Rhodesiankoiran huumorintaju

Koira maassa, rhode pöydällä.

Rhodesiankoirat ovat siitä hauskaa porukkaa, että niillä on oikeasti huumorintajua. Uiminen on hauskaa, mutta sadekelillä ei pysty lenkkeillä. Tai jos lenkillä alkaa sataa eikä ole sadetakkia mukana, voi juosta lähimmän ison puun alle uikuttamaan. Niinkin kaunis koira kuin rhode onnistuu usein näyttämään valokuvassa siltä, kuin sitä olisi hakattu kaksi päivää. Se istuu lysyssä, korvat luimussa ja alistunut ilme naamalla. Ihan vain siksi, että on käsketty istumaan persuksensa päälle.

Huumorintajuisen koiran kanssa harrastaminen ei ole aina yksinkertaista. Tai se kysyy huumorintajua myös omistajalta. Polkka oli ilmoitettu viikonloppuna kisaamaan agilityssä ja se päätti alkuviikosta, ettei p-y-s-t-y hyppäämään rengasta. Ei vaan pysty. Kesäkuun kisoissa se hyppäsi renkaan sivusta viimeisellä radalla ja sitä ennen teki saman noin vuosi sitten. Väliin mahtui onnistuneita rengassuorituksia.

Ehkä se vaan haluaa pitää hulluja koiranaisia vähän jännityksessä?

Ja sitten lopulta kisarata näyttää tältä. Minua jännitti niin, että meinasin pissata housuun. Tosin tuosta kyseisestä renkaasta jos olisi tunkenut sivusta, olisi saattanut vähän tuntua kylkinahassa.

Mutta siis kyllä, Suvi ja Polkka tekivät viikonlopun kisoissa toisen kolmosluokan nollan. Aika oli jotain -10 sekuntia eli ripeää menoa ainakin rhodesiankoiraksi. Ei tuolla rakenteella ihan kauhean paljon lujempaa pistellä. Hieno homma, eihän tästä tiimistä voi olla kuin ylpeä! Edellisten kisojen jälkeen alla oli yksi (tuo renkaan osalta epäonnistunut, muuten ihan hyvä) treenikerta.

Tuntumaa agilityn kolmosluokkaan

Polkka ja Suvi kävivät maanantaina iltakisoissa Tampereella ottamassa vähän tuntumaa agilityn kolmosluokkaan. Olin siis itsekin mukana eväsvastaavan ja yleisen huoltojoukon roolissa. Suvin vaatimaton tavoite oli tuplanolla, mistä olin tietenkin jo valmiiksi ihan järkyttynyt. Mutta ei se kuulkaa kaukana ollut!

Polkka siirtyi kolmosluokkaan keväällä ja kiikutin sen tässä välissä kaksi kertaa Suville treenattavaksi. Siinä ne teki jotain rataa ehkä viisi minuuttia ja homma hyvä.

Mutta siis niin, maanantainakin kulki oikein hyvin. Ekalta radalta tuli hyvä nolla -10,35 aikaan. Toinen rata meni sekin sujuvasti, kunnes juuri ennen maalisuoraa Polkka keksi vanhan kunnon jekkunsa ja hyppäsi renkaan sivusta. Turha jossitella, mutta nollahan se olisi ollut sekin. Mutta silti: perhanan Pokemon!

Iloista ja sujuvaa työskentelyä oli taas enemmän kuin ilo katsella. Olen niin iloinen siitä, että Polkka on löytänyt itselleen täydellisen ohjaajan. Minulle sopii teenkeittohomma ihan hyvin.

Nopein koira tykitti ekan radan johonkin -17 sekunnin aikaan. Polkan ja voittaneen koiran ero oli siis seitsemän sekuntia. Tästä voi jokainen päätellä, onko rhodesiankoiralla oikeasti mitään jakoja agilityn kolmosluokassa. Ehkä tässä kisataankin enemmän itseä vastaan ja jokainen nolla on aina pieni voitto. Ja tärkeintä tietenkin, että koiralla ja ihmisillä on hauskaa.

Kevät vaihtui kesäksi

Täällä sitä ollaan edelleen, vaikka blogi onkin viettänyt hiljaiseloa. Toukokuu vaihtui kesäkuuksi, vaikka sää onkin ollut enemmän keväinen kuin kesäinen. Tosin tällaisia nämä kesäkuut taitavat yleensä olla. Aurinko on paistanut ainakin täällä etelässä melkein joka päivä, vaikka vähän viileää onkin ollut.

Koirat ovat keskittyneet makoilemaan terassilla aurinkoa ottamassa. Maissille tulee aina ensin kuuma ja se siirtyy varjoon. Polkka retkottaa paikallaan niin kauan, että olo on selkeästi tukala. Ystävän rhodesiankoiran saatua lämpöhalvauksen samasta huvista muutama vuosi sitten, olen kiskonut Polkkaa välillä varjoon viilentymään. Jalostus on kai tuhonnut näiden elukoiden kyvyn arvioida auringossa vietettävää aikaa?

Maissi viihtyy meidän kanssa pihatöissä iltamyöhään. Polkka jää lenkin ja ruoan päätteeksi sisälle nukkumaan, se on mielestään osuutensa hoitanut ja ansaitsee sohvapaikan loppuillaksi. Onneksi edes toinen koirista hyödyntää vaivalla aidattua pihaa, muuten voisi vähän harmittaa sekin panostus...

Miten rapaiseksi voi lenkkipolku mennä?

Mitä tapahtuu metsäreitille, kun sataa kaatamalla ja metsäkoneet ajelee siinä hetken aikaa? Kas tällä tavalla. Voi jeesuksen kristuksen rapa, en ole hetkeen nähnyt tällaista! Maissi läpsytti menemään ihan sujuvasti, mutta Polkkaa ällötti. Vaikka kotimatkalla afrikkalainen meinasi nuortua vappupäivän kunniaksi ja vetää mutahepulilaukat. Tuli sitten järkiinsä ja sipsutti metsän puolella.

On vähän huumorintaju koetuksella rapa-aiheen kanssa muutenkin. Meidän pihaan kaivetaan sekä uusia likakaivoja, että laajennusosan perustuksia ja nyt tiedetään sekin, että pienen multakerroksen alla on aivan helvetinmoinen savi. Tarttuu hyvin koirien tassuihin ja kulkeutuu sisälle.

Kaikesta manaamisesta huolimatta tänään oli hieno kevätpäivä ja löydettiin mutaosuuden jälkeen kuivaakin väylää kulkea. Valko- ja sinivuokkoja kaikkialla ja koivutkin hiirenkorvalla. Ihana, ihana kevät! Mudasta huolimatta.

Tule mukaan Koiran vuoteen!

Ei syytä huoleen, jos blogin päivitystahti tuntuu vähän turhan hitaalta. Polkka ja Maissi ovat nimittäin vahvasti edustettuina tänään startanneessa Koiran vuosi -projektissa. Luvassa on kuvatarinoita kaksikon meiningistä ja ihan tavallisesta koira-arjesta.

Koiran vuosi löytyy sekä facebookista, että instagramista. Käy seuraamassa ja tykkäämässä!

Kesätukka

Maissi sai tänään kesätukan, vihdoinkin! Olen odottanut sopivan lämmintä kevätpäivää tehdä kyseinen homma ulkona terassilla ja tänään se sitten oli. Jos karkkarin ajelee sisätiloissa, löytyy karvatuppo jostakin nurkasta vielä parin viikon päästäkin.

Oikeasti tällainen koira kuuluu tietenkin trimmata nyppimällä eikä koneella ja saksilla, mutta seniori-ikäisen Maissin karva ei vaan enää irtoa nyppimällä. Mitä sitä koiraa kiusaamaan, kun homman voi hoitaa helpommallakin? Turkki on pysynyt yllättävän tummana ja hyvälaatuisena muutaman vuoden konehommista huolimatta.

Maissi kökötti pöydällä tyytyväisenä sen tunnin, mitä toimitukseen meni. Nyppimistä se aikanaan inhosi, mutta koneella ajelu on sen mielestä ihan jees. Kun homma oli valmis, juoksi mummeli pienet pihanympäryshepulit. Kevyt olo, selkeästi!

Rapalenkillä

Voi jeesus, että on muuten rapaista. Tai siis ainakin meillä täällä maalla. Käytiin maanantaina metsä(autotie)lenkillä Suvin lauman kanssa ja jopa Polkka oli melkein korvia myöten kurassa. Eikä se edes juossut pahimmista rapakoista, kuten paimenet tekivät. On muuten hassua, miten näillä meidän lenkeillä afrikkalaiset kulkevat omana porukkana ja paimenet omana. Poikkeuksia ei tehdä paitsi silloin, kun Polkka saa hepulin ja yrittää ottaa nuorimman beussin eli Ruun kiinni.

Tie oli osittain vielä lumen peitossa ja sieltä mistä ei ollut, ihan järkyttävän rapainen ja täynnä kuralammikoita. Ei siis ihan hetkeen tänne lastenrattaiden kanssa...

Lenkkiä seuraavana yönä Polkka oksensi kokonaisen (!) kuusenkävyn. Niinhän sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Vanhempi lenkkikaveri-beussi oli päästä hengestään vähän aikaa sitten syötyään metsälenkiltä kaikenlaista epämääräistä roskaa. Mutta meidän rauhallinen ja fiksu Polkka? En voi vieläkään käsittää, miksi se oli sellaisen syönyt. Onneksi käpy tuli ulos samaa kautta, kuin vatsaan menikin!

Råttia saa taas Ikeasta!

Onhan niillä vähän värieroa, vanhalla ja uudella råtalla.

 Hurraa, Ikeassa myydään taas råttia! Tuo koiratalouksien suosikkiostos ennätti olla poissa valikoimasta hetken aikaa ja ainakin meidän lattialla pyöri ihan järkyttävän kamalan näköisiä råttia. Joku joskus luuli niitä lapsen pehmoleluiksi. Hävetti. Råtat käyvät toisinaan pyykkikoneessa, mutta kyllä ne melkoisen rumiksi pinttyvät silti.

Minulla ei ole ollut asiaa Ikeaan hetkeen, mutta onneksi ystäväni toimi råttakuriirina ja toi ostosreissultaan kaksi uutta hohtavan valkoista råttaa (muun väriset oli loppu. Olen ihan vakuuttunut, että näitä ostetaan lähinnä koirille).

Kaksi uutta råttaa kirvoitti melkoisen hepulin sekä lapsessa, että koirassa. Råttien kanssa juostiin ja niitä heiteltiin ympäriinsä. Ja leikittiin vetoleikkiä. Joku on joskus sanonut, että koira on henkisesti 2-vuotiaan lapsen tasolla. Uskon sen, molempien touhu näytti ihan yhtä älyvapaalta. Mutta tietenkin tosi onnelliselta.

Jos joku ei vielä tiennyt, niin ennen råtanhakureissulle lähtemistä voi kunkin Ikean råttasaldon tarkastaa tästä. Kyllähän se nyt harmittaisi, jos tulisi hukkareissu!

Namihaaste

Pitihän siihen Polkan ja Maissinkin osallistua, somessa kiertäneeseen namihaasteeseen nimittäin. Koira maahan makaamaan ja se ympäröidään koirannappuloilla tai joillakin pienillä herkkupaloilla. Paikallaan pitäisi malttaa olla ainakin sen aikaa, että omistaja saa valokuvan otettua.

Polkka makasi omalla suoritusvuorolla paikallaan kuin patsas. Viisi koirasta otettua kuvaa ovat kaikki tismalleen samanlaisia. Ei tainnut edes silmää räpäyttää, odotti vaan syömislupaa.

Maissille homma oli askeleen haastavampi. Se nappasi ensimmäisen nappulan suuhunsa ja näytti ällistyneeltä, kun kielsin. Sen jälkeen nakki makasi paikallaan kummastunut ilme naamalla. Jos olisi ilkeä, sanoisi että silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Mutta onnistui!

Kokeilkaapa tätä omien koirienne kanssa.

Uusi agilityn kolmosluokkalainen

Enpä olisi viime kesänä Polkan kisakokeilusta Suvin kanssa sopiessani uskonut, että ne on viidet kisat ja kakkosluokan serti. Minulla oli jonkun sortin henkilökohtainen kriisi siitä, että mitä tämän harrastuksen ja koiran kanssa teen. Suvi lupautui testaamaan, miten Polkka kulkisi hänen kanssaan.

Ekoihin kisoihin tyypit treenasivat kerran. Hankalat radat ja kaksi hyllyä. Seuraavista kisoista tulikin yksi nolla jokaisista. Forssassa nolla ei ollut nousunolla, joten siksi Polkka ennätti kerätä niitä neljä. Lajia tuntemattomille selvityksenä siis sen verran, että kakkosluokasta nousee kolmosluokkaan kolmella nollaradalla (lue: alle ihanneajan juostu puhdas rata), mutta kaikki nollat eivät ole nousunollia. Niin sanottujen nousunollien lukumäärä riippuu osallistuvien koirien määrästä.

Treenikertoja Suvilla ja Polkalla on takana ehkä viisi. Siksi onkin ihan käsittämätöntä, miten kaksikon yhteistyö toimii niin saumattomasti. Taitava ohjaaja tietenkin ja onhan Polkkaakin treenattu (meikäläisen todella osaavissa käsissä, hah hah), mutta luulisi yhteisen sävelen löytymisen ottavan silti aikansa?

Niin siinä vaan sitten kävi, että lauantain kisojen ensimmäiseltä radalta tuli se viimeinen luokkanousuun tarvittava nolla. Rata ei ollut todellakaan mikää helppo (jos minä olisin ohjannut koiraa, olisin ehkä lähtenyt kotiin sen nähtyäni) ja Polkan nolla oli ainoa. Punainen paholainen vaihtoi luokkaa siis tyylikkäästi voitolla. Toiselle radalle se ei tietenkään voinut enää osallistua, vaan jaettiin kisaherkut seuraneitinä toimineen Daran kanssa ja lähdettiin aurinkoisen kevätpäivän lenkille.

Seuraneiti Dara ja kisakoira Polkka.

Olen melkein harmissani siitä, että Polkan luokkanousu kävi näin nopeasti. Meillä oli niin hauskoja kisareissuja Suvin ja seuraneitinä toimineen Daran kanssa! Mutta se riski on tietenkin otettava, kun antaa koiransa osaaviin käsiin. Mitä tästä eteenpäin sitten, en yhtään tiedä. Jatkanko itse treenaamista ja yritänkö kisata, vai tyrkytänkö koiraa Suvin mukaan kisareissulle?

Tietenkin minua naurattaa myös tämä oma asenteeni kisaamiseen. On ihan parasta ajaa kisapaikalle, lämmittää ja jäähdyttää koira, kuvata ehkä suoritus videolle ja nauttia kioskin antimista. Ei mitään sellaista veret seisauttavaa kisajännitystä, kun joku muu astuu suden suuhun (vaikka jännittää minua siltikin aina ihan törkeästi). Ja sanon tämän kaiken sen jälkeen, kun olen treenannut koiraani agilityä varten viisi vuotta.

Mutta saapa nähdä mitä tuleman pitää. Onneksi olemme hitaassa Hämeessä, ei sitä tarvitse tänään tietää.

Kun seitsemän rhodenarttua lenkille lähti

Netin keskustelupalstoilla liikkuu monenlaisia ajatuksia rhodesiankoirien sosiaalisuudesta. Yksilökysymyksiähän nämä, mutta kyllä meidän tämänpäiväinen lenkkiseurue nyt jotakin kertoo aiheesta. Sunnuntailenkille lähti yhteensä seitsemän rhodenarttua - Polkka ja tyttärensä Merri, 12-vuotias Chindi sekä Neelan (Feanor´s C-pentueesta) pennut Pirkkis, Inda, Zola ja Kayla.

Mitä sitten tapahtui, kun tällainen koiramäärä läväytettiin yhteen? Hulvatonta rallia pitkin metsäautotietä ja pusikoita, vähän painia ja toisen yli hyppelemistä ja muutamien koirien osalta sivistynyttä ravaamista ihmisten vieressä. Ei oikeasti yhtäkään tilannetta, missä koirilla olisi ollut sanottavaa toisilleen. Nuoria koiriahan nämä nyt ovat Polkkaa ja Chindiä lukuun ottamatta, mutta selkeästi sosiaalista porukkaa.

Polkka ravasi tiellä vähän järkyttyneenä leppoisan sunnuntailenkin muuttumisesta kakaroiden ralliareenaksi. Muodon vuoksi se veti muutamat puskarallit, mutta kukaan ei pysynyt kokeneen puskalaukkaajan perässä ja se palasi kipittämään tielle ja kerjäämään syötävää ihmisten taskuista.

Koirapuistoon en olisi tällaista porukkaa vienyt, siellä tunteilla on tapana tiivistyä. Lenkillä liikutaan koko ajan reippaasti, koirilla on tarvittaessa tilaa väistää toisiaan ja ne voivat valita juoksukaveriksi sen, jonka kanssa kemiat käyvät yhteen. Tänään kyllä kaikilla kävivät.

Polkka on siis porukan oranssitakkinen kaveri, jos jollakin menee afrikkalaiset sekaisin kuvia katsellessa.

Toinen LUVA-nolla!

Pakattiin Suvin kanssa lauantaina ystävänpäivän kunniaksi kaverukset Polkka ja Dara autoon ja huristettiin Janakkalaan agility-kisoihin. Dara oli seuraneiti ja Polkan henkinen tuki ja Polkka juoksi kaksi starttia Suvin kanssa.

Henri Luomalan radat eivät olleet ihan yksinkertaisemmasta päästä. Polkka lähti ekalle radalle vähän tahmeasti, mutta sai hommasta kiinni ja teki nollan ajalla -5,19. Nollalla sijoittui kolmanneksi ja sehän oli myös toinen kakkosluokan nousunolla. Yksi vielä ja sitten ollaankin jo kolmosluokkalaisia!

Toinen rata lähti liikkeelle hyvällä draivilla, mutta Suvin omien sanojen mukaan hänen ajatuksensa siirtyi kesken keppien seuraavaan esteeseen - Polkka huomasi ja tuli kepeiltä pois. Tässä on juuri se ongelman ydin minun ja Polkan kanssa: ajatukseni katkeaa liian monta kertaa radan aikana ja koira menee ihan sekaisin. Keppionnettomuudesta huolimatta maaliin selvittiin ajassa 8,85. Polkka sijoittui toiseksi, tällä radalla kukaan ei tehnyt nollatulosta. Siellä se pieni punainen afrikkalainen tönötti molemmissa palkintojenjaossa bordercollieiden seassa.

Hauska kisapäivä ja mainio ystävänpäivä - Suvi ja Dara olette ihan parhaita!

Viikonloppuisia

Polkan ja råtan mielestä ilmassa on kevään tuntua!

Aivan kuin viikonloppu olisi antanut pienen enteen tulossa olevasta keväästä. Lauantaina suunniteltiin talven ensimmäistä jäälenkkiä. Tavattiin pilkkimies, joka kertoi lahdella olevan melkein puoli metriä kunnollista jäätä, eikä virtapaikkoja. Olin ihan innoissani, koska jäällä on ihan mainiota juoksuttaa koiria.

Mutta kuinkas sitten kävikään - jää varmaan kestää, mutta siellä on niin paljon vettä että käveleminen on aivan mahdotonta. Koirat nostelivat jalkojaan dramaattisina ja tuijottelivat minua. Mentiin sitten ihastelemaan Aulangon huvimajoja. Vähän kyllä surettaa jäiden tilanne. Viime talvena päästiin jäälle yhden ainoan kerran, tänä vuonna ei varmaan kertaakaan.

Jos lauantain lenkkikeli oli harmaa ja vesi- ja räntäsateinen, paistoi sunnuntaina aurinko. Mutta iloa hyvästä lenkkikelistä hälvensi ihan järkyttävä tuuli. Variksetkin lensivät taivaalla ihan miten sattui! Tehtiin kuitenkin reipas metsälenkki, siellähän ei tuuli niin haittaa. Polkka juoksi hangessa ihan tyytyväisenä. Aurinko saa kummasti virtaa kaamosmasennuksesta kärsivään afrikkalaiseen.

Viime päivinä

Täällä on viime päivinä ulkoiltu, tehty lumitöitä, lenkkeilty pulkan kanssa, kaivettu lumitunneleita ja laskettu mäkeä. Luettu satuja koirille, nukuttu pylly vasten pyllyä, parveiltu takan edessä ja odotettu kevättä.

Tammikuu alkaa olla takana. Nyt innokkain kuonoin kohti helmikuuta, joka tuo toivottavasti pienen toiveen keväästä.

Nukkumassa

Polkka on siitä hassu koira, että se osaa peitellä itsensä. Välillä me ihmiset kysymme toisiltamme, oletko sinä peitellyt sen? Ja pudistamme molemmat päätämme huvittuneena.

Tänään narskuvassa pakkasessa tehdyn iltalenkin päätteeksi sohvalle oli käpertynyt tällainen nukkuja. Syksyllä koirasohvalle ostamani tyynynpäälliset menivät aika nappiin, vaikka itse sanonkin.

Pakkaslenkillä Leon kanssa

Vaihtelevat sääolosuhteet sen kun jatkuvat. Loppiaisena mittarissa oli -18 astetta, mutta oltiin reippaita ja suunnattiin Leo tiluksille kuten oltiin sovittu. Tällä kertaa myös Maissi lähti matkaan mukaan. Tilan kiistaton hallitsijatar Stickan-russeli lähti syksyllä koirien taivaaseen ja uskalsin ottaa nyt Maissin mukaan lenkille. Tiedättehän, kaksi pientä ja tuimaa koiramummoa...

Koirat tarkenivat yllättävän hyvin, jopa draamakuningattarena tunnettu Polkka, joka nosteli alkuun tassuja ja päätyi sitten vetämään peltorallia Leon kanssa.

Kuten kuvista huomaa, Maissi kulki omia polkujaan välittämättä riehuvista afrikaneläjistä.