29.6.2010

Aitaprojekti alkoi


Aloitettiin tänään projekti nimeltä pihan aitaaminen. Hommaan saattaa jokunen hetki vierähtää.
4000 neliötä kivisellä tontilla on raskasta sekä hemmetin kallista aidata. Autokatoksen rakentamisen myötä parkkipaikatkin muuttuvat, joten koko pihan aitaaminen ei ole tällä hetkellä edes kannattavaa. Aloitettiin homma etupihasta. Saa nyt alkuun valmiiksi edes jotakin.

Päätettiin aidata ainakin tienvierus 150 cm korkealla verkolla. Apina on ollut edellisessä elämässään kenguru, sen verran näppärästi se hyppäsi edellisen pihan 100 cm korkean verkon yli. Korkeampaa aitaa en kehtaa laittaa. Näyttää koko piha ihan vankilalta. Agrimarketissa myyjä kysyi koiran rotua kun kuuli verkon korkeuden. Vastaukseen hän kommentoi "Haha, minullakin on rhodesiankoira". Niinpä. 3-vuotiaana hänen koiransa pysyy kuulemma myös aitaamattomalla pihalla. Sitä päivää odotellessa rakennamme korkeimman mahdollisen ilman rakennuslupaa pykäistävän karsinan.


Juoksuvaijerissa pystyy pissaamaan, muttei talutushihnassa. Loogista.

Aitatarvikkeiden hinnat vaihtelevat hurjasti eri kauppojen välillä. Starkilta 150 cm korkeaa verkkoa saa 85 € rulla kun täsmälleen sama verkko maksaa Terrassa 145 €. Eikä Terrasta saa kuulemma edes paljousalennusta, koska S-bonus on niin hyvä etu. Hah hah. Millähän peruskoulumatikalla moinen bonusetu on laskettu? Tolpan kengät löytyivät 4,90 € hintaan Motonetistä ja painekyllästetyt tolpat 3 €/ m Puutavaratalosta. Nopeasti laskien koko projekti nielee jokusen tonnin. Ja jos perkeleen apina menee yli sittenkin, vedän taatusti sähköpaimenen päällimmäiseksi! Kyllä, tämä on uhkaus.


Onneksi välillä ehtii myös grillaamaan!

27.6.2010

Maalaisjuhannus

Polkka sai torstaina paketin Designdogilta. Ihana ruskea-lime kaulapanta ja siihen sopiva pitkä nahkahihna.

Ihanaa, vierailta saa ekstrahuomiota!

Vietettiin juhannusta kotosalla ja talo oli täynnä vieraita. Oli tosi mukavaa, vaikka melkein koko juhannusaaton satoikin vettä. Tyypillinen juhannuskeli, tietenkin. Grillaaminen tapahtui goretexit niskassa ja muuten oltiin sisätiloissa. Juhannuspäivänä sentään paistoi ja päästiin kävelylle ihmettelemään läheisen kartanon alpakoita.



Sunnuntaina illalla vieraiden lähdettyä mentiin porukalla uimaan. Tai siis koirat uivat ja ihmiset palelivat rannalla. Ehkä sitten heinäkuussa, jos vesi lämpenee kahteenviiteen asteeseen. Maissi ui tapansa mukaan puoli tuntia taukoamatta (minkä jälkeen haettiin rannalle lepäämään) ja Papu ja Maissikin menivät ruokanappuloiden perässä uimaan! Konsti on Nandon ja Ronjan Nooralta kopioitu ja todettu erittäin toimivaksi. Hienohelmarhode unohtaa hienostelun, kun veden pinnalla kelluu kuivanappuloita. Siellä se pyöri vielä nappuloiden loppumisen jälkeenkin ruoan toivossa...



Polkka on muuten ihan taitava uimari. Ui fiksun rauhallisesti, eikä yhtään riehu ja pärski ympäriinsä. Vielä toistaiseksi rannalla juokseminen voittaa uimisen, mutta vesi ei kuitenkaan herätä enää samanlaista inhotusta kuin alkukesästä.

22.6.2010

Vihdoinkin uudessa kodissa!

Papu ja Polkka päättivät varmistaa muuttokuormaan mahtumisen.

Puolitoista viikkoa kestänyt pakkaaminen ja tavaroiden rahtaaminen osoitteesta toiseen kävi todellakin koko lauman hermoille. Nyt vihdoin koko omaisuus on samassa osoitteessa, enää tarvitsee vain löytää paikka hillittömälle määrälle tavaraa. Väliaikaistalo oli hieman uutta kotia isompi ja siksi tavaroiden mahduttaminen on aika haasteellista. Tosin voisi kai väittää, että kahden ihmisen ja kolmen koiran pitäisi mahtua sataan neliöön?


Jotkut osaavat ottaa rennosti.

Koirat ovat ottaneet muuton ihan hyvin. Omassa pihassa niitä ei voi vielä pitää vapaana, koska pihaa ei ole aidattu. Pihan vieressä menee suhteellisen vilkas hiekkatie, joten en halua ottaa mitään riskejä. Aitatarpeet onkin jo hankittu! Ja Polkka-houdinin kunniaksi aidalle tulee korkeutta 150 cm. Toivoa sopii, että riittää.

Maissi on tainnut kärsiä kaikkein eniten muuttostressistä. Vähän huonoilla hermoilla varustettu koiraparka on marssinut edes takaisin alakerrassa, eikä oikein osaa asettua aloilleen. Onneksi tilanne näyttää helpottuvan päivä päivältä. Polkan ongelma on asiointi. Se haluaa pissata omaan pihaan tiettyyn kohtaan ja käydä kakalla oman tien varressa ilman hihnaa. Sori vaan Polkka, se ei ole enää mahdollista! Pissa ei tule ainakaan tien varteen ja näyttää varmaan tosi huvittavalta kun kuljen lenkin jälkeen ympäri omaa nurmikkoa koira narussa ja hoen "käy pissalla" -mantraa. Eiköhän se tästä.


Onneksi sänky ja råtta ovat mukana!


Mutsi hei, typerä apina on ottanut molemmat prinsessapedit!

17.6.2010

Jättinenä

Annas kun mä vähän haistan sitä kameraa.

Että voi pieni rhodesialainen näyttää huvittavalta! Muutama töissä napattu otos viimeiseltä työpäivältä ennen kesälomaa.




Kuvat: Janne Kaakinen

14.6.2010

Polkka muuttaa!

Asiat tärkeysjärjestykseen: uudesta kodista ei löydy mitään huonekaluja, paitsi koirien uudet pedit.

Kyllä vain, me muutetaan taas. Väliaikainen maalla asuminen muuttuu vakituiseksi maalla asumiseksi kun ostettiin talo Hattulasta. Ollaan tehty nyt muutama päivä kaikenlaisia valmisteluja uudessa kodissa ja muutto tapahtuu viikonloppuna. Polkka ja Maissi ovat olleet mukana remonttihommissa, Papu on kaupunkilomalla Ann-Marin luona.

Päästäkää juoksemaan vapaana! Pieni rhode on ahdingossa!

Koska uudessa pihassa ei ole (vielä) aitaa ja hiekkatie kulkee aivan vierestä, ovat koirat ulkoilleet pihassa lähinnä juoksulankaan kiinnitettyinä. Ja sekös Polkkaa kiukuttaa! Harmistus paistaa naamalta ja kuuluu äänestä. Sori Polkka, et vaan voi juoksennella ympäriinsä miten sattuu. Aidattavaa on reilut neljätuhatta neliötä. Jos sitä nyt edes jonkinlaisen siivun aitaisi näin alkuun.

Vou-ou-ou-ouuuu.

Puulattioiden öljyäminen sun muu on ihan pikkuhomma verrattuna villiintyneen pihan kesyttämiseen. Nurmikkoa ei ole leikattu koko kesänä ja sen kyllä huomaa. Kaksi kierrosta päältä ajattavalla ja haravoinnit siinä välissä niin seuraavaksi pääsee suorittamaan ns. normiparturointia. Hyvä tästä tulee, siihen voi tosin vierähtää pieni hetki.

Hui saakeli. Maissi maastoutuu kun ruohonleikkuri menee ohi.

13.6.2010

Hyi, hevoset haisee!


Polkka lähti torstaina mukaan tallille ja tarkemmin ajatellen näki hevosia ensimmäistä kertaa elämässään. Eikä ollut kovin kiinnostunut. Jos Polkka olisi saanut valita, se olisi luultavasti syönyt tallissa leipiä sillä välin kun me kierrettiin laitumet moikkaamassa tuttuja hevosia. Hevoset eivät kiinnostaneet sitä minkään vertaa! Alkuun vähän jännitti, mutta senkään jälkeen kaviokkaille ei herunut kiinnostusta. Toisaalta hyvä, Polkasta saa varmasti oivan tallikaverin. Muutenkin reissulla tuli kehuja kiltistä ja rauhallisesta (!) pennusta.

Hyvä on sitten, voin tulla lähelle jos saan karkin.


Nupuraa kiinnostaa, Polkkaa ei.


Joo ja sitten riitti nää heppahommat, meiksi lähtee meneen.

10.6.2010

Päiväunilla

Aika ihania.

Hiippailin eilen aamulla kesken aamiaisen katsomaan, mitä kumman hiljaiseksi käyneessä koirien huoneessa tapahtuu. Ja mikä näky minut yllättikään! Kauhukaksikko nukkui sängyllä maailman liikuttavimmassa muodostelmassa. Melkein silmäkulmia pyyhkien mietin, miten kovasti pelkäsin viime syksynä ettei räyhäkkään maineessa oleva Maissi hyväksy uutta tulokasta.


Uniseurana on myös råtta, joka lähtee toisinaan mukaan postilaatikolle hakemaan postia.


Myöhemmin samana päivänä. Polkka keikistelee kameralle, vaikka epätyypillisen hepulikohtauksen saanut mummeli on vienyt häntäoperaatiossa olleen råtan!

Miksi niitä trimmataan?

Tästä lähdettiin liikkeelle.

Niin, siihen kysymykseen joutuu vastaamaan aika usein. Trimmaamaton mäykky on suloinen turjake ja eikö se voisi olla sellainen kuin on tarkoitettukin? Maanantaina se taas nähtiin, että turkinhoito on myös koiran parhaaksi. Hirveästä talviturkista eroon päässyt Maissi jaksaa lenkkeillä ja tehdä pihassa muutakin kuin nukkua varjossa.

Ja tämä on lopputulos. Naamakarvoja täytyy tosin vielä siistiä.

Teimme tällä kertaa retken tutuksi tulleen trimmaajan kotiin Tuulokseen. Liiketilansa keskustasta irtisanonut trimmaaja työskentelee nykyisin kotonaan ja matka on käynyt meille harmillisen pitkäksi, noin tunnin verran per suunta. Täytyy ehkä miettiä, jaksaisiko sitä alkaa taas trimmaamaan itse...

Polkka lähti reissuun mukaan ja vietettiin parituntinen trimmausaika Kauppakeskus Tuulosessa. Keskuksesta löytyy rhodeystävällinen Musti&Mirri, jossa soviteltiin juoksuhousuja. Kyllä, Polkka alkaa olla sen verran teinix, että juoksuja jo odotellaan. Teini-iän merkit ainakin ovat selvät, raukalla on mahassa finnejä! Reissu meni hyvin, saatiin ostettua pöksyt, makupalatasku tottistreeneihin ja kaksi säästöpakkausta puruluita. Niin ja totuteltua vähän ihmisvilinään, vaikka eipä Polkka enää noteeraa ohikulkijoita sen kummemmin.

8.6.2010

Polkka uimakoulussa

Uimamaisteri veti reilun puolen tunnin treenin.

Maissi sai uimareissun palkkioksi hyvin sujuneesta trimmauksesta. Polkalle rantareissu taisi olla kolmas. Ensimmäisellä kerralla se hyppäsi puolivahingossa lammen takana virtaavaan jokeen ja toisella kerralla tyytyi juoksemaan lampea ympäri. Nyt kannustimeksi otettiin ihana keltainen kelluva meritähti.



Maissi paineli tuttuun tapaansa suoraa päätä uimaan. Polkka parkkeerasi laiturille ja kauhoi vettä hapan ilme naamalla. "Menisin, ellei typerä lammikko olisi niin märkä". Maissi ui lampea ympäri ja Polkka juoksi maakrapuna pitkin rantaa. Veteen heitetty meritähti sai sen vain kauhomaan vettä ja irvistelemään, "Kuulkaa, en pysty" -ilme naamalla.


Polkan juoksukierrokset veivät koko ajan lähemmäs vettä ja eipä aikaakaan kun se kyttäsi Maissia jo tassut vedessä! Ihme kyllä Maissi ei kiinnostunut vesilelusta tuon taivaallista. Toisaalta jättiläismäykky onkin luonteeltaan vähän maaninen. Se tekee yhtä asiaa kerrallaan ja siihen ei tule mikään väliin. Uiminen on yksi näistä hommista. Joskus kolmen vartin kohdalla alkaa vinkuminen ja silloin koira pitää kutsua vedestä pois, muuten se alkaa vajota.

Kun oikein tuijotan, ihana lelu ui rantaan.

Mutta sitten! Kiusaus käy sietämättömäksi ja naama ällötyksen aiheuttamassa irvistyksessä Polkka kahlaa hakemaan meritähteä.


Ja spurttaa innoissaan rantaan. Kuiville pelastettu meritähti sai sellaiset riepotukset osakseen, että kestää tällä menolla korkeintaan kaksi uimareissua.

Mutta eiköhän tämä tästä ja kyllä Polkasta vielä kunnon uimari saadaan. Uiminen olisi tosi hyvää liikuntaa tuollaiselle kasvavalle energiapiikeistä kärsivälle apinalle.

Lomalaisella on yksi iso ongelma: työpaikan kamera on työpaikalla ja oma ei tunnu miltään siihen verrattuna! Lomarahojen jälkeen suorin kamerakaupoille, se on niin varma!

6.6.2010

Me ollaan lomalla!


Jee, meillä alkoi kesäloma! Tai no Pasi on vielä viikon töissä, mutta me muut aloitettiin lomailu perjantaina. Lomasuunnitelmat menivät totaalisen uusiksi jokunen viikko sitten, kun eteen osui sopiva talo ja kaupat syntyivät pikavauhtia. Meidän jengi muuttaa kahden viikon päästä Hattulaan! Samoilla seuduilla pysytään siis jatkossakin ja maalla, vaikka tulevaisuudessa meillä onkin muutama naapuri. Saa nähdä millainen kulttuurishokki koiria kohtaa.

Mummolla on hiki.

Ensimmäinen lomaviikonloppu kului lähinnä ulkoillen. Polkka ns. juoksi itsensä mukavaksi molempina aamuina hiekkakuopilla ja iltalenkki tehtiin ylämetsässä. Hiekkakuoppalenkillä pääsee itse maailman helpoimmalla: Polkka juoksee, Maissi kaivaa ja Papu ottaa aurinkoa. Sitten vaan takaisin kotiin pihahommiin ja jengi pötkähtää tyytyväisenä nurmikolle nukkumaan.


Maansiirtotiimi, osa 1. Maissi kaivaa ja Polkka repii risuja.


Maansiirtotiimi, osa 2. Polkka opettelee kaivamaan kuoppaa.


Maansiirtotiimin toimitusjohtaja.


Kauppareissulta tuodut puruluudonitsit herättivät bändissä ihastusta. Hyvin mahtuu samalle matolle syömään, kunhan sijoittuu hieman eri kulmille.

2.6.2010

Polkka 10 kk

Edustava potretti päivänsankarista.


Vaikka tämä onkin lähempänä totuutta.

Polkka täyttää tänään kymmenen kuukautta. Iso koira siis, ainakin fyysisesti ja ellei vertailukohteena ole oikeasti isoja rhodesiankoiria. En tosin ole ollenkaan pahoillani siitä, ettei Polkasta tule jätti-isoa. Se on varmasti kompakti harrastuskaveri juuri tuon kokoisena.

Strategisia mittoja päivänsankarista ei ole, joten keskitytään pään sisäisiin mittoihin. Se on muuten rauhoittunut! Jopa mies innostui kehumaan tällä viikolla, että Polkka on nykyisin tosi kiva koira ja tottelee myös häntä oikein hyvin, vaikkei hän olekaan laittanut tikkua ristiin missään kouluttamisasioissa. Onhan se aivan totta, edistystä on tullut niin peruskäytöstavoissa kuin kentälläkin. Kakansyönnin kanssa tosin painitaan edelleen. Omia tuotoksia apina ei enää syö, mutta mäykkyjen paska maistuu sille paremmin kuin hyvin. Ja koska me lähdetään lenkille aina samaa kautta enkä jaksa pussittaa paskaa keskellä metsää, löytyy aarteita ikävän tiuhaan.



Polkka ei ole tähän mennessä saanut tulla sänkyyn eikä sohvalle. Sovittiin tällaiset kireät pelisäännöt ainakin alkuun. Tänään hellyin. Tein töitä kotoa käsin ja menin katsomaan koirien huoneeseen, mitä Polkka puuhaa. Siellä se nukkui maailman onnellisin hymy naamalla mäykkyjen kanssa sängyssä. En vaan hennonnut mätkäyttää sitä alas. Nukkukoon koirien huoneen sängyssä, ei se nyt niin haittaa.

Etäpäivän assistentti.

Epäilen Polkan rauhoittumisen johtuvan osittain myös tiivistyneestä harrastustahdista. Ehkä se ei vaan jaksa epäkäyttäytyä? Ollaan käyty nyt tiistaisin ja sunnuntaisin tottiksessa ja keskiviikkoisin agilityssä. Muuten treenaillaan täällä kotona ja lisäksi Polkka pinkoo sellaiset 1,5 h vapaana päivittäin. Käveltiin eilen illalla tottikseen ja takaisin. Reissuun meni 2,5 h ja kotiin palatessa Polkka hädin tuskin moikkasi muita, kävi vaan vesikupilla ja maastoutui omaan tuoliinsa. Tosin aamulla akut olivat latautuneet jälleen normaaliin aamuhepulivalmiuteen. Mutta tosi kiva harrastuskaveri siitä on kyllä kehkeytymässä!

Vakavasti otettava vahtikoira?