisin ja loppujen lopuksi reissusta tuli 11 tuntia pitkä, mutta päivä oli tosi hauska! Aurinko paistoi ja Sanna ja vauva kävivät tervehtimässä meitä kentän laidalla.

Itse kisoista sen verran, että Suvi juoksi kuusi starttia, joista puolet oli puhtaita ratoja eli nollia. Polkka teki ekalta radalta vitosen (yksi harmittava rima alas) ja toiselta nätin nollaradan. Agilityn kakkosluokassa kaikki nollat eivät ole LUVA (luokanvaihto) -nollia, joita siis tarvitaa kolme seuraavaan luokkaan siirtymiseen. LUVA-nollien määrä riippuu kisaajien määrästä ja tällä kertaa niitä oli kolme nopeinta nollaa. Polkka oli tietenkin se neljäs ja hävisi kolmannelle alle sekunnin.

Hyvää vauhtia Pokemon kuitenkin pisteli, ekan radan ihanneaika oli 36 sekuntia ja Polkan aika 31,42 ja toisella radalla ihanneaika 44 sekuntia ja Polkka laittoi menemään aikaan 35,26. Olin tosi iloinen hyvistä suorituksista ja siitä, että koira toimii vihdoinkin. Hienoa Suvi ja Polkka, olette mainio tiimi!

Ensimmäistä rataa voi katsoa tästä.

P.S. Arvatkaa mikä on Polkan mielestä parasta tässä ns. oikeisiin käsiin päätymisessä? No se, ettei kisareissuilla tarjota enää vettä, vaan oikeiden urheilukoirien palautumisjuomaa! Polkka on ollut aina tosi huono juomaan reissussa, mutta tätä juotavaa se oikein himoitsee.

Kuva: Johanna Lyömilä

Eläinkoe nimeltä "Polkka saa osaavan ohjaajan"

Meidän kesän treenikausi meni ihan persiilleen. Mitä sitä kaunistelemaan. Ensin satoi kaatamalla vettä, sitten Pokka steriloitiin. Sen jälkeen alkoivatkin yli kuukauden kestäneet helteet. Polkan optimaalinen treenikeli on +18 astetta pilvipoutaa ja sellaista ei juuri tällä ulkotreenikaudella nähty.

Katsoin koko kesän laiskaa, löysäilevää koiraa ja mietin, onko se jotenkin jumissa tai onko sillä joku vikana. Polkka pudotteli rimoja, kaatoi pituutta, tuli kepeiltä kesken pois ja hyppäsi renkaan sivusta. Lopulta en keksinyt muuta syytä, kun ettei sitä vaan yksinkertaisesti huvita. Tehtiin koko kesä ohjaustekniikkatreeniä pienillä ratapätkillä ja sitä jos mitä Polkka inhoaa. Se vaan haluaisi tykittää menemään suoria pätkiä, mutta sillä treenillä ei paljon agilityn kakkosluokassa pärjätä.

Kun tultiin syksyyn, olin ihan valmis heittämään hanskat tiskiin. Jos ei huvita, sitten ei huvita. Voidaan me tehdä muutakin kuin agilityä (paitsi tokon kanssa en enää ala hakkaamaan päätäni seinään). Suvi treenasi Polkan kanssa kerran-pari joskus kun olin raskaana ja siitä sainkin idean - vaihdetaan koiralle parempi ohjaaja! Polkkaa nimittäin ärsyttää ihan suunnattomasti oma pysähtely ja ohjauskuvioiden miettimiseni ja tietenkin aavistuksen sekava ohjaustyylini. Toisaalta on niin kovin vaikea kehittyä itse, kuin koira ei kestä toistoja. Ellei mene laakista oikein, suunnistaa Polkka autolle mököttämään. Kehity siinä sitten aloittelijasta taitavaksi ohjaajaksi...

Suvikin oli kiinnostunut moisesta eläinkokeesta ja ilmoitin Polkan kotikisoihin kahteen starttiin. Radat olivat tosi koukeroiset ja hankalat ja kaksi hylättyä rataahan sieltä napsahti. Eipä niitä tuloksia tehnyt kukaan muukaan. Mutta koira kääntyi esteille hyvin ja teki niin innolla hommia, ettei moista työskentelyä ollut nähty koko kesänä. Jäi tosi hyvä fiilis. Ehkä tämä eläinkoe vielä uusitaan?

Jälkimmäistä rataa voi vakoilla tästä. Rata ei näytä vaikealta, mutta se on ennen kaikkea sujuvan ohjaustyylin ansiota. Kiinnittäkää huomiota myös vesisateeseen - ei haittaa koiran työskentelyä! Minua ärsyttää koirarotuihin liittyvät olettamat, mutta onhan sillä nyt rhodesiankoiraksi ihan hyvä vauhti päällä.

Nyt ollaan kaiketi tilanteessa, jossa minulla on (ihan) toimiva agilitykoira, joka on kuitenkin parhaimmillaan ihan jonkun muun kuin minun kanssani...

Kuva: Johanna Lyömilä

Helteinen viikonloppu koiraleirillä

Pakkasin perjantaina koirat ja kamalan tavara-arsenaalin (kahden koiran roinat vastaa hyvin yhden pikkulapsen vaatimaa tavaramäärää) autoon ja huristin Virroille Feanors-koirien leirille. Polkka on Feanors B-pentujen mutsi ja olin muutenkin lupautunut opastamaan pentusia omistajineen agilityn maailmaan.

Hauskaa oli! Vaikka viikonlopun aikana mietin kyllä muutaman kerran, että tämä on juuri sitä, mihin kannattaa vapaa viikonloppu tuhlata, kun on valvonut koko viikon hampaita tekevän lapsen kanssa. Päivät helteessä koulutuskentällä, illalla vähän liian pitkään valvomista ja sitten vielä koiraleireille yleensä aika tuntematon kuntopiiri (kerrankin ihmisetkin joutuivat kunnolla likoon), jonka jäljiltä onnuin menemään monta päivää ihan vain siksi, että olin niin saakelin jumissa.

Mutta kuten sanottu, oli tosi mukavaa kouluttaa motivoituneita koirakoita. Kentän laidalla oli ihan mahtava fiilis ja kaikki seurasivat toisten suorituksia innolla. Koirat toimivat tosi hyvin. Ensikertalaiset olivat käsittämättömän rohkeita, suurin osa meni esimerkiksi pussiin ihan tuosta vaan. Teimme viikonlopun päätteeksi neljän esteen rataa. En olisi ikinä uskonut, että päätämme viikonlopun moiseen suoritukseen. Terveisiä vaan kaikille leiriläisille, olitte mahtavia!

Polkka pääsi treenaamaan molempina päivinä sen verran, mitä noin +25 helteessä jaksoi. Sehän ei ole ihan kauhean paljon se. Myös leiriläiseksi ilmoittautunut Maissi-mäyräkoira suoritti nakkiagilityä ja sepä herätti vähän hilpeyttä. Muutenkin Maissi pärjäsi leiriläisenä oikein hyvin ja tuli juttuun huonekaverimme Gene-rhoden kanssa. Mutta Gene onkin herrasmies, joka otti yhden kimeän räsähdyksen persauksen haistelusta ja päätti sen jälkeen siirtyä jallittamaan potentiaalisempia narttuja.

Agilitykentällä seisomisen lisäksi ennätettiin lenkkeillä, uida (koirat, oma talviturkki on kesän 2012 peruja...) ja syödä hyvin. Leiripaikkaa ei voi olla suosittelematta, jos siis joku on koiraleirin tukikohtaa vailla. Hienot puitteet ja hyvät koulutuskentät.

Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle väsyneinä, mutta iloisina. Koirat muuten nukkuivat kaksi päivää leirin jälkeen. Olisipa kasvattaja järjestänyt tällaisen leirin silloin, kun minulla oli ensimmäinen oma koira! Vaikka sopii tämä leirielämä minulle vieläkin. Taidan änkeä leirille kouluttamaan myös ensi kesänä. Tai sitten ihan vaan leiriläiseksi, tiedä tuota.

Viikonloppu kului suurimmaksi osaksi näissä asemissa.

Kuvat: Terhi Lehto

Agilityn kesätreenikausi starttasi

Kesällä nautitaan, sanoo Polkka.

Agilityn ulkotreenikausi alkoi muutama viikko sitten. Me saatiin uusi kouluttaja, mikä on näin pienessä seurassa erikoista. Tai siis ollaan varmaan muuten kierrettykin jo kaikki koutsit läpi. Tämän kesän kouluttaja on todellinen konkari, joka painottaa ohjaustekniikkaa. Tullaan siis varmasti oppimaan paljon. Eniten nämä kuviot aiheuttavat päänvaivaa minulle, tietenkin.

Ensimmäisellä kerralla keskustelimme siitä, miksei koiraa voi palkata tennispallolla. Sanoin, että saa ilman muuta kokeilla virittää koiraa pallon kanssa. Koutsi nakkeli palloa koiran edessä ja heitti sen puskaan. Ja haki sen sieltä itse, Polkan katsoessa esitystä tyrmistyneenä. Pallo? Meiksi toimii lihapullilla ja Cesarilla.

Ulkokauden ongelmat ovat ennallaan. Koiraa ei huvita juosta kovin montaa kierrosta raskaalla hiekalla (talven keinonurmi sopi hänen korkeudelleen huomattavasti paremmin) ja lämmin keli vie viimeisetkin mehut. Täytyy siis olla tosi tarkkana, että lopettaa treenin ajoissa. Monesti olisi niin kiva hioa vielä ihan vähän vaan, ja sitten koira onkin jo totaalisen kyllästynyt.

Mietin tässä jopa kisailmoittautumista, kunnes elukka alkoi pelleillä keppien kanssa. Sehän on ollut pitkään tosi varma pujottelija. Mutta ei, viimeksi se meni kepeille väärin sisään ja lopetti pujottelun kesken. Monta kertaa peräkkäin. Mitä ihmettä tämä nyt on? Onko koirillakin jotakin kausia, luulin että niitä on vaan pienillä lapsilla...?

Vaikka upporikasta ja rutiköyhää se kisaaminen muutenkin on. Tulosta joko tulee, tai sitten ei. Niinhän se tässä lajissa (melkein) kaikilla muillakin menee.

Vaihtamalla paranee

Kätevän treenaamisen ytimessä - Suvi pitää vauvaa ja kuvaa suoritusta videolle.

Tehtiin perjantaina Suvin kanssa tämän vuoden hauskin agility-treeni: vaihdettiin nimittäin koiria! Suvi treenasi Polkkaa ja meiksi yritti säheltää Daran kanssa. Oli muuten aika hauskaa!

Polkka toimi Suvin kanssa oikein mallikkaasti. Ainoastaan kontakteilla elukka keksi sikailla, eikä ottanut niitä samalla tavalla kuin normaalisti vaaditaan. Pienen palauttelun jälkeen alkoi kyllä toimia. Muuten radat olivat iloisia, tarkkoja ja vauhdikkaita. Koira oli selkeästi ilahtunut siitä, että ohjaaja kulkee ja ohjaa loogisesti, eikä hyppele siellä täällä ja huutele ja huido ihan miten sattuu. Todistusaineistoa tässä. Videolla huomaa, miten vähäeleisesti osaava ohjaaja toimii - aivan kuin ihminen ei oikeastaan tekisi mitään muuta kuin juoksisi koiran vieressä.

Olin ihan varma, että kolmosluokassa kisaava Dara järkyttyy syvästi joutuessaan minun kanssa radalle. Mutta Daraja tekikin hommia oikein iloisesti! Vähän se taisi ihmetellä ohjaajan epäloogisuuksia, mutta juoksi kohteliaasti radan loppuun. Maalisuoralla tapahtui ohjaajan totaalinen hyytyminen. Ei vaan pystynyt juoksemaan tarpeeksi lujaa. Video osaavasta koirasta ja ei-niin-osaavasta ohjaajasta löytyy tästä.

Videointi on tehokas, mutta kiduttava lisä treenaamiseen. Molemmat pätkät katsomalla voi todeta, että siinä missä Suvin liike radalla on jatkuvaa, minä juoksen ja pysähdyn. Jään ihailemaan koiran suoritusta ja sitten taas muistan ohjata ja juoksen paniikissa kohti seuraavaa estettä. Ehkä minäkin vielä joku kaunis päivä...

On muuten hauska huomata, että koulutettu koira toimii myös muun kuin oman ohjaajansa kanssa. Jos aikataulut vain menisivät yksiin, olisi tosi mielenkiintoista nähdä Polkan kisasuoritus Suvin ohjaamana.

Rotuyhdistyksen agility-koulutuksessa

My way or no way.

Osallistuttiin Polkan kanssa sunnuntaina rhodeyhdistyksen järjestämään agility-koulutukseen. Koiraa on treenattu tänä vuonna tasan kerran (samalla viikolla), joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Tiistaina apinan ratkaisu ohjausyrityksiin oli vaan juosta esteet läpi mahdollisimman nopeasti. Ei mitään takaakiertoja, yli vaan ja palkkaa hakemaan.

Sunnuntaina treenattavana oli vanha tuttu Polkka. Se lähti ekalle ratapätkälle täynnä vauhtia ja intoa. Vauhti ropisi sitä mukaa, kun rataa jouduttiin ottamaan uusiksi. Lopulta kahden noin viisi minuuttia kestäneen treenipätkän jälkeen hallista poistui hyvin kyllästyneen näköinen elukka. Kun minulle neuvottiin ohjaustekniikkaa, koira haahuili ympäri hallia (ellen käskenyt sitä istumaan paikallaan) skannaamassa mahdollisia nameja lattiahiekasta tai muiden ihmisten taskuista. Kun pyysin sen takaisin, se näytti hakatulta.

Mutta kun se teki töitä, se teki tarkasti, hyvin ja innolla. Niin meitä kouluttanut Laurakin totesi. Ja kehui koiran vauhtia.

Mutta tässä ollaan jälleen kerran meidän ikuisuusongelman parissa. Ohjaaja tarvitsee paljon treeniä oppiakseen ohjaustekniikkaa ja koira ei puolestaan kestä toistoja. Polkka tekee kerran ja sillä hyvä. Jo yksi uusintayritys syö sen motivaatiota. Aivan kuin se ajattelisi, että "tee yksinäsi, ellei kelpaa". Minun pitäisi tietenkin palkata sitä myös epäonnistuneesta suorituksesta ja olla näyttämättä, että pieleen meni. Mutta koira lukee minua niin hyvin, että hoksaa kyllä vaikkapa hypänneensä väärään suuntaan tai syöksyneensä putkeen A-esteen sijaan.

Kaikkiaan koulutuksesta jäi hyvä fiilis. Tykkäsin Lauran tavasta kouluttaa ja sain uusia ajatuksia. Lisäksi oli mukava seurata muiden rhodesiankoirien työskentelyä, niitä kun näkee kuitenkin aika harvoin. Joukossa oli minun mittapuullani mainion näköisiä koiria, sellaisia reikä päässä juoksevia. Sellaista koiraa haluaisin itsekin kokeilla kouluttaa.

Polkan suorituksestakin jäi ihan hyvä fiilis. Jos Poksu olisi ihminen, se pitäisi joulukuussa vuoden aikana pitämättä jääneet sairaslomat. Sellainen se vaan on.

Back in business - agitreeneissä

Valmiina treeneihin.

Olipa mielenkiintoista treenata agilityä noin vuoden treeni- ja kisatauon jälkeen. Meidän seuran talvikauden treenit starttasivat tänään ja saatiin ihanaa kyllä harkkapaikka koko talvikaudelle. Hoksasin maksaa lisenssinkin ihan viime metreillä. Nyt sitä tuntee itsensä taas huippu-urheilijaksi, oikein lajivakuutus ja kaikki!

Polkan mielestä treenit olivat tietty ai-van väärään aikaan. Afrikkalainen oli juuri käpertynyt mukavasti sohvalleen. Sain kirjaimellisesti raahata sen autoon. Mutta treenipaikalla se virkistyi ja juoksi niin lujaa, että meitä toissakesänä valmentanut koutsikin oli ihan kysymysmerkkinä. Ja tietenkin myös minä, joka yritin tehdä kaiken maailman sylikäännöksiä ja valsseja tuli hännän alla juoksevan koiran kanssa. Mutta hyvä näin, oikein hyvä. Ilmeisesti tauko ja kotona vähentynyt huomion määrä on tehnyt elukalle hyvää.

Sunnuntaina jatketaan rotuyhdistyksen agility-koulutuksen merkeissä. Kisakentille taidetaan palata ensi keväänä. Olin pessimisti treenin kulkemisen suhteen ja maksoin pelkän harkkalisenssin...

Helppoa, kun sen osaa!

Omaa vuoroa odottamassa.

Sain tällä viikolla tarjouksen, johon en voinut olla tarttumatta. Mentiin Suvin kanssa treenaamaan koirat ja Suvi treenasi myös Polkan. Meiksin mahalla kun ei enää kauheasti juosta. Tai siis ollenkaan. Koira kyllä kaipaisi tekemistä, kun on tottunut saamaan lenkkeilyn lisäksi aktiviteettia myös treenin muodossa.

Polkka oli suorastaan liekeissä päästessään tekemään hommia. Sitä ei ole koskaan kukaan vieras ohjannut, mutta eipä koira miettinyt hetkeäkään, tehdäkö töitä vieraan ohjaajan kanssa. Aika jännä juttu, että minä olen sen kouluttanut, mutta se toimii mainiosti myös muiden kanssa. Tässä yhteydessä on pakko myöntää, että Polkka toimi Suvin kanssa huomattavasti paremmin kuin minun ohjauksessani. Kokeneena ohjaajana Suvi ei joudu miettimään ohjaamista ja sehän Polkalle sopii. Koiralla menee heti hermot, kun alan säätämään ohjauskuvioiden kanssa...

Radat olivat nopeat ja tarkat. Yksi rima putosi alas, mutta se taisi olla puhdas vahinko. Treenivideo löytyy tästä. Olen katsonut sen moneen kertaan ja miettinyt, että jospa joku kaunis päivä yltäisi tuollaiseen suoritukseen videolla nähtävän koiran kanssa. Siinäpä tavoitetta kerrakseen!

Sitten vähän leikkiä.

Treenin jälkeen käytiin koiralauman kanssa lenkillä. Polkka jatkoi vireää menoa ja leikitti Daraa parhaansa mukaan. Huomasin vasta kotona, että kameran asetukset olivat olleet persiillään ja kuvat olivat ihan epätarkkoja. Oikeasti eilen paistoi jopa vähän aurinko, tosin ei tietenkään enää lenkkeilyaikaan...

Hauska päivä ja ihanan väsy koira.

Viikonloppuisia

Lauantaina tehtiin pihatöitä koko porukan voimin.

Aloitettiin viikonloppu Suvin ja koirien kanssa reippaalla agi-treenillä Riman hallissa. Perjantaina satoi ja tuuli, olipa onni treenata katon alla. Polkka teki ratapätkää ja suoriutui osuudestaan oikein hyvin. Ei mitään koomailua ja jumittamista kuten viime kisoissa. Tässä yksi ratapätkä. Radan jälkeen tehtiin vielä kepeille hakemista ja irtoamista. Suvi palkkasi koiran rasiasta keppien päässä. Meni varmaan kuusi toistoa, ennen kuin Polkka suostui uskomaan, ettei saa palkkaa juostessaan suoraan Suvin luokse tai pujottelemalla yhden kepin ja karkaamalla sitten houkuttelevan palkkarasian luo. Tosin luovutettuaan oikomisen kanssa se teki uskomattoman tarkkaa ja nopeaa työtä. Minä pystyin jättämään koiran kepeille ja menemään seuraavalle esteelle odottamaan.

Keppitreenin jälkeen tehtiin hauskaa vauhtipätkää. Suoralla radalla oli hyppy, putki, rengas ja hyppy. Minä päästin koiran irti suoran toisessa päässä ja Suvi palkkasi toisessa. Siinäpä oli muuten apinalla vauhtia! Eikä oikonut yhtään, vaan suoritti kiltisti jokaisen esteen ilman mitään käskyäkään.

Kun saatiin kaikki viisi koiraa treenattua, mentiin vielä lenkille. Afrikkalaiset eivät tosin arvostaneet moista reippailua, vettä satoi ihan vaakasuorassa. Jopa mun goretex-housut korkkasivat persauksesta. Ehkä ne on tulleet viiden vuoden päivittäisellä käytöllä tiensä päähän?

Syksyjengi takaoven uudella terassilla.

Lauantaina Päivi noukki meidät kyytiin ja suunnattiin Tuulokseen ryhmänäyttelyyn. En ollut aiemmin ollut koiranäyttelyssä parkkihallissa ja voi jeesus sitä mekkalaa! Meidän viereisissä kehissä oli kaiken maailman pystykorvia ja pieniä terrierejä ja meteli sen mukainen. Kukaan rhode ei tainnut päästää pihaustakaan, paitsi ehkä Polkka kurittaessaan aavistuksen innokasta velipuoltaan Princeä. Polkka sai hyvän arvostelun, mutta hävisi lopulta kahdelle nuoremmalle nartulle. Sijoitus siis VAL ERI 1, SA, PN3. Tuomarina Tuula Savolainen.

Arvostelu meni näin: 3v. Tyyppi erinomainen. Hyvä pää, joskin kuono voisi olla pidempi. Hyvä ilme. Hyvät mittasuhteet. Hyvä kaula, ylälinja. Hyvä ridge. Tilava runko. Edestä hieman leveä. Kokoon sopiva raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Etuliikkeet leveähköt. Sivuliikkeessä hyvä askelpituus.

Kotiin palattua tehtiin vielä reipas iltalenkki ja pari tuntia pihatöitä. Polkkakin joutui olemaan ulkona, eikä päässyt makaamaan koirasohvalle sitkeästä oven edessä päivystämisestä huolimatta. Lopulta se luovutti ruinaamisen ja riehui piharallia Maissin kanssa.

Sunnuntaina lenkkeiltiin ja käytiin treeniksellä tekemässä vähän rallytokoa. Rakensin radan ja yritin ensin Maissin kanssa. Ei vaan hermo kestänyt sitä sähellystä. Polkan kanssa toimi oikein mainiosti, se oli paljon reippaampi kuin viime maanantain ohjatuissa treeneissä. Oltiin vaihdettu nakit lihapulliin ja elukka oli nälkäinen, siinä varmaankin syy. Tehtiin neljäntoista kyltin rataa ja yritin opettaa koiraa siirtymään käskystä eteen istumaan. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Lopuksi Maissi pääsi juoksemaan kahden putken ja puomin muodostamaa agi-rataa ja oli ihan innoissaan. Polkan kanssa treenattiin omatoimista putkeen ja kepeille hakemista. Tosi hyvin meni sekin, apina oli oikein reippaana ja yhteistyöhaluisena.

Kakkosluokkaa kokeilemassa

Tänään olisin halunnut vain olla.

 Käytiin Riihimäellä Rima:n kisoissa kokeilemassa meidän uutta luokkaa, kakkosluokkaa nimittäin. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Muutamia kakkosluokan kisoja olin seurannut aiemmin sivusta ja todennut radat aika paljon ykkösten ratoja vaikeammiksi. Rohkea rotan syö, sanoi Pokemon ja niin lähdettiin testaamaan omaa osaamista.

Ei jotenkin vaan kulkenut. Polkka oli aamusta asti tosi nihkeä. Aamulenkillä se rettelöi naapuruston aussieille. Polkka, joka ei todellakaan mekkaloi hihnassa! Aussieiden omistaja jopa huusi meille kohteliaasti "pääsettekö meistä ohi?", niin huonoa meidän jengin remmikäytös oli. Pienen palaverin jälkeen Polkka ja seuraa johtajaa -henkisesti mekkaloiva Maissi hiljenivät ja ohitettiin vastaantulijat turvat kiinni ja hihnat löysällä. En vieläkään tajua, mikä tuossa kohtaamisessa oli kilarien arvoista?

Mutta itse kisaan. Ensimmäinen rata oli hyppäri ja tuomarina Asko Jokinen. Rataan tutustuessa se tuntui aika mutkikkaalta. Ei mitään suoraan juoksemista enää, vaan useammassa kohdassa sai ohjata koiraa ihan oikeasti. Meidän suoritusvuoromme oli toisena, olin ottanut siitä vähän paineita etukäteen. Rataantutustumisen jälkeen on periaatteessa kaksi minuuttia (!) aikaa hakea koira autosta ja saada se kuulolle omaa suoritusta varten. Polkka on todellakin koira, jonka kanssa tällaiset asiat täytyy tehdä rauhallisesti. Nyt saimme onneksi muutaman minuutin lisäaikaa edellisen luokan palkintojenjaon ansiosta. Vähän hätäiseksi meni silti.

Polkka oli radalla tosi kummallinen. Aivan kuin sillä ei olisi ollut ajatukset ihan kasassa. Sehän on tosi kuuliainen tekijä, mutta tänään tuntui, että koira juoksi aivan minne sattui. Enpä ollut itsekään parhaimmillani. Muutamat ohjauskuviot olivat ehkä liian vaikeita, tai sitten en muuten vaan ollut kartalla. Otettiin vitonen väärästä keppien sisäänmenosta (kepit olivat vähän hankalassa kulmassa ja ohjasin huolimattomasti) ja vähän yliaikaa kepeillä sohlaamisesta. Tulos oli lopulta 9,68 ja sijoitus 8./21. Video hirveästä säätämisestä löytyy tästä.

Agilityrata tuntui hyppäriä helpommalta. Oikeastaan rataan tutustuessa tosi kivalta. Kyllä siinäkin sai pyörittää ja ohjata, mutta ei mitenkään liian vaikeasti. Polkka oli, jos mahdollista, vieläkin tahmeampi kuin ensimmäisellä radalla. Lähti muutamaan otteeseen väärään suuntaan tai muuten vaan seisoi keskellä rataa tuijottamassa minua. Rävellettiin yliaikanolla, 3,95 ja sijoitus 2./20. Kukaan ei tehnyt nollaa ihanneajassa, mitä ihmettelen. Minusta rata ei todellakaan ollut hankala. Palkinnoksi saatiin saunasetti. Ei muuta kuin löylyihin kertaamaan ohjaustekniikkaa!

Periaatteessa yliaikavitonen ja yliaikanolla ovat ihan hyvät tulokset ensimmäisestä kakkosluokan kisasta. Järjestyksessään nämä kisat olivat meidän kuudennet. Itse vaan tiedän, ettei meidän kummankaan kisakunto ollut kohdallaan. Koira piiputti henkisesti ja ohjaaja fyysisesti. Eteneminen tuntui molemmilla radoilla tosi raskaalta kun päällimmäisenä oli tunne, ettei me pelata ollenkaan yhteen. Ehkä tänään oli vaan huono päivä.

Agility-kuvia

Tarkkana radalle (suussa maistuu jo pekoninakki).

Sain tänään sähköpostiin kokoelman kuvia viime sunnuntain agility-kilpailuista. Kuvat ovat Johanna Lyömilän käsialaa. Lisää Johannan koirakuvia löytyy tästä. Olin tosi iloinen kuvista, nämä ovat ensimmäiset kuvat meidän lyhyeltä kisauralta. Tosin kuvia katsellessa tajuaa, miten dorkalta sitä itse näyttää koiraa ohjatessaan. Koira puolestaan näyttää kuvissa erittäin keskittyneeltä ja näkyvillä olevasta kielestä päätelleen miettii radan jälkeistä palkkarasiaa useamman kerran matkan varrella...

Loikalla muurin yli.

Keinulla täytyy vähän hidastaa.

Koira hyppää ja ohjaaja näyttää jotakin mielenkiintoista kuviota.

Punainen paholainen kipittää puomilla.

Keskittynyt ilme kepeillä.

Maiskis, jokohan kohta saa palkkaa?

Vauhtia A-esteellä.

Agilityn kakkosluokkaan!

Polkka tienasi kaulassa roikkuvan agilitysertin lisäksi kaksi pehmolelua ja muumimukia.

Juostiin Polkan kanssa viikonloppuna Hattulassa oman seuran kisoissa viimeinen ykkösluokan nollarata ja siirryttiin sitä myöten sekoilemaan kakkosluokkaan. Tunne radan jälkeen oli sanoin kuvaamaton, hyvä etten alkanut itkemään. Ryhdistäydyin ja älysin kaivaa koiralle palkkapurkin, työn jälkeen on nimittäin aina palkanmaksun aika. Palkkana meillä oli saunapalvikinkkua ja Pedigreen purkkiruokaa. Toimivaa!

Aamun ensimmäinen rata tarjosi vähän jännitystä, meillähän oli takana vain yhdet treenit viimeisen parin kuukauden ajalta. Ensin Polkalla oli juoksu, sitten olin reissussa ja kipeänä. Ei siis oltu treenailtu mitenkään liikaa. Eka rata oli vähän haparoiva, ei ollut paljosta kiinni että koira olisi lipsahtanut väärälle esteelle. Ei kuitenkaan lipsahtanut, mutta juoksi viimeisestä esteestä ohi! Rata olisi ollut nollarata alle ihanneajan. Ihan vähän harmitti, mutta mitä ohjasin niin surkeasti. Koiria oli tosi vähän eikä kukaan tehnyt puhdasta rataa, sijoituttiin toisiksi.

Toinen rata meni onneksi ihan nappiin. Alku oli aika haastavaa pyöritystä, mutta Punainen paholainen kääntyi ihan niin kuin pitikin. Mahtava tunne ohjata koiraa, joka kääntyy juuri niin kuin on rataan tutustuessa suunnitellutkin! Ihanneaika oli aika tiukka (42 s) ja alitettiin se -1,85. Millään meidän kisaamalla radalla ei ole tainnut olla noin tiukkaa ihanneaikaa. Tuomari Kari Jalonen oli mukava mies, mutta radat oli ehkä ekojen kisojen ruotsalaissedän ratojen jälkeen meidän kisauran haastavimmat. Tuomari tosin kommentoi jälkimmäisen radan palkintojenjaossa, ettei rata nyt yhtään vaikealta näyttänyt kun me Polkan kanssa sitä mentiin. Sijoituttiin tällä radalla kolmansiksi kera agilitysertin.

Viides kerta toden sanoi, siirryttiin tätä myötä agilityn kakkosluokkaan. Ihan aloittelijoita me molemmat vielä ollaan, viidet kisat ja yhdeksän starttia ei vielä kovin paljon kokemusta tuo. Tosin huhtikuuhun ja meidän ekoihin kisoihin verrattuna meno on parantunut aika hurjasti. Minä en säntäile enää kuin päätön kana ja hukkaa koiraa kesken kaiken ja Polkkakin osaa jo hakea esteitä. Harmi, ettei sunnuntain suorituksia saatu videolle, olisi ollut kiva nähdä etenkin jälkimmäinen rata.

Tämän vuoden tavoitteena oli siirtyä kakkosluokkaan ja tavoite on nyt täytetty. Eiköhän me ehditä tässä vielä muutamat kakkosluokan kisat käydä, vaikka vaikeammat radat vähän hirvittävätkin melko kokematonta kartturia...

Olihan agility-kisat!

Käytiin tänään Luopioisissa kisaamassa kaksi starttia agilityä. Kirsi ja Hupi-nahka lähtivät seuraksi, paljon kivempi niin kuin ajaa ja jännittää ihan yksin! Kisat oli ihanat pienet maalaiskisat ja järjestelyt toimivat hienosti (kaikki esimerkiksi saivat puruluun jo ilmoittautumisen yhteydessä). Maksikoiria oli ilmoitettu 13 ja tuomarina Johanna Wuthricht.

Sää oli meille oikein sopiva, oli pilvistä ja viileää muttei satanut. Polkka oli reippaana ja radan ulkopuolisesta nenäheikkeilystä huolimatta oikein hyvin kuulolla. Agiradalta tuli tosi harmittavasti toiseksi viimeisen esteen eli muurin palikka alas, olin jo ehtinyt mielessäni tuuletella nollaa. Muuri oli vähän vinossa ja kaarre tiukka, saatoin tietty innostuksissani myös huutaa koiralle jotakin kesken hypyn... Suoritus oli nopea (-12,21) ja jouduin itsekin juoksemaan ihan tosissani. Kukaan ei tainnut tehdä nollaa, sijoituttiin toisiksi.

Hyppyrata meni ihan nappiin, jopa muurin palikat pysyivät paikallaan. Polkka pinkoi taas hyvän ajan (-10,65) ja voitettiin ainoalla nollatuloksella. Ihan huikea juttu! Kotipihassa jouduttiin hakemaan Pasi apuun kantamaan kaikki palkinnot autosta sisälle.

Polkka palkittiin hetkeä myöhemmin reissulla Yömakkaralle eli kaupungin parhaalle grillille. Grillimakkara maistui sekä punaiselle paholaiselle, että takaluukussa seuraa pitäneille mäyräystäville. Nollasaldo on tällä hetkellä siis kaksi kappaletta, yksi vielä niin noustaan agilityn kakkosluokkaan.

Se on pienestä kii!

Vietettiin rento viikonloppu vieraita hostaten ja pihatöitä tehden. Sunnuntaina kävin Polkan kanssa Janakkalassa juoksemassa yhden startin agilityä. Oltais juostu samaan vaivaan toinenkin, mutta ykkösille oli vain yksi startti. Tuomarina oli Johanna Wuthrich.

Polkka oli aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta hyvällä fiiliksellä. Rata oli tosi mukava, ei yhtään liian vaikea ja siinä sai edetä reipasta vauhtia. Poksu oli innokkaana ja teki hyvin hommia. Jostain syystä ei kuitenkaan pelattu kauhean hyvin yhteen, yksi vitonen tuli kiellolta putkeen ja toinen väärästä keppien sisäänmenosta. Video radasta löytyy tästä. Iso kiitos Terhille kuvaamisesta!

En oikein vieläkään tiedä, miksi Polkka otti putkelta kiellon. Putki on sen ehdoton suosikkieste, eikä se ollut mitenkään hankalassa kulmassa. Ehkä kiirehdin liikaa, koirahan juoksee selkeästi putkenpään ohi? Kepeillä luulen virheen tulleen siitä, että ollaan treenattu nyt keppejä tosi paljon ns. vaikeammalta puolelta. Ehkä Polkka lähti siksi kiertämään vähän hassusti? Se on ollut jo tosi pitkään tosi vahva keppien oikeassa sisäänmenossa.

Niin tai näin, kisasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Tuolle tuomarille mennään aivan varmasti uudelleenkin! Jäin oman startin jälkeen vielä hetkeksi katsomaan kakkosluokan kisaa. Se oli ihan selkeästi vaikeampi, ei meillä ole mitään kiirettä säätämään ja sekoilemaan kakkosluokan radoille.