Kriisit yhdistävät?

Pitkästä aikaa vierekkäin.

Kriiseillä on yhdistävä vaikutus, sanotaan. Ehkä ne yhdistävät myös koiria? Tiedä tuota, mutta Polkka ja Maissi on yllätetty vierekkäin nukkumasta useamman kerran. Joku blogia pidempään lukenut ehkä muistaa, että näillä kahdella on aavistuksen myrskyisä menneisyys saman lauman jäseninä. Mukavaa kun ovat lähentyneet, mutta en minä niihin voi luottaa. Enää koskaan.

Maissi on ollut vähän hämmentynyt ja ehkä aavistuksen allapäin. Polkkaan Papun poismeno ei ole vaikuttanut millään tavalla. Ehkä elukka laskee saavansa nyt yhden poissaolevankin ruoat? Yksi pieni hassu asia on tapahtunut - Maissi on ottanut Papun roolin iltaherkun kerjääjänä. Koirat saavat hetki iltaruoan jälkeen puruluut ja aiemmin oli selkeästi Papun tehtävä hoitaa herkut koko porukalle. Nyt Maissi on perinyt ylimmän kerjäläisen tehtävät.

Kuinka moni mäyräkoira on saanut muistokukat?

 Papun parhaan ihmisystävän tuomat muistokukat lakastuivat jo, mutta uurna löytyy edelleen pihavarastosta. Olin ajatellut laittaa kimpun haudalle, mutta koko haudankaivuuhomma on ollut vielä vähän turhan raskas ajatus. Muutenkin koiravainaa tulee esille yllättävän usein. Kävin eläinlääkärissä takeltelevassa uurnanhaussa. Ai nimi? Koiran nimi on Papu. Tai siis oli Papu. Minun nimeni on... No mutta ne ovat siellät tottuneet sekopäisiin sureviin koiranomistajiin.

Facebook ja blogi ovat hyviä tiedotuskanavia, mutta olen silti vastannut muutaman kerran kysymykseen, mitä Papulle kuuluu. Ei oikeastaan mitään. Enää. Se on koirien taivaassa. Tai siis kuollut.

Mutta kyllä tämä tästä. Nyt muistot saattavat jopa naurattaa, eivätkä tuo enää kyyneliä silmiin.

Papu rakas.

Papu on poissa

Oppes Coppelia 24.2.1998-15.4.2014

Papu lähti eilen koirien taivaaseen. Suru on musertava, vaikka tiedän tehneeni oikein. 16-vuotias koira hiipui koko alkuvuoden ajan ja olimme jo pitkään menossa kohti väistämätöntä. Silti se sattuu. Oli kamalaa soittaa eläinlääkärille ja katsoa sen jälkeen koiraa silmiin. Kyllä, lähdemme viimeiselle matkalle.

Ehdimme kokea Papun kanssa monenlaista. Asua kuudessa eri osoitteessa, elää opiskelijaelämää, seurustella ja erota, saada työpaikan, muuttaa toiselle paikkakunnalle, mennä naimisiin ja saada lapsen. Ja olihan Papulla kaksi koirakaveriakin, joista se ei tosin rehellisyyden nimissä tainnut kauheasti välittää. Mutta ei Papu tehnyt siitä numeroa, sillä se oli aina korrekti. Tuli toimeen kaikkien koirien ja lasten kanssa ja oli joka tilanteessa kuin kotonaan. Sehän oli miltei kaikkialla irti (kunnes menetti kuulonsa) ja pysytteli ihan lähellä minua. Yhden kerran villissä nuoruudessaan Papu lähti jäniksen perään, muttei tehnyt sitä sen koommin.

Nuoruusvuosinaan Papu harrasti monenlaista. Näyttelyissä se palkittiin sertillä, tottelevaisuuskokeessa ykköstuloksella ja mejä-kokeissa jälkivalion arvolla. Se teki aina kaiken samalla keskittyneellä ilmeellä "joo joo, tiedän että tää on sulle tärkeää". Papu teki myös monen vuoden työuran toimistokoirana työpaikallani. Kaikki rakastivat sitä, jopa talon siivooja, joka toi Papulle joulu- ja pääsiäislahjan. Koskaan se ei tunkenut kenenkään luokse ja jos joku ei koirasta pitänyt, makasi se vähän sivummalla.

Papu oli tosi terve koira. Sen selästä löytyi nuorena kalkkeutumia, jotka oireilivat kahteen otteeseen. Eläinlääkäri neuvoi varautumaan pahimpaan. Kunpa olisin silloin tiennyt, että koira kuolee vanhuuteen 16-vuotiaana. En olisi murehtinut niin paljon. Mutta eihän elämästä koskaan tiedä. Selkä oli aivan oireeton viimeiset 14 vuotta.

Kerran Papulla oli nenäpunkkeja ja toisen kerran vikaa maksa-arvoissa. Muuten se ei tainnut käydä eläinlääkärissä kuin rokotuksilla ja steriloitavana.

Kesähuvi: pelastaa nappuloita vedestä.

Papu lempipaikallaan, sylissä.

Papu ja Vinski.

.

Kuinkahan kauan etsin katseellani tuota harmaata koirannaamaa?

 Tiedän, että suru helpottaa hiljalleen. Jonakin päivänä yhteiset muistot hymyilyttävät. Tänään ne saavat vielä kyyneleet silmiin. Ja varmasti vielä huomennakin. Lepää rauhassa, rakas pieni ystävä. En voi sanoin kuvailla, miten suuri merkitys sinulla oli elämääni!

Sweet sixteen - Papu täytti vuosia!

Papu täytti eilen vuosia, aivan käsittämättömät 16 vuotta! Merkkipäivää juhlistettiin Cesar-kakulla. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että muu juhlaväki joutui tyytymään puuroon ja loheen (sentään M&M:n pröystäilyloheen, eikä Kennelrehun halpikseen). Ehkä se lämmitti vahingoniloisen mummelin mieltä vielä enemmän.

En tiedä olenko realisti vai pessimisti, mutta mummon viimeisiä synttäreitä on vietetty jo monta kertaa. Olen kuulemma sanonut nuohoojallekin kahtena peräkkäisenä vuonna, että "vanhaa koiraa ei varmaan ole enää ensi kerralla kun tulet". Ja tällä kertaa en edes sanonut, kun muistin kyseisen keskustelun edelliseltä kerralta.

Papu on ikäisekseen pirteässä kunnossa, mutta eihän vanhuus ole tietenkään tullut yksin. Koiralla on ihan selkeitä dementian oireita, eikä se jaksa enää pidättää työpäivän mittaa (onneksi tällä hetkellä ei tarvitsekaan). Ei se enää lenkkeile, käpsyttelee vaan omassa pihassa tai lähimmillä tienvieruksilla. Tämän vuoden puolella koiran takapää on heikentynyt selvästi ja se on vähän sellainen lopun alun merkki.

Tässä vaiheessa elämää täytyy olla iloinen jokaisesta yhteisestä päivästä. Koskaan kun ei voi tietää...

Mummot

Maissi 11 vuotta ja Papu 15,5 vuotta.

Kaunis elokuun ilta ja pihatöitä terassilla seuraavat mäyrämummot. Vanhat koirat ovat vaan niin ihania, kauniita ja viisaita. Toivottavasti mummot ovat ilonamme vielä pitkän pätkän matkaa!

Papu 15 vuotta!

Papu täytti sunnuntaina 15 vuotta. Melkoinen ikä pikkukoirallekin! Jäin miettimään merkkipäivän kunniaksi yhteistä taivalta tuon pienen koiran kanssa. Ostin sen vähän hetken mielijohteesta 19-vuotiaana juuri kotoa muuttaneena. Sillä perinteisellä tavalla, millä ei kai koskaan pitäisi koiraa hankkia. Menin katsomaan Maggieta, joka oli juuri saanut pennut. Ihan vain tervehtimään. Yllättäen yksi pennuista oli omaa kotia vailla. Siitä se ajatus sitten lähti, eikä ole tarvinnut katua. Ei minulla edes ollut pentuun vaadittavia rahoja, mutta sain maksaa sen erissä (miten paheksuttavaa sekin!). Olen ikuisesti kiitollinen Seppo-kasvattajalle tästä maailman parhaasta maastonakista.

Laskin, että olemme asuneet Papun kanssa yhteensä seitsemässä osoitteessa. Viettäneet opiskelijaelämää ja tehneet töitä yhdessä. Kiertäneet mejä-kokeita FIN JVA:n arvoisesti, mutta ennen kaikkea viettäneet hauskoja hetkiä milloin metsässä retkeillen tai ystäviä kotiin kutsuen. Oikeastaan kaikki meillä käyneet ovat pitäneet Papusta. Se on aina koiralaumasta kaikkien suosikki.

Järkikin sanoo, ettei meillä voi olla enää kovin pitkää yhteistä taivalta edessä. Olen iloinen jokaisesta yhteisestä päivästä, mitä meillä on vielä jäljellä.

Koirasynttärit, pöytä koreaksi!

Papun synttärit olivat hyvä syy laittaa pystyyn vohvelikahvit ja kutsua ystävät kylään. Vohvelirauta kaivettiin kaapista pölyttymästä ja vohveleiden kaverina tarjoiltiin erilaisia hilloja, jätskiä, kermavaahtoa, vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta, vaahterasiirappia... Virallinen vohveliennätys taisi olla kuusi vohvelia per syöjä.

Päivänsankari sai lahjaksi uuden muhkean koirapedin ja kasan herkkuja. Vierasmäärä ja vohvelitarjoilu eivät hämänneet sinnikästä nakkikoiraa - se piti päivärutiineista kiinni ja kinusi illalla entistä painokkaammin joka iltaista dentastixiään.

Koirien vohvelit täytettiin kanalla ja purkkiruoalla.

Myös vohvelin ihmisversio maistuisi päivänsankarille...

... mutta koiramausteet vievät kuitenkin voiton.

Pussikriisi

Mutsi hei, elukka on MUN uudessa prinsessapedissä!

Meillä on eletty tällä viikolla koirien suurta petikriisiä. Kaikki alkoi siitä, kun Papu repi pussinsa (yritin etsiä pussiaiheista postausta, mutta en löytänyt. Kyseessä oli siis ns. pussilakanalla vuorattu koiranpatja, jonka sisällä Papu nukkui vaikka miten kauan) hajalle. Kyllästyin vanusilppuun ja siirsin pussin vaatehuoneeseen odottamaan fiksaamista. Yhden koirapedin väheneminen sai aikaan kriisin. Papu ei ollut tyytyväinen mihinkään petipaikkaan ja hyppyytti koko muuta laumaa ylös milloin miltäkin pediltä (Polkka ja Maissi siirtyvät, kun Harmaa Eminenssi käskee).

Keksin omasta mielestäni toimivan väliaikaisratkaisun laittamalla yhden koirapedin lasikuistin lattialla olevan puutarhakalusteiden pehmustekasan päälle. Papu ilahtui silmin nähden - hänen arvolleen sopiva prinsessapeti, enää herne puuttui patjan alta. Yllättäen myös muut keksivät uudenkarhean nukkumismahdollisuuden ja siihen on jonotettu ahkerasti.

Tää on hei niin hyvä, etten ala väistään.

Maissi toteaa tilanteen vakavuuden. Elukalla ei ole aikomustakaan siirtyä.

Pygmit hävisi, käännän kylkeä.

Saakelin elukka, olen hyvin tyytymätön.

Papu painosti Polkkaa luopumaan nukkumapaikasta ehkä tunnin, puolitoistakin. Lopulta Harmaa Eminenssi tyytyi kohtaalonsa ja lampsi suurieleisesti koirahuoneeseen nukkumaan. Tämä halveksittu nukkumapaikka koostuu isosta Marimekon koirapedistä ja varta vasten mummokoiralle hankitusta pehmoisesta pikkupedistä. Mutta se ei ole mitään pussiin tai prinsessan tyynykasaan verrattuna! Ehkä otan otteluvoiton ompelukoneesta ja korjaan mummokoiran pussin käyttökuntoon...

Kun mummeli kesätukkaan siirtyi

Tukka ei sit muuten lähde vapaaehtoisesti!

Ennätin vihdoinkin ajella Papulle kesätukan. Mummokoiran karva on vanhemmiten sen verran tiukassa, että on ollut armeliasta siirtyä nyppimisestä turkin ajeluun. Papulle trimmaustapa on ihan sama - touhu on hänen mäyräkoiruutensa arvoa alentavaa joka tapauksessa. Ja se tulee hyvin selväksi tämän noin puoli tuntia kestävän projektin aikana. Trimmaaminen alkaa koiran naaraamisella sängyn alta. Valmisteluja ei vaan voi tehdä niin salassa, ettei mummeli sinne pakenisi.

Vakava tarve tukanleikkuulle, silti masentaa.

Trimmauskäsittelystä vuosittain osansa saavana Maissi häipyy paikalta vähin äänin, kun Papu raahataan käsiteltäväksi. Polkka ei sen sijaan voi käsittää moista tapahtumaa: miksi mummeli kammetaan väkisin keittiön pöydälle ja siltä suristetaan karvat pois? Apina seuraa toimitusta hämmentyneen ja hätääntyneen näköisenä. Ja jos hyvin herkkä mummokoira sattuu vinkaisemaan, rynnistää Polkka tönimään sitä kuonolla ja mulkoilee minua merkitsevästi. Ei saa rääkätä apinan omaa suojattia!

Hei mitä ne niinku tekee sulle?

Papu ei luonnollisesti halua helpottaa trimmausoperaatiota millään tavalla. Kun ajelen persausta, se haluaa istua alas. Kun ajelen partaa, se heiluttaa päätä. Tassujen kohdalla tulee äkillinen tarve mennä maahan ja painaa jalat tiukasti pöytää vasten. Vastarinta on sellaista kiltin koiran kapinaa, en voisi ikinä kuvitellakaan että Papu murisisi tai yrittäisi näykkiä.

Valmista tuli!

Mutta isoäiti, miksi olet niin karvaton?

Trimmauksen ja ylenpalttisten kiitosherkkujen jälkeen Polkka tutkaili kesätukkaista mummokoiraa kiinnostuneena. Nuuski tarkkaan jokaisen kohdan ja totesi Papun kuitekin samaksi koiraksi. Toimituksen jälkeen Polkka olisi halunnut leikkiä mummelin kanssa. Aina välillä pääsee unohtumaan se tosiasia, ettei mummeli todellakaan leiki nuorten apinoiden kanssa.

Mikä järki tässä oli, kysyy Polkka.

Synttärityttö Papu

Vanha kunnon Paappan täytti tänään 14 vuotta. Kunnioitettava ikä pienelle(kin) koiralle! Ja miten kauan Papu onkaan kulkenut mukanani - olin 19-vuotias ja juuri muuttanut pois kotoa ostaessani pennun. Ei minun ollut tarkoitus ottaa pentua, eikä ainakaan mäykkypentua. Aina asiat eivät vaan mene suunnitelmien mukaan ja hyvä niin.

Mummokoira voi muuten oikein hyvin, mutta kuulonsa se on menettänyt viimeisen vuoden aikana. Ensin ajattelin, että koira ei vaan halua kuulla, mutta kyllä sillä on ihan selkeästi kuulossa vikaa. Se nimittäin saattaa odottaa ihmisiä väärällä ovella ja hätkähtää pahemman kerran nähdessään meidät keittiössä. Mieleltään mummeli on pirteä ja iloinen ja fyysisestikin ihan hyvässä kunnossa - niin halutessaan se tekee vielä tunnin mittaisen lenkin. Irrallaan, tietenkin. Narussa mummeli ei ole enää motivoitunut lenkkeilemään. Huono kuulo ja irtipito ovat tietenkin vähän riskialtis yhdistelmä, mutta kyllä tässä pärjäillään.

Synttäripotretti on Janne Kaakisen käsialaa. Janne, olet niin taitava koirakuvaaja!

Hyytymisiä

Elohopea painui tällä viikolla alle -10 asteeseen. Polkka oli kakkaamatta tasan kaksi vuorokautta - eihän sitä nyt vaan tarkene pyllistyä hoitamaan asiat. Tänään jäi agi-treenit väliin, ei mitään järkeä mennä ulkokylmään maneesiin rehkimään -13 asteen pakkasessa. Tuskin tekee koiran fysiikalle kovin hyvää? Pienellä kävelylenkillä käytiin ja sen jälkeen apina asettui nenä kiinni takkaan.

Papu lenkkeili Ruuti-mäykyn kanssa vartin verran tassuja nostellen. Ehkä me mennään kaikki talviunille ja herätään kevätauringon paistaessa?

Mäykkykivaa

Pentu ja mummo.

Papun toimistokoirakollega Ruuti on ihan mahtava tyyppi. Tai no aamuisin Ruuben on vähän rasittavan riehakas, mutta tokenee siitä päivän mittaan. Omista mäykyistä kumpikaan ei ole ollut yhtä äänekäs kuin Ruuti - se komentaa Papua leikkimään räksyttämällä kimeästi.

Iltapäivällä kakara on parhaimmillaan, se nukkuu suloisena kerällä omalla pedillä tai jonkun sylissä. Ruutin kunniaksi on mainittava myös sisäsiisteys, pentu ei ole pissannut kertaakaan työpaikan lattialle. Papulla ja varsinkin Maissilla sisäsiisteys oli hakusassa melkein vuotiaaksi. Maissia ei varsinkaan haitannut yhtään, mitä persauksista sattui putoamaan lattialle leikin tiimellyksessä.

Eipä taklata mummoa!

Yhtenä päivänä Papu melkein intoutui leikkimään Ruutin kanssa ulkona. Ruutin mielestä Papu on sen paras ystävä ja se rakastaa yli kaiken kollegaansa. Papu taas viihtyisi työpaikallaan varmasti paremmin ilman rasittavaa natiaista, mutta ei se inhoa Ruubenia läheskään yhtä paljon kuin vaikkapa Polkkaa kaksi vuotta sitten...

Maanantaimäyrät

Karkkia!

Papun toimistokoirakollega Ruuti on kasvanut aivan vimmatusti. Enää pötkö ei ole mikään surkea rääpäle, vaan vauhdikas pikkukoira. Oltiin eilen porukalla treenaamassa. Ruuti juoksi putken läpi ihan tuosta vain! Yleensähän sitä saa vähän lyhentää pentuja varten... Päätettiin kokeilla heti perään tummansinistä putkea, joka on yleensä koirille jännittävämpi - ei ongelmia siinäkään. Lisäksi Ruuti treenaili aitojen läpi juoksemista. Taitava pikkunakki!

Polkka teki pientä rataa, takaakiertoja ja keppejä. Kepit menivät kunnialla myös ohjaajan ollessa väärällä puolella. Silloinkin koira haki kepeille aivan oikein. Hyvä Pokemon! Maissi teki omaksi ilokseen puomia, putkea ja keinua ja oli tosi tärkeänä.

Treenien jälkeen käytiin vähän remmilenkillä ja Ruuti kipitti innoissaan Maissin ja Polkan perässä. Polkka oli ihan intona pikkuisesta pennusta ja olisi halunnut leikittää Ruutia.

Ruuti 13 vko.

Koirat saivat viikonlopun lemmikkimessuilta tuliaiseksi uuden lautapelin (myydään Musti&Mirrissä, merkiltään Trixie). Peli on oikeastaan aika hauska ja siitä saa vähän erilaisia variaatioita muuttelemalla keltaisten palikoiden paikkaa. Meidän kolmikolla on kaikilla aivan erilainen tyyli ratkoa pelin arvoitusta. Papu on selkeästi fiksuin, mutta sillä menee hermo aina jossain vaiheessa ja peli saa kyytiä. Onneksi se näyttää kuitenkin olevan aika vahvaa tekoa. Pelissä on vaan sama ongelma kuin niissä kaikissa: koirat oppivat ratkaisun aika nopeasti ja sen jälkeen pelissä ei ole enää mitään haastetta. Miksei joku koiratarvikeliike vuokraisi pelejä? Vai paiskottaisiinko ne siitä tapauksessa ihan hajalle?

Papun suosikkihommia.

... ja Ruutikin osaa ihan mainiosti!

Kaunis mummokoira

Papu (Oppes Coppelia) 13 vuotta 9 kuukautta.

Tänään töistä lähtiessä oli aivan uskomattoman kaunis valo. Keltaiset lehdet ja alkuillan pehmeä auringonpaiste. Koiran lisäksi myös kamera oli mukana (ihan normaali varustus työpaikalta poistuessa), joten otin muutaman kuvan. Mummokoira ei ollut kovin suosiollinen tälle idealle, vaan tärisi mielenosoituksesta istuessaan lehtikasassa. Lämmintä oli joku +8 eli ei se nyt niin kauheaa voinut olla. Mummot on mummoja.

Kotona huomasin, että varsinkin ylimmän kuvan sommitteluun olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Muuten hyvä, mutta puu kasvaa suoraan koiran päästä! Ehkä muistan tämän ensi kerralla.

Toimistomummon titteli on "työhyvinvointikonsultti".

Papu täytti 13!

Synttärisankari.

Vietettiin viikonloppuna mummokoiran 13-vuotissynttäreitä. Näillä vuosilukemilla jokainen synttäri on juhlan arvoinen ja toivottavasti synttäreitä olisi vielä jäljellä...

Päivänsankarille oli tarkoitus ostaa Lemmikkileipureiden uutuus, koirien oma täytekakku. Mutta kuinkas sitten kävikään Citymarketin koiraosastolla? Koirankakut olivat loppu ja hyllystä löytyi pelkkiä kissankakkuja. Papulle ei kerrottu kakun oikeaa laitaa ja hyvin näytti maistuvan. Kuten myös juhlavieraille Maissille ja Polkalle. Mutta hei, 7 euroa maksanut kakku oli ihan mikroskooppisen pieni! Jos se oikea koirankakku on samaa kokoa (hinta ainakin on sama), niin kehittäkää nyt äkkiä joku vähän isompi versio siitä. Ei kai kakku ole mikään fifien etuoikeus - Polkka ainakin haluaa synttärikakkua 2-vuotisjuhlillaan eikä tule kuin vihaiseksi ruokalusikallisen kokoisesta tarjoilusta!

Kakku näyttää pieneltä jopa Papun rinnalla.