Todellista pentuhuumaa

Salaisuuksia.

Käytiin sunnuntaina katsomassa pentuja ja hakemassa samalla Polkka kotiin. Pennut ovat vielä viikon keskenään ja alkavat sen jälkeen muuttaa uusiin koteihinsa. Tällä hetkellä vapaana on peruutuksen vuoksi yksi urospentu, Feanor´s Boromir. Kiinnostuneet voivat kysyä lisää kasvattajalta.

Neiti maksalaatikko eli Luna.

Pennut olivat aivan mahdottoman suloisia! Ehkä juuri siinä hauskimmassa iässä, vielä sellaisia vähän kömpelöitä, mutta ihan täysi meininki päällä. Kaikki pennut ovat tosi rohkeita ja sosiaalisia. Ne mennä vilistivät ulkona pitkin pihaa ja tunneleiden läpi.

Jos oma tilanne olisi vähän erilainen (lue: meillä ei olisi pikkuvauvaa), olisi mieli alkanut tehdä omaa pentusta. Syliin ja kameran linssin eteen päätyi koko ajan pentueen ainoa maksakirsuinen kaveri, joka on nimetty Lunaksi. Onneksi Luna ja muut tytöt ovat kaikki varattuja, niin en pysty edes miettimään mitään pentuhommia yhtään tämän enempää. Eihän siinä olisi minkään valtakunnan järkeä nimittäin (koskas näissä koirahommissa muka on...). Luna muuttaa Pepin ja Jukan luokse ja aion kyllä tunkea mukaan pentutreffeille tapaamaan sitä ja tietty muitakin pentuja.

Niin kovin kaunis Luna.

Pentuja katsellessa pystyi melkein palaamaan syksyyn neljä vuotta sitten, kun Polkka tuli meille. Oi sitä rakkauden ja suloisuuden, mutta myös siivoamisen, huolehtimisen ja työn määrää! Pentu ei meinannut pysyä minkään aitausviritelmän takana ja keksi tiensä ulos raivattuaan ihan aina kaikenlaista pikku puuhastelua. Yksiäkään kenkiä se ei syönyt, vaan keksi aina jotakin omaperäisempää. Kuten vaikkapa sohvan patjan läpi porautuminen, nurmikonsiementen levittely tai untuvatyynun repiminen. Polkka oli iloinen ja ehtiväinen pentu, jolla nyt vaan kävi aika vähän pitkäksi.

Muistan vieläkin sen ahdistuksen, mitä koin jättäessäni pennun yksin kotiin. Yli kahteen vuoteen en käynyt iltaisin yhtään missään muualla, paitsi koiratreeneissä. En yksinkertaisesti kyennyt jättämään Polkkaa enää yksin kotiin työpäivän jälkeen. Eipä sillä että nytkään kauheasti kävisin, mutta ainakin se olisi teoriassa mahdollista.

Joogasali vaihtui pitkiin metsälenkkeihin ja pentutottikseen. Mäykyt ovat käyneet aina aamuisin nopeasti asioilla, mutta Polkka halusi kirmata pitkin sänkipeltoja. Oi niitä kaikkia kauniita aamuja, kun olimme lenkillä. Ja Polkan myötä olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, se onkin yksi tämän koirahomman paras anti.

Että mitä tässä nyt sanoisi niille, joiden kotiin muuttaa pian Polkan pentu? Kyllä teidän arkenne tulee vähän muuttumaan. Kannattaa ainakin käydä vaatekaupassa ostamassa kunnon vaelluskengät ja goretex-puku, niitä tulette tarvitsemaan. Ei sitten muuta kuin tsemppiä. Ja nauttikaa pentuajasta, kuulostaa kliseeltä mutta se on ohi ennen kuin ehtii edes huomaamaan!

Kasa huudettu!

Maailma on kovin avara.

Äitinsä veroinen råtanomistaja.

Pentuhepulit.

Vinskistä tulee ihan selkeästi hyvä kennelpoika!

Pikku takiaiset.

Merri.

Huh! Vihdoinkin kotona omalla sohvalla.

Olin muuten ajatellut Polkan kaipaavan pentuja ja olevan vähän sekaisin kotiin palattuaan. Sehän on ollut ihan tosi tunnollinen superäiti. Mutta mitä vielä - koira solahti takaisin normaalielämään ja on kuin ei olisi poissa ollutkaan! Kotiin tultua se kävi kerälle koirasohvalle ja näytti siltä, että tää pentuhomma oli sitten tässä.

Se liikkuu jo!

Maissi saa silitystä.

Meillä ollaan päästy siihen tilanteeseen, että Vinski on lähtenyt ryömimään. Tai siis oikeammin vauva peruuttaa, mutta liikkuu kuitenkin. Koirat kiinnostavat sitä tosi paljon. Ehdoton suosikki on Papu, joka saa aikaan melkoisen naurunpuuskan hyppykiikun ohi kävellessään. Pieni käsi kurottaa ja jos hyvä tuuri käy, nappaa parrasta kiinni. Täällä siis ollaan ihan silmät selässäkin ja käytetään koira- eikun lapsiportteja.

Ei tarvitse edes kysyä, kumpi kiinnostaa enemmän.

Vinski sai viime viikolla kaksi uutta lelua, punaisen ponin ja vihreän koiran. Ponista lähtee laukkaääntä, hirnumista ja hörinää. Koira puolestaan haukkuu ja läähättää, kun sen nenää painaa. Ihan sama Vinskin mielestä, oikean koiran naama on sata kertaa kiinnostavampi. Vaikka onkin ihan vain ruskea.

Mummot

Maissi 11 vuotta ja Papu 15,5 vuotta.

Kaunis elokuun ilta ja pihatöitä terassilla seuraavat mäyrämummot. Vanhat koirat ovat vaan niin ihania, kauniita ja viisaita. Toivottavasti mummot ovat ilonamme vielä pitkän pätkän matkaa!

Tervetuloa kotiin, Polkka!

Tarpeeksi tuhtia evästä Skinny mamalle.

Kesä on mennyt uskomattoman nopeasti - Polkka palaa sunnuntaina kotiin! Ajattelin koko ajan, että koira olisi koko kesän pois ja tulisi takaisin syksyllä. Mutta niin, kai se on myönnettävä että kesä alkaa jo olla lopuillaan? Meiltä synnyttämään lähtenyt Fat mama on muisto vain ja kotiin on palaamassa pentujen riuduttama Skinny mama. Siksipä täällä onkin tehty ruokaan liittyviä valmisteluja mammakoiran paluuta ajatellen.

Koska Polkka tarvitsee kunnon evästä tullakseen taas normaalin koiran näköiseksi, hain Kennelrehun autolta normaalin jauhelihan ja lohen lisäksi myös lihaista rasvaa. Lammastakin sieltä näyttäisi saavan taas pienen tauon jälkeen. Sesonkituote, ehkä? Kennelrehun lammas on meillä suurta herkkua, ainakin sen jälkeen kun Polkka voitti ennakkoluulonsa ja uskalsi maistaa.

M&M:n kesäalesta löytyi ilahduttavasti Carnilove-säkkejä "Ota 2 maksa 1" -tarjouksella, ja niinpä Skinny mama saa aamuevääksi rakastamaansa nappulaa. 80 € yhdestä 12 kg nappulasäkistä on liian paljon, mutta kahdesta jo aivan käypä hinta. Ja ruoka on sopivan lihapitoista massaa kaipaavalle laiheliinille.

Kun eläinkaupassa katsoo koiranruokasäkkejä, tulee mieleen ajatus että Carnilove on ehkä ainoa ruokamerkki, jonka säkin on suunnitellut ammattigraafikko. Ruokapussit ovat yleisesti ottaen aivan kamalan näköisiä! Ehkä pakkaussuunnittelu pitäisi ulottaa myös eläinruokaan, samalla tavalla se ruma ruokasäkki sattuu silmiin kuin maitopurkkikin...

Jauhelihaa, lihaista rasvaa ja lohta.

Portti on vihdoinkin maalattu!

Polkan kotiinpaluujärjestelyt ovat ulottuneet ruokahankintojen ohella myös sisustamiseen. Koirahuoneen portti on vihdoinkin maalattu valkoiseksi! Pasin nikkaroima portti oli monta vuotta puun värinen, koska miten sen maalaa kun yksin jäävä koira tarvitsee aina porttia? Nyt homma on vihdoinkin tehty ja portti sata kertaa hienompi kuin aiemmin. No eihän se nyt mikään sisustuselementti ole, mutta Polkan tapauksessa pakollinen. Ehkä koira sitten veteraani-iässä osaa olla kiltisti koko talossa...

Yksi asia kaipaa vielä tekemistä, Polkan ruokakuppiteline pitäisi jynssätä puhtaaksi ja petsata uudelleen valkoisella kuultovärillä. Onhan tässä vielä useampi päivä aikaa!

Mummot eivät tiedä, mitä tuleman pitää...

Vaikka odotankin Polkan kotiinpaluuta innolla, on mukana myös jännitystä. Polkan ja Maissin välit kun eivät aina ole olleet kovin lämpimät. Tai periaatteessa koirat ovat ihan hyvissä väleissä, mutta ottaneet silti muutaman kerran yhteen. Nyt kun Polkka varmaankin stressaa eroon joutumista pennuistaan, olen varautunut erottamaan koirat hetkeksi toisistaan. Tai lenkkeillään paljon yhdessä, mutta sisätiloissa ne saavat alkuun makoilla portin eri puolilla.

Syksyn harrastusasiat ovat vielä mietinnän alla. Kuntoutetaan ensin mammakoiralle lihaa ja lihasta luiden päälle ja tehdään sitten tarkempia suunnitelmia.

Kuusi porttia ja melkoinen pätkä aitaa

Marjat pakastimeen ja raitista ilmaa joka nokalle!

Uskomatonta mutta totta - piha on nyt aidattu! Ollaan asuttu tässä kolmisen vuotta ja aita on ollut tekeillä koko sen ajan. Missään vaiheessa se ei ole ollut akuutein homma ja siksi valmistuminen vähän kesti. Ekana kesänä aidattiin etupiha, jossa koirat ovat lähinnä käyneet iltapissalla ja ottamassa aurinkoa. Nyt jokunen sata metriä aidanvetoa ja kuutta porttia myöhemmin aidattua tilaa on reilut pari tuhatta neliötä. Alapelto jäi aitaamatta, ehkä sitten joskus jos tekeminen loppuu kesken...

Alapiha vaati portin, josta pääsee tarvittaessa autolla.

Oman haasteensa projektiin teki porttien määrä. Etupihan aitauksessa on kolme porttia ja alapihalla kolme. Yhdestä täytyy mahtua isolla autolla tyhjentämään likakaivoa ja yhdestä kottikärryillä ja päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Lisäksi porttien täytyi olla tarpeeksi korkeita Polkalle ja matalia mäyräkoirille. Ja salpojen sellaisia, ettei Polkka-Houdini saisi niitä auki. Jossakin vaiheessa täytyy miettiä sitäkin, että lapsen pitäisi päästä pihasta omin neuvoin. Onneksi sen aika ei ole vielä hetkeen, Polkan pitävät salvat kun ovat myös melkoisen lapsenpitävät.

Yksi asia porteista vielä puuttu, hienot koiravaroituskyltit nimittäin!

Suuri osa aidasta on vihreää verkkoa tolpilla.

Melkein koko aita on vihreää 150 cm korkeaa puutarhaverkkoa painekyllästetyillä terävillä tolpilla tai vaihtoehtoisesti tylpillä tolpilla ja tolppakengillä. Muutama pätkä on valkoista lauta-aitaa. Ei tarvitse miettiä, kumpi olisi hienompi aitaversio, sillä lauta-aita on aivan järjettömän paljon hitaampi tehdä ja kalliimpi kustannuksiltaan. Suunnitelmissa on muuttaa jossain vaiheessa kaikki näkyvä aita lauta-aidaksi, siihen saakka tuo vihreä verkko on ihan hyvä ratkaisu.

Aitamateriaaleja on ostettu sieltä sun täältä; Agrimarketista, Rautiasta, Puuilosta, Terrasta, Puutavatatalosta... Tarvikkeisiin mennytta summaa on turha miettiä, se on jokunen tuhat euroa. Aitaaminen on aivan järkyttävän kallista! Kaikki portit on vieläpä rakennettu itse ja ison ajoportin metallikehikko appiukon hitsaama. Täytyy vaan lohduttaa itseä ajattelemalla, että kunnolla tehty kestää aikaa.

Tämän aitapätkän korvaa autokatos, sitten joskus.

Olen tosi iloinen aitaprojektin valmistumisesta. Koiria on tarkoitus lenkittää ihan entiseen malliin (säälittää pihalla turhautuneina räksyttävät maalaiskoirat), mutta nyt koirat voivat olla mukana kaikenlaisissa pihahommissa. Ennen tuntui tylsältä tehdä vaikkapa tunti lumitöitä koirien odotellessa sisällä. Nyt ne pääsevät keikkumaan mukaan ja saavat siinä sivussa ulkoilla vähän enemmän.

Pihasta isolle portille päin.

Kerrankin kissoja!

Monni-kissa sopii sisustukseen.

Pakattiin Vinskin kanssa reppu täyteen tavaraa (vauvan kanssa se tavaramäärä on aivan käsittämätön...) ja suunnattiin muutaman päivän lomaselle Helsinkiin Saaran luokse. Siinä missä joka ikisellä sukulaisella ja ystävällä tuntuu olevan koiria, Saaralla on kaksi kissaa. Ja kissathan kiinnostivat Vinskiä tosi kovasti. Kiltti Bono-kissa sai vähän silitystä (lue: Vinskillä oli kädessä karvatuppo silittämisen jälkeen), mutta jäi vielä senkin jälkeen nukkumaan vauvan viereen. Suloinen Bono! Ja kyllä me vielä opitaan silittämään ihan oikeasti nätisti.

Vaikka en mikään varsinainen kissaihminen olekaan, Saaran kissat ovat tosi ihania. Ja kesäinen Helsinki on ihana. Tällainen maalainen tuntee aivan olevansa ulkomailla, kun pääkaupunkiin lähtee!
 

Oi mitä pentusia!

Polkka ja pesue.

Käytiin tänään katsomassa (ensimmäistä kertaa - en käsitä miten olen malttanut pysytellä kotosalla) Polkan perheonnea. Siellä se hoiteli pentulaatikossa seitsemää pentua kunnon koiramamman elkein. Polkka on niin ahkera imettäjä, että pentujen painot ovat nousseet tosi reippaasti. Nyt ipanat ovat alkaneet jo saada liotettua kuivamuonaa, joten lypsylehmänä toimiva mammakoira saa ehkä vähän huokaista.

Oli se liikuttava, mutta samalla vähän säälittävä näky. Tai siis kun yhdessä vauvassa on ihan tarpeeksi, niin joku raukka hoitelee seitsemää. Toisaalta Poksulla alkaa jo maalisuora häämöttää, se ei sentään kasvata lapsosiaan kahtakymmentä vuotta.

Pennuissa sinänsä ei ollut vielä kauheasti nähtää. Sellaisia suloisia pullukoita mönkiäisiä. Täytyy mennä vielä uudemman kerran ennen pesueen muuttoa omiin koteihinsa. Visiitin jälkeen tuli kova ikävä Polkkaa. Tule pian takaisin, oma Punainen paholaiseni!

Neiti Maksakuono.

Neiti Pinkki muistuttaa kuulemma emäänsä.

Ruoka-aikana on oltu kotosalla...