Rapalenkillä

Voi jeesus, että on muuten rapaista. Tai siis ainakin meillä täällä maalla. Käytiin maanantaina metsä(autotie)lenkillä Suvin lauman kanssa ja jopa Polkka oli melkein korvia myöten kurassa. Eikä se edes juossut pahimmista rapakoista, kuten paimenet tekivät. On muuten hassua, miten näillä meidän lenkeillä afrikkalaiset kulkevat omana porukkana ja paimenet omana. Poikkeuksia ei tehdä paitsi silloin, kun Polkka saa hepulin ja yrittää ottaa nuorimman beussin eli Ruun kiinni.

Tie oli osittain vielä lumen peitossa ja sieltä mistä ei ollut, ihan järkyttävän rapainen ja täynnä kuralammikoita. Ei siis ihan hetkeen tänne lastenrattaiden kanssa...

Lenkkiä seuraavana yönä Polkka oksensi kokonaisen (!) kuusenkävyn. Niinhän sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Vanhempi lenkkikaveri-beussi oli päästä hengestään vähän aikaa sitten syötyään metsälenkiltä kaikenlaista epämääräistä roskaa. Mutta meidän rauhallinen ja fiksu Polkka? En voi vieläkään käsittää, miksi se oli sellaisen syönyt. Onneksi käpy tuli ulos samaa kautta, kuin vatsaan menikin!

Kun seitsemän rhodenarttua lenkille lähti

Netin keskustelupalstoilla liikkuu monenlaisia ajatuksia rhodesiankoirien sosiaalisuudesta. Yksilökysymyksiähän nämä, mutta kyllä meidän tämänpäiväinen lenkkiseurue nyt jotakin kertoo aiheesta. Sunnuntailenkille lähti yhteensä seitsemän rhodenarttua - Polkka ja tyttärensä Merri, 12-vuotias Chindi sekä Neelan (Feanor´s C-pentueesta) pennut Pirkkis, Inda, Zola ja Kayla.

Mitä sitten tapahtui, kun tällainen koiramäärä läväytettiin yhteen? Hulvatonta rallia pitkin metsäautotietä ja pusikoita, vähän painia ja toisen yli hyppelemistä ja muutamien koirien osalta sivistynyttä ravaamista ihmisten vieressä. Ei oikeasti yhtäkään tilannetta, missä koirilla olisi ollut sanottavaa toisilleen. Nuoria koiriahan nämä nyt ovat Polkkaa ja Chindiä lukuun ottamatta, mutta selkeästi sosiaalista porukkaa.

Polkka ravasi tiellä vähän järkyttyneenä leppoisan sunnuntailenkin muuttumisesta kakaroiden ralliareenaksi. Muodon vuoksi se veti muutamat puskarallit, mutta kukaan ei pysynyt kokeneen puskalaukkaajan perässä ja se palasi kipittämään tielle ja kerjäämään syötävää ihmisten taskuista.

Koirapuistoon en olisi tällaista porukkaa vienyt, siellä tunteilla on tapana tiivistyä. Lenkillä liikutaan koko ajan reippaasti, koirilla on tarvittaessa tilaa väistää toisiaan ja ne voivat valita juoksukaveriksi sen, jonka kanssa kemiat käyvät yhteen. Tänään kyllä kaikilla kävivät.

Polkka on siis porukan oranssitakkinen kaveri, jos jollakin menee afrikkalaiset sekaisin kuvia katsellessa.

Pakkaslenkillä Leon kanssa

Vaihtelevat sääolosuhteet sen kun jatkuvat. Loppiaisena mittarissa oli -18 astetta, mutta oltiin reippaita ja suunnattiin Leo tiluksille kuten oltiin sovittu. Tällä kertaa myös Maissi lähti matkaan mukaan. Tilan kiistaton hallitsijatar Stickan-russeli lähti syksyllä koirien taivaaseen ja uskalsin ottaa nyt Maissin mukaan lenkille. Tiedättehän, kaksi pientä ja tuimaa koiramummoa...

Koirat tarkenivat yllättävän hyvin, jopa draamakuningattarena tunnettu Polkka, joka nosteli alkuun tassuja ja päätyi sitten vetämään peltorallia Leon kanssa.

Kuten kuvista huomaa, Maissi kulki omia polkujaan välittämättä riehuvista afrikaneläjistä.

Joululenkillä

Tehtiin sunnuntaina Suvin ja koirien kanssa perinteinen joululenkki. Tämän surkean rapaisen alkutalven jälkeen oli kaunis pakkaspäivä ja tuo lenkkimaasto on ihan minun suosikki. Älkää kysykö missä oltiin, jossain Hattulan ja Iittalan välimaastossa kai. Ihanasti keskellä metsää kuitenkin. Paksut sammalet ja kävelyreittiä halkovat purot tekevät maastosta tosi kauniin.

Polkka ja Dara innostuivat kunnon riehumeininkiin. Joskus aiemmin näiden lenkit olivat yhtä puskarallia, mutta nyt kun Polkka on 5-vuotias ja Dara 6-vuotias, on meno huomattavasti rauhallisempaa. Jotkut yhdet spurtit ne voivat vetäistä, mutta muuten kipitellään ihmisten perässä. Paimenosasto sen sijaan hoitaa juoksemispuolen. Voi jeesus sitä virran määrää, mikä voi koirassa olla! Mutta koskaan afrikkalaiset ja paimenet eivät juokse keskenään. Ainakaan tarkoituksella. Joskus paimenet tulevat sotkemaan afrikkalaisten leikit, mutta siitähän ei tykätä. Aika hassua.

Lenkin jälkeen kotona retkotti tyytyväinen Polkka. On ne kaverit vaan tärkeitä koirallekin.

Tallilla

Koirien lenkittäminen on jo toista kuukautta putkeen pelkkä ikävä velvollisuus. Okei, joukkoon mahtuu muutama aurinkoisen syyspäivän metsälenkki, mutta aika vähissä ne on olleet. Koirat on pakko liikuttaa, halusivatpa ne sitä tai eivät. Pimeällä, kylmällä ja sateella yleensä eivät. Ja onhan se nyt masentavaa työntää räntäsateessa rattaita ja vetää perässä kahta koiraa...

Toisinaan ennätetään onneksi kunnon lenkille jo aamulla. Silloin on sentään (suhteellisen) valoisaa ja koirat voivat juosta irti. Tällä viikolla saimme lenkkikutsun Cecilialta ja Leolta ja otimme sen innolla vastaan. Polkka touhotti Leon kanssa pitkin peltoja ja tallia ja Vinski ihasteli hevosia (jos ihan rehellisiä ollaan, niin lähinnä viskeli purua karsinoista tallin käytävälle...). Kotiin tullessa sekä koira, että lapsi menivät tyytyväisinä päikkäreille.

Kiitos asianosaisille, meillä oli hauska aamu!

Maanantailenkillä Forssassa

Pakattiin Suvin kanssa maanantaina aamupäivällä koirat autoon ja matkattiin Forssaan lenkkeilemään. Ja voi kristus, mitkä peltorallit saatiinkin aikaan. Polkka oli ihan rakettikunnossa ja kyttäsi vaan koko ajan, josko joku jahtaisi sen verran että saisi kiskaistua kunnon hepulit. Ja olihan niitä jahtaajia, Boris ja lauma mustia paimenia. Lopulta Polkka oli ihan märkä, rapainen ja uupunut. Mutta niin onnellinen.

Kun koirista oli juoksutettu pahimmat virrat pois, järjestettiin jengi vielä perinteiseen ryhmäkuvaan. Ekaa kertaa tällä kokoonpanolla, muuten. Vasemmalta ylhäältä: Polkka, Otti, Bro, Dara, Boris, Igor ja Ruu.

Viikonloppu Lunan kanssa

Tyylikkäänä lenkillä.

Kahden koiran ja pikkulapsen talouden viikonloppumenot ovat toisinaan vähän haasteellisia. Jos mummu ja vaari näyttävät vihreää valoa, on vielä sijoitettavana kaksi koiraa. Viime viikonloppuna apuun tuli Jukka, joka toivotti Polkan tervetulleeksi yökylään. Yksi Polkan pennuista, Luna asustaa Jukan ja Pepin luona.

Polkka sujahti Lunan lokoisalle sohvalle kuin olisi aina makoillut siinä. Vähän piti murista hulvattoman kakaran leikkiinkutsuille, mutta siinä ne retkottivat pöydän alla ihan vierekkäin sillä aikaa, kun me kahvittelimme.

Kaksikolla meni siis oikein hyvin, tai niin meille ainakin kerrottiin (huomatkaa terve epäluulo apinaan omaan rakkaaseen koiraan liittyen). Myöhemmin tulleen tiedon mukaan mutsi oli perehdyttänyt lapsensa ovikellolle haukkumisen saloihin. Polkka on ihan kamala maalaistollo ja antaa kyllä kuulua, jos joku on ovella. Lapsensa oli oppinut yhdessä vuorokaudessa saman taidon. Kiitos ja anteeksi Jukka ja Peppi! En edes uskalla ajatella, minkä perehdytyksen Luna saa mahdollisella seuravalla kerralla...

Lapsi tuulettaa, äiti näyttää nyrpeältä.

Maissi jäi lopulta meidän seuraamme ja pääsi hotellilakanoihin yöksi. Mikäs tuollainen maailman helpoin pikkukoira on kuljettaa mukana - se nukkuu hotellihuoneessa hipihiljaa, ulkoilee sivistyneesti ihan missä vaan, eikä tuollaista edes kukaan pelkää. Maissi todellakin sai nukkua sängyssä, ainakin ennen kuin minulla meni hermo sen paikanvaihtamiseen ja nakki sai häädön kevythäkkiinsä. En tajua, miten joku voi nukkua koiran kanssa! Minä herään joka kerta, kun elukka vaihtaa asentoa tai tunkee lähemmäksi peiton alla. Onneksi tämä koskee vain koiria.

Samaan aikaan hotellissa.

Polkan viikonloppukuvat: Jukka Puljujärvi

Polkka tyrmistyy: leipää lampaille?

Käytiin taas viime viikolla lenkkeilemässä Leo-rhoden ja Stitch-russelin kanssa. Lenkkireitti kulki lammashaan ohi ja pääsimme ruokkimaan suloisia lampaita! Tai siis minä ruokin, Polkka oli ihan järkyttynyt siitä, että hyvää syömäleipää tarjoiltiin noille typerille valkoisille eläimille. Katsokaa vaikka sen ilmettä tuossa valokuvassa.

Entä sitten rakas lapseni? Ihan yhtä järkyttynyt hänkin oli, eikä suostunut millään ojentamaan leipää lampaille. Tunki vaan kauhistuneena kuivat leivät omaan suuhunsa ja tuijotti lampaita. Näin meillä.

Kiitos kuvasta ja lenkkiseurasta Cecilia ja koirat.

Mitä syyskuun päiviä!

Hiki!

Käytiin perjantaina treenaamassa ja peltolenkillä Suvin ja koirien kanssa. Tai siis Suvi otti Polkan kanssa muutaman pätkän agilityä omalla kotikentällä (josta olen vähän kateellinen, oikeastaan sekä kentästä että koirani toimivuudesta...). Oli ihan kesäkeli, varjossa joku +20 ja auringossa paljon enemmän.

Treenipätkän jälkeen tehtiin peltolenkki ja koirat juoksivat taas itsensä mukaviksi. Polkka oli niin kuumissaan, että paljasti pimeän puolensa ja kävi rapaojassa rypemässä viilentymässä. Siinä missä vesisade on maailmanloppu, mutainen oja peltojen välissä on jotain ihanaa. Ota nyt sitten selvää tuosta afrikkalaislogiikasta!

Polkka on selkeästi vähän huonossa kunnossa kesähelteiden ja remmilenkkien (koska lastenrattaat) jäljiltä. Mutta eiköhän tämä tästä taas, kun saadaan arjen myötä koirakaverilenkit säänölliseen ohjelmistoon. Eihän nyt vaan mikään liikuta rhodea paremmin, kuin vapaana sekoilu toisen samanmoisen kanssa.

Riviin järjesty! 

Rotuparit ja yksinäinen bordercollie.

Syyslenkki ihanan Leon kanssa

Riehut rypsipellossa.

Ajeltiin maanantaina pitkästä aikaa Leon luokse lenkkeilemään. Leo lukeutuu Polkan parhaisiin ystäviin, niihin, joihin tutustuttiin nuorena. Olen päätynyt kehittämään sellaisen teorian, että koirat tulevat parhaiten juttuun niiden lajitovereidensa kanssa, joihin onnistuvat tutustumaan nuorina. Jos siis puhutaan oman lauman ulkopuolisista koirista. Vaikkapa Polkka ja rhodenarttu Dara tuskin olisivat sydänystäviä, jos tapaisivat toisensa nyt ensimmäistä kertaa...

Oli vähän sellainen kyllä maalla on mukavaa -lenkki. Nautittiin syysauringosta, ihasteltiin kauniita lehmiä ja hevosia, nähtiin monta kurkiauraa ja koirat vetivät täyttä laukkaa pelloilla. Polkka keksi uuden hauskan huvin, rypsipellossa piehtaroinnin nimittäin.

Tänään ilmassa ei ollut minkäänlaista viitettä seesteisestä keski-ikäistyneestä koirasta, vaan apina veti minkä tassuista lähti. Ja ilohan se on sellaista meinkiä katsoa.