Helteinen viikonloppu koiraleirillä

Pakkasin perjantaina koirat ja kamalan tavara-arsenaalin (kahden koiran roinat vastaa hyvin yhden pikkulapsen vaatimaa tavaramäärää) autoon ja huristin Virroille Feanors-koirien leirille. Polkka on Feanors B-pentujen mutsi ja olin muutenkin lupautunut opastamaan pentusia omistajineen agilityn maailmaan.

Hauskaa oli! Vaikka viikonlopun aikana mietin kyllä muutaman kerran, että tämä on juuri sitä, mihin kannattaa vapaa viikonloppu tuhlata, kun on valvonut koko viikon hampaita tekevän lapsen kanssa. Päivät helteessä koulutuskentällä, illalla vähän liian pitkään valvomista ja sitten vielä koiraleireille yleensä aika tuntematon kuntopiiri (kerrankin ihmisetkin joutuivat kunnolla likoon), jonka jäljiltä onnuin menemään monta päivää ihan vain siksi, että olin niin saakelin jumissa.

Mutta kuten sanottu, oli tosi mukavaa kouluttaa motivoituneita koirakoita. Kentän laidalla oli ihan mahtava fiilis ja kaikki seurasivat toisten suorituksia innolla. Koirat toimivat tosi hyvin. Ensikertalaiset olivat käsittämättömän rohkeita, suurin osa meni esimerkiksi pussiin ihan tuosta vaan. Teimme viikonlopun päätteeksi neljän esteen rataa. En olisi ikinä uskonut, että päätämme viikonlopun moiseen suoritukseen. Terveisiä vaan kaikille leiriläisille, olitte mahtavia!

Polkka pääsi treenaamaan molempina päivinä sen verran, mitä noin +25 helteessä jaksoi. Sehän ei ole ihan kauhean paljon se. Myös leiriläiseksi ilmoittautunut Maissi-mäyräkoira suoritti nakkiagilityä ja sepä herätti vähän hilpeyttä. Muutenkin Maissi pärjäsi leiriläisenä oikein hyvin ja tuli juttuun huonekaverimme Gene-rhoden kanssa. Mutta Gene onkin herrasmies, joka otti yhden kimeän räsähdyksen persauksen haistelusta ja päätti sen jälkeen siirtyä jallittamaan potentiaalisempia narttuja.

Agilitykentällä seisomisen lisäksi ennätettiin lenkkeillä, uida (koirat, oma talviturkki on kesän 2012 peruja...) ja syödä hyvin. Leiripaikkaa ei voi olla suosittelematta, jos siis joku on koiraleirin tukikohtaa vailla. Hienot puitteet ja hyvät koulutuskentät.

Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle väsyneinä, mutta iloisina. Koirat muuten nukkuivat kaksi päivää leirin jälkeen. Olisipa kasvattaja järjestänyt tällaisen leirin silloin, kun minulla oli ensimmäinen oma koira! Vaikka sopii tämä leirielämä minulle vieläkin. Taidan änkeä leirille kouluttamaan myös ensi kesänä. Tai sitten ihan vaan leiriläiseksi, tiedä tuota.

Viikonloppu kului suurimmaksi osaksi näissä asemissa.

Kuvat: Terhi Lehto

Pakkasriehut Merrin kanssa

Polkan Merri-pentu kävi täällä keskiviikkona riehuttamassa mutsiaan. Jannen ja Merkkarin piti lähteä pakoon rappukäytävän lattian vahausta (tai jotain sellaista) ja tännehän sopii kyllä tulla! Pakkasta oli joku -15 astetta ja mutsikoira siitä syystä vähän nyreänä. Merrin sinnikkäät leikkiyritykset saivat lopulta mutsin lämpenemään ja tuloksena oli hyvät rallit.

Merri leikki aivan kuin äitinsä - tykkäsi enimmäkseen juosta ja riehupaini oli aika sivistynyttä. Ja sekös oli Polkan mieleen, ei ne kaikki kaverit edes jaksa juosta perässä kun juoksuhepuli yllättää!

Kotiinlähdön aika. Ei jaksais!

Merri kävi kylässä

Rakas äitini, nyt laitetaan ranttaliksi!

Janne ja Merri kävivät kyläreissulla maanantaina. Voi mikä mötkäle kolme kuukautta vanha Merri oikein onkaan - siitä taitaa tulla vähän suurempi kuin karvan verran yli ajarajan kokoisesta äidistään... Polkka kyllä ilahtui tyttärensä näkemisestä, mutta pihariehut oli äkkiä riehuttu.

Sillä välin kun ihmiset kahvittelivat ja Polkka loikoili sohvallaan, ehti Merkkari lajitella läpi äitinsä lelukorin ja testailla aktivointileluja. Vinski-vauva osoitti oikeita koiramiehen elkeitä nauramalla ääneen Polkalle, joka komensi irvistellen tytärtään ja Merrille, joka haukkui äitinsä komennolle. Eikö vauvojen kuuluisi pelätä moista mekkalaa?

Ensin lähtee lapasesta äidillä...

... ja sitten tyttärellä.

Iloinen jälleennäkeminen

Nyt on meininkiä!

Polkka näki viime viikon lauantaina tyttärensä Merrin ensimmäistä kertaa pentujen luovutuksen jälkeen. Se nuuski pentua tarkkaan ja väittäisin, että tunnisti omakseen. Kuinka kauan koirat muuten tunnistavat omat pentunsa? Minulla ei ole mitään käsitystä asiasta.

Treffit olivat iloiset. Koirilla ja meillä ihmisillä oli oikein hauskaa. Merri on oikein reipas pieni pentunen ja osasi hienosti rauhoittua omalle pedille nukkumaan, vaikka paikalla oli mielenkiintoisia vieraita. Kiltisti se pötkötti omalla pedillään ja Polkka-mutsi Jannen ja Marjon sohvalla. Siinä se kuulemma aina nukkuu (vaikka ei tule kotona ei ole mitään asiaa ihmisten sohvalle). Merri sai siis kodin meidän koirien luottohoitajien, Jannen ja Marjon luota.

Pentu näytti asettuneen oikein mukavasti taloksi. Keittiöstä löytyi Peten koiratarvikkeen laatikoita sen verran, että sanoisin pennun tarvikkeiston olevan kunnossa... Ja kuten kuvista voi päätellä, sama oranssi pukee sekä äitiä, että tytärtä.

Merrin seikkailuja voi seurata tästä.

Kuvat: Janne Kaakinen

Pennut lähti, ahdistaa

Auttaako muovipanta ahdistukseen?

Polkan kotiinpaluu on sujunut hyvin ja huonosti. Hyvät uutiset ensin: koirat tulevat oikein hyvin toimeen keskenään. Ei mitään kyräilyä edes alussa, kaikki on kuin ennenkin (tai siis silloin, kun koirien väleissä ei ollut ongelmia). En minä niihin enää uskalla täysin luottaa, tietenkään. Mutta tilanne on siis kaikin puolin hyvä.

Sitten huonot uutiset: Polkalla on eroahdistus. Yksinolo ei ole ollut koskaan sen vahvimpia puolia, mutta viimeiset pari vuotta koira on pärjännyt työpäivän verran yksin kotona portin takana omassa huoneessaan. Se ei ole tehnyt pariin vuoteen mitään tuhoja ja painelee aina yksin jäädessään koirapedille nukkumaan. Vaan ei enää.

Ensimmäisenä päivänä se oli reilun tunnin yksin (lue: mäykyt portin toisella puolella). Kotiin tullessa kaikki huoneen tekstiilit oli levitelty ympäriinsä ja ikkuinoiden paperikaihtimet hypitty lyttyyn. Kotiin tullessa haukkuminen kuului parkkipaikalle asti. Taitaa vähän ahdistaa, ajattelin mutten kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Muutaman päivän kuluttua jätin koiran kolmeksi tunniksi yksin. Se oli hypännyt koiraportin (132 cm) yli, levittänyt vauvan kaurapuuropaketin ympäri keittiön lattiaa ja syönyt kasan yksittäispakattuja koiran lihatikkuja (tämä selvisi vasta myöhemmin, koira okseni viisi yötä lihatikkujen foliokuoria). Meillä on puuhasteluongelma, ajattelin ja hain ison näyttelyhäkin varastosta. Vahvistin häkin paketilla nippusiteitä, muuten se pidättelee koiraa alle puoli minuuttia.

Seuraavana päivänä lähtin koeluontoisesti tunniksi pois kotoa ja laitoin koiran häkkiin. Kotiin palatessa huuto kuului taas ulos asti, koira läähätti häkissä ja silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Se oli kiskonut koirasohvan päiväpeiton häkkiin ja silpunnut sen. Tajusin, että meillä on pahemman luokan ongelma: pentujen luota pois joutuminen oli laukaissut koirassa eroahdistuksen.

Polkan yksinolo-ongelmat ovat olleet aiemmin tylsyydestä johtuvaa puuhastelua, eroahdistusta sillä ei ole mielestäni ollut. Olen huono uskomaan vippaskonsteihin, mutta monien suositusten jälkeen tilasin sille rauhoittavan Adaptil-pannan. Panta on harmaata muovia ja haisee yrteille. Ainakin yritän uskoa sen tehoon, toivottavasti koirakin. En oikein tiedä muutakaan keinoa, paitsi tietenkin alkaa opettaa 4-vuotiaalle koiralle yksinolon alkeita.

Tällä viikolla Polkka (ja rauhoittava tukihenkilö Maissi) ovat kulkeneet autossa mukana. Autossa koira odottaa aivan rauhassa vaikka kolmekin tuntia. Voitte kuvitella, että vauvan ja kahden koiran mukana raahaaminen käy työstä. Vaan eipä ole vaihtoehtoja, jos meinaa kotoa poistua. Ja onneksi olen vauvan kanssa päivät kotona, muuten ei olisi mitään mahdollisuutta tällaiseen pelleilyyn.

Eniten ihmettelen sitä, että koira on täysin normaali muuten, paitsi yksin jäädessään. Onko sillä muka silloin liikaa aikaa ajatella? Ajattelevatko koirat niin?

Toki seonnut mammakoira säälittää minua, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että myös raivostuttaa. Tässä se nyt vaan jotenkin korostuu, miten helppoa oli elää kesä pelkkien mäykkyjen kanssa. Ne voi ottaa minne vaan mukaan ja antaa kenelle tahansa hoitoon. Ne eivät varastele, eivät tuhoa ja osaavat olla yksin kotona. Polkka puolestaan on projekti, jota täytyy aina erikseen miettiä. Se ei ole koira, vaan elämäntapa.

Kyllä, olen vähän väsynyt. Toivottavasti panta ja aika auttavat ja nopeasti!

P.S. Olisi mukava kuulla, jos jollakin on kokemusta vastaavasta tilanteesta.

Todellista pentuhuumaa

Salaisuuksia.

Käytiin sunnuntaina katsomassa pentuja ja hakemassa samalla Polkka kotiin. Pennut ovat vielä viikon keskenään ja alkavat sen jälkeen muuttaa uusiin koteihinsa. Tällä hetkellä vapaana on peruutuksen vuoksi yksi urospentu, Feanor´s Boromir. Kiinnostuneet voivat kysyä lisää kasvattajalta.

Neiti maksalaatikko eli Luna.

Pennut olivat aivan mahdottoman suloisia! Ehkä juuri siinä hauskimmassa iässä, vielä sellaisia vähän kömpelöitä, mutta ihan täysi meininki päällä. Kaikki pennut ovat tosi rohkeita ja sosiaalisia. Ne mennä vilistivät ulkona pitkin pihaa ja tunneleiden läpi.

Jos oma tilanne olisi vähän erilainen (lue: meillä ei olisi pikkuvauvaa), olisi mieli alkanut tehdä omaa pentusta. Syliin ja kameran linssin eteen päätyi koko ajan pentueen ainoa maksakirsuinen kaveri, joka on nimetty Lunaksi. Onneksi Luna ja muut tytöt ovat kaikki varattuja, niin en pysty edes miettimään mitään pentuhommia yhtään tämän enempää. Eihän siinä olisi minkään valtakunnan järkeä nimittäin (koskas näissä koirahommissa muka on...). Luna muuttaa Pepin ja Jukan luokse ja aion kyllä tunkea mukaan pentutreffeille tapaamaan sitä ja tietty muitakin pentuja.

Niin kovin kaunis Luna.

Pentuja katsellessa pystyi melkein palaamaan syksyyn neljä vuotta sitten, kun Polkka tuli meille. Oi sitä rakkauden ja suloisuuden, mutta myös siivoamisen, huolehtimisen ja työn määrää! Pentu ei meinannut pysyä minkään aitausviritelmän takana ja keksi tiensä ulos raivattuaan ihan aina kaikenlaista pikku puuhastelua. Yksiäkään kenkiä se ei syönyt, vaan keksi aina jotakin omaperäisempää. Kuten vaikkapa sohvan patjan läpi porautuminen, nurmikonsiementen levittely tai untuvatyynun repiminen. Polkka oli iloinen ja ehtiväinen pentu, jolla nyt vaan kävi aika vähän pitkäksi.

Muistan vieläkin sen ahdistuksen, mitä koin jättäessäni pennun yksin kotiin. Yli kahteen vuoteen en käynyt iltaisin yhtään missään muualla, paitsi koiratreeneissä. En yksinkertaisesti kyennyt jättämään Polkkaa enää yksin kotiin työpäivän jälkeen. Eipä sillä että nytkään kauheasti kävisin, mutta ainakin se olisi teoriassa mahdollista.

Joogasali vaihtui pitkiin metsälenkkeihin ja pentutottikseen. Mäykyt ovat käyneet aina aamuisin nopeasti asioilla, mutta Polkka halusi kirmata pitkin sänkipeltoja. Oi niitä kaikkia kauniita aamuja, kun olimme lenkillä. Ja Polkan myötä olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, se onkin yksi tämän koirahomman paras anti.

Että mitä tässä nyt sanoisi niille, joiden kotiin muuttaa pian Polkan pentu? Kyllä teidän arkenne tulee vähän muuttumaan. Kannattaa ainakin käydä vaatekaupassa ostamassa kunnon vaelluskengät ja goretex-puku, niitä tulette tarvitsemaan. Ei sitten muuta kuin tsemppiä. Ja nauttikaa pentuajasta, kuulostaa kliseeltä mutta se on ohi ennen kuin ehtii edes huomaamaan!

Kasa huudettu!

Maailma on kovin avara.

Äitinsä veroinen råtanomistaja.

Pentuhepulit.

Vinskistä tulee ihan selkeästi hyvä kennelpoika!

Pikku takiaiset.

Merri.

Huh! Vihdoinkin kotona omalla sohvalla.

Olin muuten ajatellut Polkan kaipaavan pentuja ja olevan vähän sekaisin kotiin palattuaan. Sehän on ollut ihan tosi tunnollinen superäiti. Mutta mitä vielä - koira solahti takaisin normaalielämään ja on kuin ei olisi poissa ollutkaan! Kotiin tultua se kävi kerälle koirasohvalle ja näytti siltä, että tää pentuhomma oli sitten tässä.

Tervetuloa kotiin, Polkka!

Tarpeeksi tuhtia evästä Skinny mamalle.

Kesä on mennyt uskomattoman nopeasti - Polkka palaa sunnuntaina kotiin! Ajattelin koko ajan, että koira olisi koko kesän pois ja tulisi takaisin syksyllä. Mutta niin, kai se on myönnettävä että kesä alkaa jo olla lopuillaan? Meiltä synnyttämään lähtenyt Fat mama on muisto vain ja kotiin on palaamassa pentujen riuduttama Skinny mama. Siksipä täällä onkin tehty ruokaan liittyviä valmisteluja mammakoiran paluuta ajatellen.

Koska Polkka tarvitsee kunnon evästä tullakseen taas normaalin koiran näköiseksi, hain Kennelrehun autolta normaalin jauhelihan ja lohen lisäksi myös lihaista rasvaa. Lammastakin sieltä näyttäisi saavan taas pienen tauon jälkeen. Sesonkituote, ehkä? Kennelrehun lammas on meillä suurta herkkua, ainakin sen jälkeen kun Polkka voitti ennakkoluulonsa ja uskalsi maistaa.

M&M:n kesäalesta löytyi ilahduttavasti Carnilove-säkkejä "Ota 2 maksa 1" -tarjouksella, ja niinpä Skinny mama saa aamuevääksi rakastamaansa nappulaa. 80 € yhdestä 12 kg nappulasäkistä on liian paljon, mutta kahdesta jo aivan käypä hinta. Ja ruoka on sopivan lihapitoista massaa kaipaavalle laiheliinille.

Kun eläinkaupassa katsoo koiranruokasäkkejä, tulee mieleen ajatus että Carnilove on ehkä ainoa ruokamerkki, jonka säkin on suunnitellut ammattigraafikko. Ruokapussit ovat yleisesti ottaen aivan kamalan näköisiä! Ehkä pakkaussuunnittelu pitäisi ulottaa myös eläinruokaan, samalla tavalla se ruma ruokasäkki sattuu silmiin kuin maitopurkkikin...

Jauhelihaa, lihaista rasvaa ja lohta.

Portti on vihdoinkin maalattu!

Polkan kotiinpaluujärjestelyt ovat ulottuneet ruokahankintojen ohella myös sisustamiseen. Koirahuoneen portti on vihdoinkin maalattu valkoiseksi! Pasin nikkaroima portti oli monta vuotta puun värinen, koska miten sen maalaa kun yksin jäävä koira tarvitsee aina porttia? Nyt homma on vihdoinkin tehty ja portti sata kertaa hienompi kuin aiemmin. No eihän se nyt mikään sisustuselementti ole, mutta Polkan tapauksessa pakollinen. Ehkä koira sitten veteraani-iässä osaa olla kiltisti koko talossa...

Yksi asia kaipaa vielä tekemistä, Polkan ruokakuppiteline pitäisi jynssätä puhtaaksi ja petsata uudelleen valkoisella kuultovärillä. Onhan tässä vielä useampi päivä aikaa!

Mummot eivät tiedä, mitä tuleman pitää...

Vaikka odotankin Polkan kotiinpaluuta innolla, on mukana myös jännitystä. Polkan ja Maissin välit kun eivät aina ole olleet kovin lämpimät. Tai periaatteessa koirat ovat ihan hyvissä väleissä, mutta ottaneet silti muutaman kerran yhteen. Nyt kun Polkka varmaankin stressaa eroon joutumista pennuistaan, olen varautunut erottamaan koirat hetkeksi toisistaan. Tai lenkkeillään paljon yhdessä, mutta sisätiloissa ne saavat alkuun makoilla portin eri puolilla.

Syksyn harrastusasiat ovat vielä mietinnän alla. Kuntoutetaan ensin mammakoiralle lihaa ja lihasta luiden päälle ja tehdään sitten tarkempia suunnitelmia.

Oi mitä pentusia!

Polkka ja pesue.

Käytiin tänään katsomassa (ensimmäistä kertaa - en käsitä miten olen malttanut pysytellä kotosalla) Polkan perheonnea. Siellä se hoiteli pentulaatikossa seitsemää pentua kunnon koiramamman elkein. Polkka on niin ahkera imettäjä, että pentujen painot ovat nousseet tosi reippaasti. Nyt ipanat ovat alkaneet jo saada liotettua kuivamuonaa, joten lypsylehmänä toimiva mammakoira saa ehkä vähän huokaista.

Oli se liikuttava, mutta samalla vähän säälittävä näky. Tai siis kun yhdessä vauvassa on ihan tarpeeksi, niin joku raukka hoitelee seitsemää. Toisaalta Poksulla alkaa jo maalisuora häämöttää, se ei sentään kasvata lapsosiaan kahtakymmentä vuotta.

Pennuissa sinänsä ei ollut vielä kauheasti nähtää. Sellaisia suloisia pullukoita mönkiäisiä. Täytyy mennä vielä uudemman kerran ennen pesueen muuttoa omiin koteihinsa. Visiitin jälkeen tuli kova ikävä Polkkaa. Tule pian takaisin, oma Punainen paholaiseni!

Neiti Maksakuono.

Neiti Pinkki muistuttaa kuulemma emäänsä.

Ruoka-aikana on oltu kotosalla...