Jee, me edistytään!

Osaa se olla fiksukin, vaikkei aina siltä näytä.

Oltiin tänää itu-ryhmän tottelevaisuustreeneissä kahden viikon tauon jälkeen. Polkka oli viikon hoidossa mun vanhemmilla ja ennen sitä ja vähän sen jälkeen on ollut tosi kiirettä. Kahteen viikkoon ei olla tehty mitään, eilen illalla hätäpäissään vähän perusasentoa, kontaktia ja paikalla istumista. Ja tänään sitten hallille treeneihin.

Kaikki kaaoksen ainekset oli siis olemassa, mutta hienosti meni! Ei enää tietoakaan siitä vieterielukasta, joka säntäilee ja huitoo remmin päässä ihan miten sattuu kaikki se aika kun ei varsinaisesti tehdä mitään. Tänään Polkka rauhoittui ja kävi maahan tai istumaan mun viereen kun istuin hallin lattialla. Ei sinkoillut päättömästi sinne tänne, ei kytännyt muita, ei haistellut hallin lattiaa ylettömän kiinnostuneena. Ei, Polkka keskittyi tekemään töitä.

Tehtiin seuraamisen alkeita parilla askeleella, seisomisen alkeita, nopeita maahanmenoja, estehyppyä ja kontaktiharjoituksia. Kaikki meni mainiosti.

Ei kai sen yllätyksenä pitäisi tulla, että kyllä se elukan käytös siitä tasoittuu kun jaksaa vaan sitkeästi käydä hallilla. Silti tuntuu tosi hienolta. Minun oma ihana Polkka!

Kun maalaistyttö kaupunkiin lähti

Polkka oli tänään ihan ekaa kertaa koiranäyttelyssä! Näyttely oli kaikkien rotujen pentunäyttely Kaapelitehtaalla Helsingissä. Hulina oli pienen afrikkalaisen näkövinkkelistä huikea, mutta kaikki meni tosi hienosti. Kohteliaana maalaistyttönä Polkka ensin kätteli tuomaria ja lopuksi suukotti. Minun ei onneksi tarvinnut mennä kehään sekoilemaan, vaan Päivi esitti Polkan. Liekö sitten esittäjän varmuus tarttunut koiraankin, ei olisi ikinä uskonut että ollaan harjoiteltu paikallaan seisomista ja ympyrän juoksemista ehkä kaksi kertaa.

Sisarukset Ego, Sanni ja Polkka.

Polkan arvostelu meni näin: "Tyypiltään erittäin hyvä narttupentu. Kuono-osa saisi olla hieman täyteläisempi, hieman liikaa poskia. Melko ylöskiinnittyneet korvat. Hyvä kaulalinja, sopiva luusto, hyvät käpälät. Hyvinkehittyneet eturinta ja runko. Sopivat kulmaukset. Liikkuu melko hyvin, hyvä ridge ja hyvä käytös." Polkka oli narttupennuista kolmas ja sai kunniapalkinnon.

Että nyt on sitten hyvä käytös todettu oikein koiranäyttelytuomarin toimesta! Vähän nauratti tuo poskikommentti, mutta koiranäyttelyarvostelut on aina yhtä huvittavia. Lisäksi muualta kuin tuomaristolta tuli palautetta paksusta vyötäröstä. Mutta eikös maalaistytöt ole aina vähän ronskeja? No joo, kyllä me ajateltiin vähän pienentää ruoka-annosta.

Olihan jännittävä päivä!

Uusi ihana ystävä: Luti

Polkka sai tänään uuden ystävän, kun sattui töihin mukaan samaan aikaan työkaverini Marin koiranpennun kanssa. Kreikkalaisen katukoiran ja beagle-cockerin sekoitus Luti on yksi suloisimpia näkemiäni koiranpentuja. Ja tosi reipaskin vielä. Hassuahan tässä on se, että koirilla on ikäeroa joku reilut neljä kuukautta! Kokoeroa sitä vastoin löytyy huomattavasti enemmän.


Minua jännitti alkuun tosi paljon päästää Polkka tutustumaan pikkuiseen Lutiin. Polkka kun ei ole leikkitavoiltaan sieltä siivoimmasta päästä. Ajatuksissani Luti olisi tarvinnut vähintään kypärän päähän, sen verran lujaa Polkka mäiskii tassuillaan. Mutta kaikki sujuikin aivan valtavan hienosti!


Alkuun Polkka oli omaan tapaansa vähän turhan riehakas. Luti kipitti nojatuolien alle ja keksi lopulta piilopaikan lasipöydältä. Yhteinen meininki löytyi kuitenkin tosi nopeasti, ehkä Polkka kuitenkin hoksasi Lutin olevan ihan pieni vielä. Koirat leikkivät ihan liikuttavan nätisti Polkan (tai alkuperin Papun) skunkilla. Polkka oikein tarjosi lelun toista päätä Lutille kiskottavaksi ja oli itse aivan paikoillaan kun Luti nyhti lelun toisesta päästä. Ei puhettakaan meidän normaalista kotimenosta, missä Maissi pitää lelun toisesta päästä ja Polkka juoksee täytty laukkaa ympäri kämppää mäykkyparan raahautuessa perässä.




Parasta tässä kaikessa oli se, että kotiin tultaessa Polkka vilahti omalle tuolilleen kuorsaamaan. Maissi yritti tökkiä kaveria hereille, mutta Polkka vaan veti unta palloon. Lisäksi tänään tuli todistettua sekin, että Polkka pystyy pidättämään kakkoshätää työpäivän ajan jos vaan haluaa. Aamulla ei pystynyt käydä kakalla kun kaikki huomio kiinnittyi ympyrän juoksemiseen ja omenapuun alaoksiin. Hyvin pystyi pidättämään alkuiltaan asti kun ei ollut yksin kotona tylsistymässä.

Kuvat: Janne Kaakinen

Lähikuvia

Lainasin viikonloppuna töistä makrolinssiä ihan vaan testailumielessä. Kesää ja kaiken maailman hyönteisiä odotellessa kuvattavaa oli vaikea keksiä, mutta onneksi vakiomallit eli apinalauma pelasti tilanteen. Pasi väittää, että meidän talouden valokuvista 99 prosenttia on koirakuvia ja saattaa olla jopa oikeassa. Toisaalta ihmisiä ei saa ikinä kuvata. Aina on tukka huonosti tai väärät vaatteet päällä. Koirilla ei ole koskaan moisia vastalauseita.

Käsitarkennus oli yllättävän haastavaa viimeiset vuodet laiskana automaatilla räiskineelle kuvaajalle. Lisää harjoitusta siis!

Välähdyksiä

Lähdin alkuiltapäivästä Polkan kanssa kaksistaan lenkille. Mentiin kartanolle päin, siellä on hyvät auratut kävelyreitit, mutta miinuksena fasaaneja ja peuroja. Maissille vähän liikaa, Polkka ei ainakaan tähän mennessä pahemmin pöllöile riistan perään. Eteen osuvan fasaanin saattaa säikyttää lentoon, muttei lähde perään.

Polkka pukeutui uuteen ihanaan ruutukuosiseen kevättakkiinsa. Lunta satoi hiljalleen ja olo oli ihan uskomaton. Aivan kuin hihnan päässä olisi aikuinen koira! Polkka käveli vierelläni yhtään vetämättä ja sinkoilematta. Kun päästin sen irti, se laukkasi pienen matkan päähän ja jäi odottamaan. Tuli välillä käymään minun luona ja sitten spurttasi taas pienen matkan päähän. Aivan uskomatonta! Ensimmäistä kertaa uskalsin edes ajatella, millaista elämä on sitten joskus kun Polkka on aikuinen.

Eihän leijailua ikuisesti kestä, omalle tielle käännyttäessä Polkka oikein näki vaivaa saadakseen mäykynkakat hangesta. Ja illalla leffasta palatessa eteisessä odotti järkyttävä haju: tuttu kakkajekku palasi ilahduttamaan meitä. Olihan apina ollut sentään kaksi ja puoli tuntia yksin!

Kaikesta huolimatta juuri tänään on sellainen fiilis, että kyllä tuosta vielä upea koira saadaan.

Kaverit kylässä

Lauantai toi tullessaan joukon vieraita: Ego, Musca ja Neela saapuivat kyläilemään. Aurinko paistoi niin lämpimästi, ettei takkeja tarvittu ja Polkka läähätti varmaan ensimmäistä kertaa elämässään. Tehtiin metsälenkki ja koirat riehuivat vielä sen jälkeen pihassa.

Sisarusrakkautta parhaimmillaan, Ego ja Polkka:

Apuaaa, päästäkää ylös!

Parasta juuri nyt

Rotta. Polkka sai kaksi rottaa meille muuttaessaan. Maissi suolisti toisen jo aikaa sitten, mutta harmaa rotta sinnittelee edelleen. Rotan onneksi se on pesukoneenkestävä, niin monessa pissapaperissa se on marinoitu. Polkka ilmestyy syömään rotta suussa, haluaa lähteä lenkille sen kanssa ja asettelee rottansa tuoliin nukkumaan ja hyppää itse perässä. Koska rotta ei ole enää elämänsä kunnossa, saattaa meitä odottaa reissu Ikeaan. Ei meillä olisi sydäntä heittää rottaa pois ihan tuosta vaan.


Vahtiminen (rotta suussa). Polkan suosikkipaikka on olohuoneen tason luona, mistä näkee kätevästi koko pihan. Siinä se kyttää ja ilmoittaa jos naapurin hevoset innostuvat laukkaamaan laitumella. Juuri muuta elämää pihassa ei olekaan. Vähän ollaan yritetty jutella Polkan kanssa, ettei uskottavalla vahtikoiralla ehkä ole pehmorottaa suussa...


Takka. Parasta mitä Polkka tietää, on käpertyä omaan tuoliin iltalenkin ja ruoan jälkeen. Kun menee sytyttämään takkaa, voi melkein kuulla otuksen kehräävän. No ainakin se urisee tyytyväisenä ja oikoo siroja sääriään kohti takan lämpöä.

Viikonloppureissu mummolaan

Lähdettiin lauantaina pitkästä aikaa viikonlopuksi minun mummolaani pohjoiseen Keski-Suomeen. Niin pitkästä aikaa, ettei oltu kyläilty siellä vielä kertaakaan Polkan aikana! Oli siis aika korjata viive ja pakata jengi autoon. Mukaan lähti myös pikkusiskoni Saara.

Alku ei ollut lupaava. Auton takaluukussa neljä tuntia istunut Polkka oli pinkeä kuin vieteri päästessämme perille. Ja koska oli lounasaika, meidät istutettiin saman tien ruokapöytään. Polkka yritti kiipeillä pöydälle ja riehui menemään maanisen kohtauksen vallassa. Pöydästä noustuamme mummokin totesi, että koira varmasti kannattaa viedä ulos.


Ja vietiinhän Pokemon ulos! Oli ihanan aurinkoinen talvipäivä, eikä pakkastakaan kuin vaivaiset viisi astetta. Täydellinen ulkoilukeli siis. Lisäksi mummolan iso maalaispiha on ihan täydellinen koirien juoksuttamiseen. Siinä sitten riehuttiin ja heiteltiin palloa kunnes koirat olivat ihan poikki.


Tarpeeksi riehuttuaan Polkka oli tosi kiltisti koko loppuillan. Sellainen se on! Kun liikuntaa ja tekemistä on tarpeeksi, se käyttäytyy ihan mallikkaasti eikä häiriköi yhtään. Liian vähän tekemistä ja liikaa paikallaan oloa puolestaan saa koiran ihan mahdottomaksi. Täytyy ihan vilpittömästi nostaa hattua jossain kaupungin keskustassa rhodepenskan kanssa asuville, minusta ei siihen olisi. Remmilenkki ei nimittäin ole Polkalle mitään muuta kuin alkuverryttelyä.


Tein tänään pihaulkoilun päälle vielä metsälenkin kaksistaan Polkan kanssa. Aurinko paistoi ja muutamia lumihiutaleita leijaili hiljalleen. Oli kaunein mahdollinen talvikeli. Löydettiin aivan sattumalta vanha kelkkaura ylös metsään ja käveltiin kaksistaan hyvä tovi. Polkka oli vähän ymmällään ja käveli suurimman osan ajasta ihan lähellä minua. Vastaan tullutta lapsiperhettä se ei olisi millään uskaltanut mennä tervehtimään. Kotona ja töissä vieraat ovat aina ihan ok, mutta yllättävät vastaantulijat saavat Polkan hämilleen.


Mummokoirakin lähti reippaasti ulos, mutta halusi sisälle lämmittelemään ennen meitä muita. Papun turkki on kyllä sellainen trimmauksen tarpeessa oleva reuhka, että sillä pitäisi tarjeta viiden asteen pakkasessa.


Takka on rhodesiankoiran paras ystävä. Yllättäen paras paikka löytyi kylässäkin takan edestä.

Polkka 7 kk

Polkka täytti tänään seitsemän kuukautta. Aika on mennyt ihan hirveää vauhtia, vastahan se oli syliin mahtuva pikkupentu ja enää vieraat eivät edes tunnista sitä pennuksi! Selailin viikonloppuna pentukuvia vähän haikeana. Toisaalta Polkka on juuri nyt tosi kivassa iässä, sen kanssa voi tehdä jo kaikenlaista ja se pysyy aika hyvin kuulolla. Tosin murkkuikä pukkaa varmaan kehiin tuota pikaa?

Päästiin muuten paikallisen koirakerhon itu-nimiseen pientottisryhmään, eli treenataan taas ensi viikosta alkaen häiriön alla. Tekee Polkalle tosi hyvää. Itu tarkoittaa alkeisryhmää, missä tehdään ihan perusjuttuja. Ilmoittauduin siihen, kun seuraava taso olisi ollut alokasluokkaan tähtäävä. Rimakauhu taisi iskeä ei niin kilpailuviettiseen koiranomistajaan!


Seitsemän kuukautta vanha Polkka on 56 cm korkea ja painaa 25 kg. Merkkipäivän kunniaksi siirryttiin syömään kaksi kertaa päivässä ja sekös Polkkaa kismittää. Raukka kolistelee iltaisin tyhjää kuppiaan ja luo meihin merkitseviä katseita. Kakkarytmikin meni niin sekaisin, että maanantaina töistä palaajaa odotti vanha kunnon kakkajekku. Sisäsiisti Polkka on ollut jo monta kuukautta, mutta kahdeksan tunnin työpäivä on vielä liikaa. Yleensä päivän aikana on tiristetty yhdet tai kahdet pissat.

Kiitos Päiville poseerauskuvista!

Rhodesunnuntai

Olipa hauska sunnuntai! Tein ensin aamulla kunnon lenkin mäykkyjen kanssa Polkan jäädessä nyreänä kotiin odottamaan. Polkan ohjelma oli vielä edessä! Pakattiin apina autoon ja suunnattiin Päivin järjestämään pentukoulutukseen. Treenattiin kontaktikävelyä, estehyppyä ja vähän näyttelyjuttuja. Kotiläksyinä kuulusteltiin maahanmeno ja luoksetulo. Tällä kertaa myös Polkka omistajineen oli tehnyt läksynsä, eikä tarvinnut nolostella.


Treenien jälkeen lähdettiin metsälenkille kuuden rhodesiankoiran voimin! Mukana olivat Neela, Gimli, Milow, Musca, Ego ja Polkka. Sää ei varsinaisesti suosinut ja taivaalta putoava vesi muutti lumen inhottavan raskaaksi. Koirat pyörivätkin sitten polulla meidän ihmisten jaloissa...


Polkkaa jännitti alussa aika paljon, mutta alkujännityksen kadottua meininki oli reipasta. Ehkä ujostelu on ihan ymmärrettävää, innokkaita kosiomiehiä oli tarjolla joka suunnassa. Paras kaveri taitaa olla edelleen Ego-veli, vaikka sen leikit vähän rajuja ovatkin. Polkka sai aika monet lumipesut lenkin aikana!

Hui miten Gimli onkin suuri! Ei ihme että ilme muuttuu hieman jännittyneeksi.

Huh. Lenkin jälkeen on hyvä oikaista kaikkien ihanien lelujen viereen sillä välin kun ihmiset kahvittelevat.

Kuvat: Johanna Duarte, Karri Puustinen, Päivi Sormunen.