Namihaaste

Pitihän siihen Polkan ja Maissinkin osallistua, somessa kiertäneeseen namihaasteeseen nimittäin. Koira maahan makaamaan ja se ympäröidään koirannappuloilla tai joillakin pienillä herkkupaloilla. Paikallaan pitäisi malttaa olla ainakin sen aikaa, että omistaja saa valokuvan otettua.

Polkka makasi omalla suoritusvuorolla paikallaan kuin patsas. Viisi koirasta otettua kuvaa ovat kaikki tismalleen samanlaisia. Ei tainnut edes silmää räpäyttää, odotti vaan syömislupaa.

Maissille homma oli askeleen haastavampi. Se nappasi ensimmäisen nappulan suuhunsa ja näytti ällistyneeltä, kun kielsin. Sen jälkeen nakki makasi paikallaan kummastunut ilme naamalla. Jos olisi ilkeä, sanoisi että silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Mutta onnistui!

Kokeilkaapa tätä omien koirienne kanssa.

Viime päivinä

Täällä on viime päivinä ulkoiltu, tehty lumitöitä, lenkkeilty pulkan kanssa, kaivettu lumitunneleita ja laskettu mäkeä. Luettu satuja koirille, nukuttu pylly vasten pyllyä, parveiltu takan edessä ja odotettu kevättä.

Tammikuu alkaa olla takana. Nyt innokkain kuonoin kohti helmikuuta, joka tuo toivottavasti pienen toiveen keväästä.

Nukkumassa

Polkka on siitä hassu koira, että se osaa peitellä itsensä. Välillä me ihmiset kysymme toisiltamme, oletko sinä peitellyt sen? Ja pudistamme molemmat päätämme huvittuneena.

Tänään narskuvassa pakkasessa tehdyn iltalenkin päätteeksi sohvalle oli käpertynyt tällainen nukkuja. Syksyllä koirasohvalle ostamani tyynynpäälliset menivät aika nappiin, vaikka itse sanonkin.

Jouluisia

Joulunpyhät on tällä erää vietetty. Me lomaillaan kuitenkin loppiaiseen saakka. Tai siis perheen työssäkäyvä henkilö lomailee, mutta samalla se on lomaa meille kaikille. Paitsi tietenkin Polkalle, jonka arkirytmi järkkyy kun ihmiset toimii ihan epäloogisesti.

Jouluaattona saatiin vihdoin lunta tänne Hämeeseenkin. Ja sitä tuli sitten kerralla ihan kunnolla. Oltiin lenkillä pahimman myräkän aikaan ja Polkka ei pystynyt pitämään edes silmiä auki, kun kamala lumi satoi suoraan hänen afrikkalaisuutensa naamaan. Ehkä takkatuli, täysi ruokakuppi ja puruluu maistuivat aattoiltana entistäkin paremmalta.

Joulupäivänä lähdettiin sukuloimaan Keski-Suomeen pariksi päiväksi. Sen jälkeen ollaan vaan oltu kotosalla, lenkkeilty ja syöty hyvin. Koirien mielestä parasta on ollut varmasti jouluvieraat ja heidän käsiparinsa - rapsutusta on irronnut melko paljon enemmän kuin normaalisti. Metsälenkit ovat maistuneet kanssa, varsinkin kun ulkoilusäät ovat olleet aaton jälkeen suosiolliset. Paitsi tapaninpäivän -8 astetta kirpaisi näin äkkiseltään erästä nimeltä mainitsematonta afrikkalaista (kuva yllä). Mutta siitäkin selvittiin hengissä.

Näillä lokoisilla eväillä kohti uutta vuotta.

Kriisit yhdistävät?

Pitkästä aikaa vierekkäin.

Kriiseillä on yhdistävä vaikutus, sanotaan. Ehkä ne yhdistävät myös koiria? Tiedä tuota, mutta Polkka ja Maissi on yllätetty vierekkäin nukkumasta useamman kerran. Joku blogia pidempään lukenut ehkä muistaa, että näillä kahdella on aavistuksen myrskyisä menneisyys saman lauman jäseninä. Mukavaa kun ovat lähentyneet, mutta en minä niihin voi luottaa. Enää koskaan.

Maissi on ollut vähän hämmentynyt ja ehkä aavistuksen allapäin. Polkkaan Papun poismeno ei ole vaikuttanut millään tavalla. Ehkä elukka laskee saavansa nyt yhden poissaolevankin ruoat? Yksi pieni hassu asia on tapahtunut - Maissi on ottanut Papun roolin iltaherkun kerjääjänä. Koirat saavat hetki iltaruoan jälkeen puruluut ja aiemmin oli selkeästi Papun tehtävä hoitaa herkut koko porukalle. Nyt Maissi on perinyt ylimmän kerjäläisen tehtävät.

Kuinka moni mäyräkoira on saanut muistokukat?

 Papun parhaan ihmisystävän tuomat muistokukat lakastuivat jo, mutta uurna löytyy edelleen pihavarastosta. Olin ajatellut laittaa kimpun haudalle, mutta koko haudankaivuuhomma on ollut vielä vähän turhan raskas ajatus. Muutenkin koiravainaa tulee esille yllättävän usein. Kävin eläinlääkärissä takeltelevassa uurnanhaussa. Ai nimi? Koiran nimi on Papu. Tai siis oli Papu. Minun nimeni on... No mutta ne ovat siellät tottuneet sekopäisiin sureviin koiranomistajiin.

Facebook ja blogi ovat hyviä tiedotuskanavia, mutta olen silti vastannut muutaman kerran kysymykseen, mitä Papulle kuuluu. Ei oikeastaan mitään. Enää. Se on koirien taivaassa. Tai siis kuollut.

Mutta kyllä tämä tästä. Nyt muistot saattavat jopa naurattaa, eivätkä tuo enää kyyneliä silmiin.

Papu rakas.

Aikainen kevät ja takatalvi

Nahka käristyy taas!

 

Viime viikolla oli ihan kevät. Lämmintä oli parhaimmillaan +10 ja auringossa meidän terassilla varmasti enemmänkin. Jopa Polkka ryömi synkistä koloistaan keräämään aurinkoenergiaa (sitä voi onneksi tehdä myös omalta sohvalta käsin, jolloin ei tarvitse vaivautua poistumaan talosta). Istutin terassille narsisseja ja päästiin koko porukka kevätulkoilun makuun. No rapaista oli joo, mutta se vaihe nyt vaan on pakko kestää joka kevät. Ja syksy. Ja tänä vuonna myös melkein koko talvi...

Mutta sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä ja lopputulos on, että tällä hetkellä täällä on enemmän lunta kuin koko talvena yhteensä! Juuri kun olin kuvitellut kevään olevan täällä. Pieni ystävämme Pokemon oli aivan järkyttynyt lumesta ja pakkasesta. Ja ennen kaikkea siitä, että on joutunut mukaan lumitöihin. Koira on edelleen siinä moodissa, että lenkki riittää ulkoiluksi ja sen jälkeen voi maata sohvalla loppupäivän. Pihalle joutuminen vielä uudestaan on sille vähän niin kuin pakotettaisiin töihin kesken kesäloman.

Tai katsokaa nyt näitä kuvia. Moni koira antaisi toisen takatassunsa vapaasta ulkoilusta omalla pihalla... No ehkä meilläkin tätä mahdollisuutta aletaan taas arvostaa, kun kevätaurinko löytää tiensä takaisin taivaalle.

Prse homeessa

Masentaa.

Ellen tietäisi koirani menevän juoksun jälkeen totaalisen veltoksi, ajattelisin sen tekevän hidasta kuolemaa. Elukka on ollut viime viikot aivan järkyttävän laiska. Lenkille lähtiessä sitä täytyy huutaa eteisestä ja kirjaimellisesti kenkäistä ovesta ulos (ei, älkää soittako eläinsuojeluun, pudotan sen rappusilta hellästi). Lenkillä se kävelee eteenpäin. Tai no korkeintaan ravaa. Ja nyt ei lasketa paskakasalle juoksemista, silloin elukka kyllä laittaa tassua toisen eteen. Kevät on sitruunantuoksuista aikaa, jos joku nyt ymmärtää, mitä tarkoitan?

Sen lisäksi että koira kuluttaa aikaansa velttona maaten, se yrittää piiloutua.

Viime viikolla laiskiaiselle sattui henkilökohtainen katastrofi - se putosi keskellä yötä sohvaltaan. Heräsimme miehen kanssa kamalaan rysäykseen ja säikähdimme tietenkin, että joku oli murtautunut taloon. Mutta koira oli hiljaa. Tarkempi tutkiminen osoitti, että se oli rojahtanut sohvalta puiseen lelukoriinsa, joka oli haljennut. Mahtoi sattua. Elukka nukkui loppuyön mielenosoituksellisesti lattialla, mikä ei todellakaan ole normaalia.

Viikonloppuna se putosi nojatuolistaan, mutta se ei haitannut. Unia pystyy nimittäin jatkamaan, vaikka roikkuisi puoliksi lattiallakin. Kuva kertoo tästä(kin) hienosta hetkestä enemmän kuin tuhat sanaa.

En edes muista, koska olisimme viimeksi päässeet treeneihin. Ensin koiralla oli juoksu, sitten mies on ollut työmatkoillansa ja lopulta olin itse kipeänä. Ensi viikolla olisi vihdoin tarkoitus päästä treenaamaan. Mietin, että tuollaista maailman laiskinta rotkoa on aivan turha kuskata minnekään agility-hallille, mutta sitten kävin koirien kanssa yhtenä päivänä lähitreeniksellä tekemässä vähän tottista. Polkka teki hommia ihan yli-innokkaasti ja olisi tehnyt paljon enemmänkin, kuin olin ajatellut. Se vihulainen pääsee kyllä välillä yllättämään!

Olen tietenkin potenut myös huonoa omaatuntoa koirani apaattisuudesta. Onhan koirien nykyelämä suorastaan masentavaa entiseen verrattuna. Ennen ne juoksivat joka päivä vapaana, nyt hädin tuskin viikonloppuisin. Ennen treenattiin paljon, tämän hetken treenauskunnon ja -innon voi lukea tuosta ylempää. Enkä jaksa nykyään minkään sortin perseilyä koirilta, pinna tuntuu olevan sen verran äärimmilleen venytetty.

Toisaalta itsensä ruoskiminen on (koiran velttouden osalta) turhaa. Aina se on mennyt sekaisin juoksun jälkeen. Ja tämähän on nyt viimeinen kerta, pian kutsuu leikkauspöytä! En jaksa juoksuja, valeraskauksia ja jatkuvaa apaattisuutta. Luulisi sen nyt olevan koirallekin parempaa elämää päästä eroon hormonimyrskyistä.

Talvipäivä ei ole mitään ilman auringonlaikkuja!

Aurinko paistoi tällä viikolla uskomattoman ihanasti ja koirat innostuivat bongaamaan auringonlaikkuja. Hupi muistuu mieleen joka vuosi kevätauringon alkaessa paistaa ja päättyy terassikauden avajaisiin eli totaalisen mahanahan käristämisen aloittamiseen. Kolmen koiran legioona vaeltaa ympäri taloa bongaamassa sitä parasta aurinkokohtaa. Joku käy välillä keittiössä kerjuulla tai vesikupilla ja menettää paikkansa. Sama ralli jatkuu iltapäivään eli siihen saakka, kun aurinko siirtyy väärälle puolen taloa.

Polkka on luonnollisesti paras tässä hommassa, se kun ulottuu kaikkialle. En ihmettelisi ollenkaan, vaikka löytäisin sen joku päivä retkottamasta keskellä keittiön pöytää, ihan vain koska siihen paistoi aurinko kaikkein parhaiten.

Aurinkokennot ladattu

Tiimi.

Viikonloppuna oli aivan mahtava keli. Ihan kesä, vaikka eletäänkin jo syyskuuta! Pasi raksasi ja minä tein pihatöitä. Lapsi ja koirat oli nekin siirretty ulkoruokintaan. Maissi viihtyy hyvin omalla pihalla, se käppäilee ympäriinsä ja tutkii kaikki tontin nurkat ja pensaiden aluset. Polkka puolestaan retkottaa mahdollisimman aurinkoisella paikalla, yleensä tässä tapauksessa terassilla. Jos mahdollisesti tulee liian kuuma, se siirtyy hetkeksi varjoon, mutta palaa pikaisesti pihan parhaalle aurinkopaikalle. Papu puolestaan, no, jonottaa sisälle, koska ei halua olla ulkona. Vähän julmaa, mutta välillä myös mummo joutuu tuulettumaan raikkaassa ulkoilmassa.

Emme ole toistaiseksi päässeet todistamaan kissajahtia, vaikka ennen aitaa naapureiden (kaikilla taitaa olla vapaana ulkoileva kissa?) kissat kulkivat joka päivä meidän tontin läpi ja istuskelivat terassilla. Hyvä niin, sillä en uskalla edes ajatella, millaisen näytöksen aitauksen sisäpuolelle eksyvä kissa saisi aikaan... Jos vaikka jatkossa ei tarvitsisi kaivella kissankakkaa salaattien seasta viljelylaatikoista?

Vahtikoiran vapaapäivä?

Hittoon puuhamatot - koirapeti sopii myös lapsen alustaksi.

Kuusi porttia ja melkoinen pätkä aitaa

Marjat pakastimeen ja raitista ilmaa joka nokalle!

Uskomatonta mutta totta - piha on nyt aidattu! Ollaan asuttu tässä kolmisen vuotta ja aita on ollut tekeillä koko sen ajan. Missään vaiheessa se ei ole ollut akuutein homma ja siksi valmistuminen vähän kesti. Ekana kesänä aidattiin etupiha, jossa koirat ovat lähinnä käyneet iltapissalla ja ottamassa aurinkoa. Nyt jokunen sata metriä aidanvetoa ja kuutta porttia myöhemmin aidattua tilaa on reilut pari tuhatta neliötä. Alapelto jäi aitaamatta, ehkä sitten joskus jos tekeminen loppuu kesken...

Alapiha vaati portin, josta pääsee tarvittaessa autolla.

Oman haasteensa projektiin teki porttien määrä. Etupihan aitauksessa on kolme porttia ja alapihalla kolme. Yhdestä täytyy mahtua isolla autolla tyhjentämään likakaivoa ja yhdestä kottikärryillä ja päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Lisäksi porttien täytyi olla tarpeeksi korkeita Polkalle ja matalia mäyräkoirille. Ja salpojen sellaisia, ettei Polkka-Houdini saisi niitä auki. Jossakin vaiheessa täytyy miettiä sitäkin, että lapsen pitäisi päästä pihasta omin neuvoin. Onneksi sen aika ei ole vielä hetkeen, Polkan pitävät salvat kun ovat myös melkoisen lapsenpitävät.

Yksi asia porteista vielä puuttu, hienot koiravaroituskyltit nimittäin!

Suuri osa aidasta on vihreää verkkoa tolpilla.

Melkein koko aita on vihreää 150 cm korkeaa puutarhaverkkoa painekyllästetyillä terävillä tolpilla tai vaihtoehtoisesti tylpillä tolpilla ja tolppakengillä. Muutama pätkä on valkoista lauta-aitaa. Ei tarvitse miettiä, kumpi olisi hienompi aitaversio, sillä lauta-aita on aivan järjettömän paljon hitaampi tehdä ja kalliimpi kustannuksiltaan. Suunnitelmissa on muuttaa jossain vaiheessa kaikki näkyvä aita lauta-aidaksi, siihen saakka tuo vihreä verkko on ihan hyvä ratkaisu.

Aitamateriaaleja on ostettu sieltä sun täältä; Agrimarketista, Rautiasta, Puuilosta, Terrasta, Puutavatatalosta... Tarvikkeisiin mennytta summaa on turha miettiä, se on jokunen tuhat euroa. Aitaaminen on aivan järkyttävän kallista! Kaikki portit on vieläpä rakennettu itse ja ison ajoportin metallikehikko appiukon hitsaama. Täytyy vaan lohduttaa itseä ajattelemalla, että kunnolla tehty kestää aikaa.

Tämän aitapätkän korvaa autokatos, sitten joskus.

Olen tosi iloinen aitaprojektin valmistumisesta. Koiria on tarkoitus lenkittää ihan entiseen malliin (säälittää pihalla turhautuneina räksyttävät maalaiskoirat), mutta nyt koirat voivat olla mukana kaikenlaisissa pihahommissa. Ennen tuntui tylsältä tehdä vaikkapa tunti lumitöitä koirien odotellessa sisällä. Nyt ne pääsevät keikkumaan mukaan ja saavat siinä sivussa ulkoilla vähän enemmän.

Pihasta isolle portille päin.

Aurinkoa

Mummonakit vierekkäin.

Viikonloppuna oli aivan mahtavat kelit. Otettiin koirien kanssa auringosta ja kärryvapaista (lue: Pasi oli kotona hoitamassa vauvaa) lenkeistä ilo irti. Lumet ovat sulaneet metsäpoluilta ja pellotkin osittain kuivuneet. Koirat ovat saaneet kevään kunniaksi kunnon virtapiikin ja juoksivat metsässä kuin eivät olisi koskaan irti olleetkaan. Sunnuntaina saatiin lenkkiseuraksi Suvi ja neljän koiran lauma. Polkka villitteli menemään ihan innoissaan, kun lumipenkat eivät enää estäneet tieltä metsään suuntautuvia hepuleita.

Lämpimien kelien myötä koirat ovat alkaneet viihtyä etupihan terassilla. On uskomattoman kätevää heittää koko porukka ulos esimerkiksi siivouksen ajaksi. Siellä ne tyytyväisinä käristävät karvaisia nahkojaan auringossa. Vielä kun saa vauvan nukahtamaan vaunuihin ja itkuhälyttimen vartioimaan, niin johan on sisällä hiljaista!

Polkka ruskettuu ergonomisesti.

Aurinkoon nukahtanut Polkkaporsas.

Päikkäreillä kaverin kanssa.

Päikkäreillä kaverin kanssa, osa 2.

Mäykyt söpöstelee.

Siivouspäivä

Kevätjengi.

Sunnuntaina siivottiin koko talo perusteellisesti. Kevätaurinko saa esille kaikenlaisia likaviivoja seinissä ja kaappien ovissa. Enää pitäisi saada aikaiseksi pestä ikkunat ja se vasta onkin rasittava homma. Etenkin kun ikkunat ovat moniruutuiset ja ulos aukeavat... Ikkunanpesutsemppiä odotellessa!

Koirat saivat komennuksen terassille siivouksen ajaksi. Ne viihtyivät siinä hyvin, tosin Polkka vasta sen jälkeen kun sai takin niskaansa. Viluinen pieni lellipentu. Koirien onneksi myös niiden pedit oli nakattu pihalle tuulettumaan, ei tarvinnut maata terassilautojen päällä.

Maissi sai samassa rytäkässä kesätukan, ajelin sen hirveän hapsottavan talviturkin pois. Koirasta tuli niin ruma, ettei siitä kehtaa muutamaan viikkoon ottaa kovin tarkkaa valokuvaa. Tilasin trimmauskoneeseen uuden terän ja sehän puri turkkiin aika paljon entistä ilmeisen tylsää terää paremmin. Anteeksi Maissi, saat nyt kulkea hyeenan näköisenä ihan aluspaitasillaan hetken aikaa.

Mummeli ja Polkka ottavat aurinkoa.