Kakkosluokkaa kokeilemassa

Tänään olisin halunnut vain olla.

 Käytiin Riihimäellä Rima:n kisoissa kokeilemassa meidän uutta luokkaa, kakkosluokkaa nimittäin. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Muutamia kakkosluokan kisoja olin seurannut aiemmin sivusta ja todennut radat aika paljon ykkösten ratoja vaikeammiksi. Rohkea rotan syö, sanoi Pokemon ja niin lähdettiin testaamaan omaa osaamista.

Ei jotenkin vaan kulkenut. Polkka oli aamusta asti tosi nihkeä. Aamulenkillä se rettelöi naapuruston aussieille. Polkka, joka ei todellakaan mekkaloi hihnassa! Aussieiden omistaja jopa huusi meille kohteliaasti "pääsettekö meistä ohi?", niin huonoa meidän jengin remmikäytös oli. Pienen palaverin jälkeen Polkka ja seuraa johtajaa -henkisesti mekkaloiva Maissi hiljenivät ja ohitettiin vastaantulijat turvat kiinni ja hihnat löysällä. En vieläkään tajua, mikä tuossa kohtaamisessa oli kilarien arvoista?

Mutta itse kisaan. Ensimmäinen rata oli hyppäri ja tuomarina Asko Jokinen. Rataan tutustuessa se tuntui aika mutkikkaalta. Ei mitään suoraan juoksemista enää, vaan useammassa kohdassa sai ohjata koiraa ihan oikeasti. Meidän suoritusvuoromme oli toisena, olin ottanut siitä vähän paineita etukäteen. Rataantutustumisen jälkeen on periaatteessa kaksi minuuttia (!) aikaa hakea koira autosta ja saada se kuulolle omaa suoritusta varten. Polkka on todellakin koira, jonka kanssa tällaiset asiat täytyy tehdä rauhallisesti. Nyt saimme onneksi muutaman minuutin lisäaikaa edellisen luokan palkintojenjaon ansiosta. Vähän hätäiseksi meni silti.

Polkka oli radalla tosi kummallinen. Aivan kuin sillä ei olisi ollut ajatukset ihan kasassa. Sehän on tosi kuuliainen tekijä, mutta tänään tuntui, että koira juoksi aivan minne sattui. Enpä ollut itsekään parhaimmillani. Muutamat ohjauskuviot olivat ehkä liian vaikeita, tai sitten en muuten vaan ollut kartalla. Otettiin vitonen väärästä keppien sisäänmenosta (kepit olivat vähän hankalassa kulmassa ja ohjasin huolimattomasti) ja vähän yliaikaa kepeillä sohlaamisesta. Tulos oli lopulta 9,68 ja sijoitus 8./21. Video hirveästä säätämisestä löytyy tästä.

Agilityrata tuntui hyppäriä helpommalta. Oikeastaan rataan tutustuessa tosi kivalta. Kyllä siinäkin sai pyörittää ja ohjata, mutta ei mitenkään liian vaikeasti. Polkka oli, jos mahdollista, vieläkin tahmeampi kuin ensimmäisellä radalla. Lähti muutamaan otteeseen väärään suuntaan tai muuten vaan seisoi keskellä rataa tuijottamassa minua. Rävellettiin yliaikanolla, 3,95 ja sijoitus 2./20. Kukaan ei tehnyt nollaa ihanneajassa, mitä ihmettelen. Minusta rata ei todellakaan ollut hankala. Palkinnoksi saatiin saunasetti. Ei muuta kuin löylyihin kertaamaan ohjaustekniikkaa!

Periaatteessa yliaikavitonen ja yliaikanolla ovat ihan hyvät tulokset ensimmäisestä kakkosluokan kisasta. Järjestyksessään nämä kisat olivat meidän kuudennet. Itse vaan tiedän, ettei meidän kummankaan kisakunto ollut kohdallaan. Koira piiputti henkisesti ja ohjaaja fyysisesti. Eteneminen tuntui molemmilla radoilla tosi raskaalta kun päällimmäisenä oli tunne, ettei me pelata ollenkaan yhteen. Ehkä tänään oli vaan huono päivä.

Peli-ilta

Uusi aktivointilelu on Polkan suosikki.

Blogipalvelu Blogger päivitti editorinsa ulkoasun uuteen, enkä minä tajua tätä uutta työkalua ollenkaan! Sama tapahtui jo viime keväänä, mutta silloin vanhan hyvän systeemin sai vielä muutamalla klikkauksella takaisin. Nyt en keksi, mistä sellainen voisi tapahtua. Uusi systeemi ei halua lisätä samaan päivitykseen kuvia ja tekstiä. Esikatselussa kuvat ovat kivasti rinnakkain, mutta päivittäessä ne putoavat alekkain. Lisäksi kuvat tärähtävät aivan mihin järjestykseen sattuu, enkä pysty järjestämään niitä kuten haluaisin.

Ei saisi vastustaa uudistuksia, mutta tuntuu turhalta tapella tekstin ja kuvien kanssa. Kuka tietää, ehkä minä opin vielä käyttämään uutta systeemiä, eikä yhteen päivitykseen mene kahta tuntia? Tänään tapahtui jo hieman edistystä, onhan tässä päivityksessä sekä kuvia, että tekstiä. Eikä fontti ole enää minipieni.

Valmiina peli-iltamaan, sanoo Maissi.

Sateinen alkuviikko sai kaivamaan esiin kesän ajan kaapissa pölyttyneet aktivointilelut. Ei niillä ole kesäaikaan mitään käyttöä - silloin lenkkeillään ja ollaan omalla pihalla. Syksyn kaatosateella lenkkeillään vaan minimi ja silloin lisätekeminen on hyvä juttu. Lautapeli on viime talven hankinta, mutta kiekkomallinen Nina Ottossonin Dog treat maze ostettiin Tervakosken näyttelystä Gaioksen osastolta. Lelu on tosi hyvä, se pitää vain vähän kolinaa ja tarjoaa sentään jotakin haastetta jengin kokeneille pelinaisille. Sisällöksi voi laittaa ihan vaan kuivamuonaa, ei tarvita mitään lihottavia herkkuja. Jos koiria olisi yksi, syöttäisin ehdottomasti aamunappulat tästä aktivointilelusta. Nyt leluja pitäisi olla kolme ja koirat laittaa eri huoneisiin ruokailemaan. Menisi säätämiseksi...

Hyvin pyörii (kuvassa Dog treat maze).

Nyt pelataan, sanoo mummeli.

Sadepäivän ilo

Ei pienet afrikkalaiset voi lenkkeillä tällä säällä!

Tänään ei ollut maailman paras lenkkeilykeli. Koko päivän satoi ja tuuli aivan järjettömästi. Ja kiitos Bloggerille blogityökalun muuttamisesta (saako sitä vanhaa enää millään ilveellä takaisin?), en jaksa tapella tämän postauksen kanssa, vaan menen saunaan.

Mikä tässä on ongelma, kysyy Maissi?

Meiksi jääkin tähän istumaan.

Ulkoilun ilo, tiedättehän.

Pesupaikka, tuo elämäni paras keksintö!

Kunnollinen aamulenkki

Lenkkeilysäät ovat olleet jo pidempään ankeita. Tai ainakin tuntuu, että aamut ovat aurinkoisia ja kauniita, mutta aina iltapäivällä alkaa sataa ja sade kestää koko illan. Me tehdään yleensä aamulla pikkulenkki ja ulkoillaan vasta illalla pidemmän kaavan mukaan. Tiistaina tehtiin poikkeus, menin vasta myöhemmin töihin. Saatiin vielä seuraakin, joku naapuruston pappa käveli meidän kanssa pätkän tieosuutta. Siinä sitä juteltiin työhistoriat ja lähiseudun riistahavainnot. Lopulta tiet erosivat kun me kaarsimme pellolle juoksemaan.

Koirilla oli meno päällä, Maissi juoksi pitkin peltoja hajujen perässä Polkan keskittyessä kaivelemaan sänkipellosta jänispastilleja. Sen pitää aina syödä jotakin! Sienimetsässä se syö maata ja sammalta, pellolla savea ja jäniksenkakkaa. Ja heinää. Pitäisi tosin olla iloinen siitä, ettei se syö enää paskaa. Ellei kohdalle satu erityisen hyvä pökäle.

Make makkarakoira.

Melkein kuin savanni.

Melkein maastouduttu.

Tiimi.

Omassa pihassa.

Reippaan aamulenkin ja pihatöiden jälkeen oli mukava lähteä junalla kohti Helsinkiä. Orkesteri jäi tyytyväisenä kuorsaamaan omille pedeilleen. Jäävät ne normaalistikin, mutta kunnollisen sänkipeltolenkin jälkeen fiilis on erilainen. Vaikka eivät ne talvipakkasella edes haluaisi tehdä pitkää aamulenkkiä. Tai vesisateella. Ollaan kai hyvän lenkkikelin ystäviä koko porukka?

Kuvittelenko vain, vai näyttääkö Maissi-mäyräkoira tätä nykyä kovin maaniselta? Näitä kuvia kun katsoo, niin kaverilla mollottaa silmät päässä joka kuvassa...

Pussikriisi, osa 2.

Pussissa. Tuplana.

Nukkumapaikaltaan aavistuksen vaatelias Papu repi pussipetinsä heinäkuussa, mistä aiheutui pussikriisi. Talouden paras koirapeti oli poistettu ja Harmaa eminenssi kyykytti muita koiria vaatimalla milloin mihinkin varattuun petiin.

Tilanne ratkesi viikonloppuna, kun vanhempani saapuivat kylään. Ainakin periaatteessa. Mummokoiran sielunelämää ymmärtävä äitini oli ommellut pussiin uuden patjan. Itse pussi on edelleen hyvässä kunnossa. Ikean tavarat eivät ole aina kovin hyvälaatuisia, mutta verhoilukankaat ovat ällistyttävän kestäviä - ja edullisia! Ne ovatkin mitä parasta materiaalia koirien peteihin, kestävät miltei rajattomasti pesemistä ja petaamista.

Lopputulos tässä keississä oli kuitenkin se, että myös Maissi tunki itsensä pussiin. Siellä matalat nukkuivat rinnakkain, Maissi tyytyväisenä ja Papu erittäin loukaantuneena. Typerä Make hänen pussipedissä. Enää puuttuisi Pokemonin rotjake, taisi mummokoira ajatella ja meni kostoksi nukkumaan minun vaatetuolilleni.

En arvosta.

Sieniä ja treeniä

Sienikoirat ja saalis.

Tehtiin tänään puolentoista tunnin sienilenkki vanhoille apajille. Tuloksena oli kaupan hedelmäpussillinen suppilovahveroita ja muutama kantarelli. Kunnon sato on selvästi vasta tulossa, poimin laiskasti vain suurimmat suppikset. Polkka juoksi ja söi mustikoita, Maissi keskittyi kaivamaan lahoja kantoja. Törmäsimme myös aivan tuoreisiin peuranjälkiin ja -jätöksiin, koirat sentään pysyivät tallessa. Koirat olivat reissun jälkeen tyytyväisiä ja lampsivat takaisin kotiin remmit löysällä.

Make kävi sienessä.

Tiistaina treenattiin kesäkauden viimeiset agility-treenit. Tehtiin ihan hauskaa rataa, jonka keskellä oli melkoinen aitasokkelo. Polkka selvisi radasta oikein hyvin. Alussa oli kahden aidan suora ja kepit, en tarkoituksella hidastanut sitä ollenkaan kepeille, innostin vaan. Ja kyllä: jokaisella kolmella kerralla koira haki pujottelun alkuun vauhdilla, itsenäisesti ja aivan oikein. Aitasulkeisista selvittiin ihan kunnialla.

Onnistuin jopa vaihtamaan toiselle kierrokselle ihan lennosta yhden valssin persjättöön ja jättää koiran odottamaan puomille. Ehkä nämä ohjauskuviot alkavat vihdoin mennä kartturinkin jakeluun? Harjoittelimme myös maalisuoralle irtoamista niin, että treenikaveri palkkasi koiran suoran päässä. Nopeasti Polkka hoksasi, että tässä on kiihdytyksen paikka.

Kesän treenikausi oli meidän osaltamme hyvä, vaikka jouduimmekin pitämään melkein puolentoista kuukauden tauon. Sain varmuutta ohjaamiseen ja löysin toimivan tavan palkata koira. Se nyt ei vaan lämpene leluista, eikä kädestä annettava makupala ole tarpeeksi houkutteleva loppupalkka. Ratkaisin asian käyttämällä loppupalkkana rasiaa, jonka sisältö vaihtelee purkkiruoasta, juustoon, pekoninakkeihin, savukalaan ja muihin superherkkuihin. Rasiallinen vaihtelevaa palkkaa on ilmeisesti enemmän tavoittelemisen arvoinen asia, kuin kädestä ojennettu lihapullan tai nakin pala.

Treeniradat olivat vaihtelevan kivoja ja koko kesän tuntui, että kouluttajat ymmärsivät myös tällaisen ei-niin-yleisen agilitykoiran sielunelämää. Kaikki koirat eivät ole vauhdikkaita paimenia ja se tuntuu joskus unohtuvan heiltä, jotka opettavat ihmisiä kouluttamaan koiriaan. Kiitos siis Terhi ja Minna, meillä oli oikein hyvä treenikesä!

Talvikausi mennäänkin satunnaisilla treeneillä ilman koulutuspaikkaa. Päätin olla hakematta oman seuran talvitreenipaikkaa, ajankohdat kun ovat niin huonoja. Ulkokylmä treenis on puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä ja myöhäisempi treenivuoro päättyy iltakymmenen jälkeen. Polkkaa on tosi vaikea motivoida lähtemään treeneihin enää pienen lenkin ja (vaikka minimaalisen) iltaruoan jälkeen. Sen sai viime talvenakin tunkea väkisin autoon! Ulkokylmä treenis arveluttaa sekin, etenkin kun koira on mallia kalju. Aiotaan siis pärjätä avaimella lähitreenikselle ja toivoa, että Suvi jaksaa vähän koutsata meitä.

Ihan niin kuin Polkkaa kiinnostaisi.

Syyspäiviä Keski-Suomessa

Lenkille, mars!

Vietettiin viikonloppu sukuloinnin merkeissä Keski-Suomessa. Viikonlopun agendalla oli siivota kymmenien vuosien aikana kertyneet roinat mummolan riihestä roskalavalle. Sinne meni minunkin nukkeja, barbie-lehtiä ja kaikkea muuta joskus niin ihanaa. Nykylapset varmaan joutuisivat terapiaan, jos niille näyttäisi niin rumia nukkeja, joilla me leikittiin joskus 80-luvulla. Päivän piristyksenä Hertta-airis varasti kuormasta kaiken irti lähtevän ja juoksi rallia vaikkapa juuri tuollainen ruma nukke suussa. Varsinkin illan pimetessä näky muistutti kauhuelokuvaa...

Siivoustalkoiden lomassa ehdittiin lenkkeilläkin. Lauantaina satoi ja paistoi vuorotellen, sunnuntaina oli tosi kaunista mutta kylmää. Koirilla oli hauskaa ulkona, mutta sisätiloissa Hertan riehuminen meinaa edelleen käydä meidän lauman hermoille. Polkkakin on jo niin aikuinen, että haluaa olla sisällä rauhassa.

Oliskohan se uimakeli, miettii Maissi.

Mikä jottei, onhan vasta syyskuu! Hertta seuraa aavistuksen järkyttyneenä.

Hertta avustaa muotokuvan kanssa.

Polkka kolme vuotta.

Ryhmäkuva, jossa Hertalla on avustaja.

Sunnuntaina kotimatkalla autossa kuorsasi joukko väsyneitä koiria. Papun aktiviteetiksi riitti pihassa kiertely ja herkkujen kerjääminen. Mummeli oli ihan vedossa, kun pääsi uusiin maisemiin. Lenkille se ei sentään lähtenyt hurjan nuorison kanssa.

Agility-kuvia

Tarkkana radalle (suussa maistuu jo pekoninakki).

Sain tänään sähköpostiin kokoelman kuvia viime sunnuntain agility-kilpailuista. Kuvat ovat Johanna Lyömilän käsialaa. Lisää Johannan koirakuvia löytyy tästä. Olin tosi iloinen kuvista, nämä ovat ensimmäiset kuvat meidän lyhyeltä kisauralta. Tosin kuvia katsellessa tajuaa, miten dorkalta sitä itse näyttää koiraa ohjatessaan. Koira puolestaan näyttää kuvissa erittäin keskittyneeltä ja näkyvillä olevasta kielestä päätelleen miettii radan jälkeistä palkkarasiaa useamman kerran matkan varrella...

Loikalla muurin yli.

Keinulla täytyy vähän hidastaa.

Koira hyppää ja ohjaaja näyttää jotakin mielenkiintoista kuviota.

Punainen paholainen kipittää puomilla.

Keskittynyt ilme kepeillä.

Maiskis, jokohan kohta saa palkkaa?

Vauhtia A-esteellä.

Agilityn kakkosluokkaan!

Polkka tienasi kaulassa roikkuvan agilitysertin lisäksi kaksi pehmolelua ja muumimukia.

Juostiin Polkan kanssa viikonloppuna Hattulassa oman seuran kisoissa viimeinen ykkösluokan nollarata ja siirryttiin sitä myöten sekoilemaan kakkosluokkaan. Tunne radan jälkeen oli sanoin kuvaamaton, hyvä etten alkanut itkemään. Ryhdistäydyin ja älysin kaivaa koiralle palkkapurkin, työn jälkeen on nimittäin aina palkanmaksun aika. Palkkana meillä oli saunapalvikinkkua ja Pedigreen purkkiruokaa. Toimivaa!

Aamun ensimmäinen rata tarjosi vähän jännitystä, meillähän oli takana vain yhdet treenit viimeisen parin kuukauden ajalta. Ensin Polkalla oli juoksu, sitten olin reissussa ja kipeänä. Ei siis oltu treenailtu mitenkään liikaa. Eka rata oli vähän haparoiva, ei ollut paljosta kiinni että koira olisi lipsahtanut väärälle esteelle. Ei kuitenkaan lipsahtanut, mutta juoksi viimeisestä esteestä ohi! Rata olisi ollut nollarata alle ihanneajan. Ihan vähän harmitti, mutta mitä ohjasin niin surkeasti. Koiria oli tosi vähän eikä kukaan tehnyt puhdasta rataa, sijoituttiin toisiksi.

Toinen rata meni onneksi ihan nappiin. Alku oli aika haastavaa pyöritystä, mutta Punainen paholainen kääntyi ihan niin kuin pitikin. Mahtava tunne ohjata koiraa, joka kääntyy juuri niin kuin on rataan tutustuessa suunnitellutkin! Ihanneaika oli aika tiukka (42 s) ja alitettiin se -1,85. Millään meidän kisaamalla radalla ei ole tainnut olla noin tiukkaa ihanneaikaa. Tuomari Kari Jalonen oli mukava mies, mutta radat oli ehkä ekojen kisojen ruotsalaissedän ratojen jälkeen meidän kisauran haastavimmat. Tuomari tosin kommentoi jälkimmäisen radan palkintojenjaossa, ettei rata nyt yhtään vaikealta näyttänyt kun me Polkan kanssa sitä mentiin. Sijoituttiin tällä radalla kolmansiksi kera agilitysertin.

Viides kerta toden sanoi, siirryttiin tätä myötä agilityn kakkosluokkaan. Ihan aloittelijoita me molemmat vielä ollaan, viidet kisat ja yhdeksän starttia ei vielä kovin paljon kokemusta tuo. Tosin huhtikuuhun ja meidän ekoihin kisoihin verrattuna meno on parantunut aika hurjasti. Minä en säntäile enää kuin päätön kana ja hukkaa koiraa kesken kaiken ja Polkkakin osaa jo hakea esteitä. Harmi, ettei sunnuntain suorituksia saatu videolle, olisi ollut kiva nähdä etenkin jälkimmäinen rata.

Tämän vuoden tavoitteena oli siirtyä kakkosluokkaan ja tavoite on nyt täytetty. Eiköhän me ehditä tässä vielä muutamat kakkosluokan kisat käydä, vaikka vaikeammat radat vähän hirvittävätkin melko kokematonta kartturia...