Sukulaiskierroksella

Käytiin viikonloppuna sukulaiskierroksella Keski-Suomessa. Saaressa koko lapsuutensa asuneena on jotenkin niin ihanaa päästä lenkkeilemään veden äärelle. Täällä Hämeessä jopa uimarannat ovat kortilla, mistään veden vieressä olevista lenkkimaastoista nyt puhumattakaan. Päijänne, minulla on ikävä sinua!

Ensimmäinen pitstop tehtiin Jyväskylässä, siitä sitten Liimattalaan ja Säynätsalon kautta takaisin kotiin. Koirille pisteet reissaamisesta, niistä ei kuulu autossa pihaustakaan. Välillä kun muistaa viedä jaloittelemaan ja juottaa, niin hyvä on. Samaa ei voi sanoa eräästä tietystä takapenkin matkustajasta. Voi jeesus, miten voikin olla vaikeaa istua muutama tunti aloillaan.

Vaikka ongelmansa tässä meidän porukassa on jokaisella. Sitä kun vahtii viikonlopun verran ettei lapsi laita palasiksi kaikkia sukulaisten koriste-esineitä ja koira varasta pöydälle jätettyjä ruokia, niin oma babyproofattu viidellä portilla varustettu koti tuntuu ihan luksukselta.

Jouluun asti pysytellään kyllä tukevasti kotosalla.

Viikonloppuisia

Vain (koiran) Elämää.

Me vietettiin marraskuun viimeistä viikonloppua kyläillen ja ihan vain oleskellen. Kolme metsälenkkiä (nippa nappa) päivänvalon aikaan kastumatta, sehän on jo ihan juhlaa! Ja lenkkiseurana mutsi ja sisko, ei tarvinnut raahustaa yksin pitkin pusikoita. Hyvä viikonloppu alkoi jo perjantaina, kun ehdittiin iltapäivälenkille Suvin jengin kanssa. Saara tuli iltajunalla ja vietettiin iltaa ruoan ja viimeisen Vain elämää -jakson merkeissä.

Lauma valmiina reissuun!

Lauantaina aamulla startattiin kohti Säynätsaloa (lue: Jyväskylää). Lähdettiin koirien kanssa suorilta lenkille, se on ainoa keino saa jengi tulemaan edes jollakin tapaa juttuun keskenään. Ongelmia aiheuttaa yli-innokas Hertta, jonka kaaliin ei uppoa mitenkään päin se, että meidän koirat eivät riehu sen kanssa sisällä. Ulkona kaikki menee ongelmitta ja koiralauma riehuu keskenään, mutta sisätiloissa Polkka ja Maissi haluaisivat vain olla. Olla rauhassa ilman jostakin alati ilmestyvää vaanivaa ja haukkuvaa karvanaamaa. Papu soveltaa tilanteeseen vanhaa taktiikkaa "kun en huomaa sitä, se ei ole olemassa". Polkka ja Maissi käyttävät kaikki keinot kertoakseen riehujalle haluavansa olla rauhassa. Mutta ei, ei se tajua. Onneksi on väliovia.

Hertan kanssa lenkillä.

Lenkkeiltiin porukalla vielä sunnuntaina ennen kotiinlähtöä. Käytiin rannassa, jossa Polkka ja Hertta vetivät hirveää hepulirallia ja Maissi suunnitteli uimaanmenoa. Lopulta Makkara totesi veden olevan liian kylmää jopa kaltaiselleen kokeneelle jääuimarille ja tyytyi kaivamaan kraatereita rantahiekkaan. Harmi ettei ollut kunnollista kameraa mukana, Nikon 1 nyt on vaan liian heikkotehoinen liikekuviin tällaisina pimeinä päivinä. Mutta se on ihana kantaa mukana, menee vaikka takin taskuun!

Aika ihana kakku hei...

Ehkä parasta viikonlopussa oli kuitenkin se eteen kannetun ruoan määrä! Kylmäsavulohilasagnea, rapu-avokadosalaattia, punajuuri-halloumipiirakkaa, lohi-avokadosalaattia, saaristolaisleipää ja hummusta, suklaa-mustaviinimarjakakkua... Kyllä hyvä ruoka on vaan ihana juttu. Samaa taisi miettiä Polkka, kun kurkotteli kohti kakkua...

Eikö mitenkään voitais leikkiä, kysyy Hertta.

Kotimatkalle!

Joulun sukulaisvisiitti

Hertalla menee lujaa.

Lähdettiin joulupäivänä ajelemaan Konginkankaalle mummoni luokse. Siellä meitä odottivat myös minun vanhempani juuri neljä kuukautta täyttäneen Hertta-airiksen kanssa. Polkka oli tavannut pennun aiemmin, mutta mäykyt eivät. Vähän siis jännitti Maissin suhtautuminen aavistuksen verran rasavilliin pikkuelukkaan. Stressasin jälleen kerran aivan turhaan, kaikki meni oikein hyvin.

Yhtäkkiä Polkka tuntuu niin vanhalta ja viisaalta...

Keski-Suomessa oli vähän lunta, mutta muuten keli oli yhtä ankea kuin etelämmässäkin. Vierailun loppua kohti sää lauhtui vielä enemmän ja kaikkialla oli aivan järkyttävän liukasta lumen muuttuessa jääksi. Oikeaa talvea siis odotellaan edelleen! Tasan vuosi sitten joulupäivän lenkillä lukemat taisivat olla -28 astetta, nyt +4 astetta. Koirat kyllä tykkäsivät riehua ulkona ja haistella maalaispihan mielenkiintoisia hajuja.

Loppujen lopuksi koirilla meni niin hyvin, että Maissi alkoi leikkiä Hertta-pennun kanssa. Seurasin hommaa sivusta ja mietin, onko kyseessä joku hämäysjuoni pennun kurittamiseen. Mutta ei, kyllä ne ihan nätisti painivat. Toki Maissi ilmoitti omaan kiukkuiseen tapaansa sitten kun riitti, mutta ihan oikeasti se leikki ensimmäistä kertaa tapaamansa pennun kanssa!

Hertta testaa Maissin pennunsietokykyä.

Hertta, Polkka ja Maissi.

Joulun ihme: Maissi leikkii pennun kanssa.

Joulurentoilua, senhän Polkka osaa.

Joo siis yhdessä lämmitetään saunaa.

Mummeli ottaa kaiken ilon irti sukulaisvisiitin tuomasta majoitusedusta.

Ajettiin tiistaina kotiin Kuopion kautta Pasin työkuvioiden vuoksi. Matka olikin melkoinen koettelemus, tielle oli kaatunut puita ja jouduttiin etsimään muutaman kerran oikoreittiä. Aika hurja näky, kun tien varren aukealla kaatuu puita kuin tulitikkuja! Kuopio-Jyväskylä -välillä näytti olevan myös useampi kylä vaikka sähköä. Ja olihan meillä kotonakin sähköt pois puolentoista vuorokauden ajan. Itse siis oltiin se aika kätevästi reissussa.

Kävin Kuopiossa Eläinruokatehdas Lemmikin tehtaanmyymälässä, joka osoittautui oivaksi retkikohteeksi. Kaupan oli erilaisia lihoja ja liha-(puuro)-kasvisseoksia. Hinnat olivat huomattavasti alhaisemmat kuin ruokakaupoissa, noita tuotteitahan myydään Oscar-nimellä lähes kaikissa marketeissa. Laajamittaiseen shoppailuun en uskaltautunut antautua kodin sähkökatkoksen ja mahdollisen pakastearkun sulamisen vuoksi, joten hankin vain muutamia erilaisia ruokapötköjä (esim. lammas-puuro-kasvis 1,90 €/ kg) ja kauraa koirapuuroa varten. Kaupan palvelu oli ihanan savolaista, sellaista lupsakkaan ystävällistä.

Ei koskaan sohvalla

Hei hetkinen, Poksmon!

Polkka ei saa tulla sohvalle eikä sänkyyn. Kotona se saa istua kahdessa nojatuolissa ja olla tietenkin koirien omalla sohvalla. Kyläpaikoissa elukan paikka on lattialla. Tai niinhän me kuvitellaan!

Poksmon itse on ratkaissut tämän typerän säännöstön niin, että roikkuu sohvilla, sängyssä ja mukavissa nojatuoleissa takajalat maassa. Kyllä! Siinä voi nukkuakin, tosin joskus tasapaino pettää ja koiraparka rojahtaa lattialle. Mutta eihän silloin oikeasti ole sohvalla, kun kerran takajalat ovat lattialla?

Tässä vaan huolettomana loikoilen.

Saara ja Polkka.

Antakaa nukkua, pliis.

Kuvat on otettu marraskuussa vanhempieni luona. Siellä koiran puolittainen loikominen sohvalla ei haittaa. Sotku on tehty siivottavaksi, sanoo mutsi eikä nipota turhaan. Ihmekös tuo, kotikotona on ollut koiria miltei koko ajan vuodesta 1990 saakka.

Hertta

Pennut on suloisia, kun ne nukkuu.

Oltiin viikonloppuna kyläilemässä vanhemmillani ja tavattiin ensimmäistä kertaa airispentu Hertta (tällä hetkellä 12 viikkoa). Hertta tuli taloon paikkaamaan Rumban jättämää suurta aukkoa. Rumba lähti syksyllä koirien taivaaseen syövän ja nivelrikon uuvuttamana, vain seitsemän kuukauden iässä. Olen tosi iloinen, että vanhempani halusivat hankkia uuden pennun. Se ei tuo Rumbaa takaisin, mutta tuo taas eloa taloon. Mutta se onkin toinen asia, miten hermot kestää saman vuoden aikana kahta kaikkialle pissaavaa piraijahammasta...

Hertta 12 vkoa.

Siinä missä Rumba oli koko lyhyen elämänsä kiltti, oppivainen ja rauhallinen, tekee Hertta aivan mitä lystää. Pentu lähinnä riehuu itsekseen ja pitää hirveää murinaa leluillensa. Se viihtyy ulkona pitkiä aikoja itsekseen pallo suussa juosten ja muristen. Vetää vaan selkä kyyryssä hepulilaukkaa pitkin pihaa. Tekee se muutakin, ainakin kukkapenkit näyttivät suhteellisen työstetyiltä. Trimmasin siltä pahimmat pentuhaituvat pois ja leikkasin kynnet, tosi kiltisti ärhäkkä pikkupiraija alistui hoitotoimenpiteisiin.

Mistä näitä pentuja oikein tulee?

Polkka ei ollut kovin innoissaan uudesta sukulaistytöstä. Alkuun pihalla kaikki meni hyvin ja Polkka tutustui pentuun ihan hyvällä fiiliksellä, mutta sisällä perskärpänen terävine hampaineen oli jo liikaa. Hertta marssi koko ajan Polkan perässä räksyttämässä, murisemassa ja näykkimässä. Ja kun Polkka yritti komentaa, räksytti pikkunilkki takaisin. Aika peloton tyyppi!

Kiitin itseäni hyvästä päätöksestä jättää mäykyt Antille kotihoitoon viikonlopun ajaksi. Maissi nimittäin olisi varoittanut muutaman kerran ja sen jälkeen rei´ittänyt pikku paskiaisen. Makkaran hermo ei todellakaan kestä tuollaista ahdistelua. Kokeillaan tutustuttaa koiria ehkä sitten, kun pentu on saanut aavistuksen järkeä nuppiin.

Polkka ei tee rasittaville pennuille yhtään mitään, marssii vaan järkyttyneenä ympäriinsä. Tai siis muriseehan se aivan järkyttävän kuuloista murinaa tarpeeksi ahdistuessaan. Pidettiin koiria osa ajasta erillään, välillä Polkka sai koota hermojaan toisessa huoneessa ja liian villiksi käynyt Hertta ottaa päikkärit toisessa. Pentuhan ei todellakaan malttanut nukkua saatuaan uuden "koirakaverin" ja meni ihan ylikierroksilla.

Hei nyt mä en kestä, sanoo Polkka.

Villisti pihaa ympäri pallo suussa.

On se vaan tosi nätti!

Ylväs Polkka ja pikkurimpula Hertta.

Kesäpäiviä mummolassa

Mistä näitä koiranpentuja aina ilmestyy?

Ajeltiin sunnuntaina Keski-Suomeen minun mummolaan. Paikka on ihan kesäparatiisi - vanha maalaistalon pihapiiri ja oma uimalampi. Turha edes mainita, että Maissi ui aamusta iltaan. Jokainen uimakerta kesti vähintään 20 minuuttia. En tajua, miten sillä riittää kunto! Muut koirat tyytyivät pieniin uimalenkkeihin ja kastautumiseen. Paitsi vanhempieni airispentu Rumba, joka uskalsi vasta kastella varpaansa.

Ihanat lenkkimaastot, kuinkas muuten.

Polkka ja Rumba olivat tavanneet kerran aiemmin ja olleet sopuisasti. Nyt jännitti Maissin ja Rumban kohtaaminen, Make kun ei tunnetusti ole mikään kaikkien kanssa toimeen tuleva koirapuistokoira. Kaikki meni kuitenkin tosi hienosti, varmaan paljon tilan ja ulkoilun ansiosta. Maissilla oli tilaa väistää pentua ja puuhailla omiaan, eikä Rumba edes ole villeimmästä päästä koiranpentuja. Papu ei kiinnittänyt Rumbaan juuri mitään huomiota, näytteli vaan hampaita jos pentu tunki ihan iholle.

Polkka sai hepulin ja Rumba sekä Maissi miettivät, mitä tehdä.

Kaikkien suureksi ihmetykseksi Maissi näytti muutaman kerran jopa siltä, että haluaisi leikittää pentua. Viime hetkellä räyhämummo muisti arvokkuutensa ja kurvasi muualle. Luulen että Maissi rähisee muille koirille epävarmuuttaan ja ehkä se on Polkan myötä saanut vähän lisää itsevarmuutta ja vahvistusta sille, että pärjää muiden koirien kanssa. Toisaalta Maissi kyllä kestää vieraita koiria, jotka eivät tunge aivan iholle. Yli-innokkaat päällekäyvät urokset ovat aina olleet sille punainen vaate - niille tulee heti hammasta.

Hepuliloikka.

Kyläilyreissu meni oikein mainiosti kahta pientä seikkaa lukuun ottamatta. Söimme yhtenä päivänä ensin pihalla ja sen jälkeen kahvittelimme. Kesken kahvittelun kuuluu kummallinen kolahdus - ja Polkka löytyy ruokakomerosta nuolemasta tyhjentämäänsä kalamurekevuokaa. Illalla meidän saunoessa Papu oli kiivennyt sänkyyn ja pedannut lakanan riekaleiksi. Kiitos ja anteeksi mummo, me tullaan hirviölauman kanssa seuraavan kerran vasta syksyllä!

Hetkeä aiemmin mummo vielä kysyi, käydäänkö me usein kylässä koirien kanssa. Sanoin ettei oikeastaan koskaan, vaan koirat jäävät aina kotiin tai hoitoon. Ehkä syykin selvisi.

Polkka johtaa hepulijengiä.

Ihana Rumba 4 kk.

Kotimatkalla pysähdyttiin Korpilahden satamaan kahvittelemaan ja ihailemaan veneitä.

Koko posse samassa kuvassa.

Apua, mitä koilanpentuja!

Pinkki tyttö on aika nätti!

Käytiin eilen Päivin luona katsomassa Muscan pentuja. Kuka käski mennä? Pennut olivat niin suloisia, ettö menin aivan sekaisin. Olisin halunnut ottaa matkaan mukaan sekä maksakuonoisen poikapennun että pinkkipantaisen tyttöpennun. Pennuthan eivät siis ole vielä luovutusikäisiä, eikä meillä ole koiranpaikkaa avoinna. Enkä minä edes pidä poikakoirista. Mutta aina voi haaveilla!

Mikään ei voi olla suloisempaa.

Pinkki tyttöpentu ja maksakuonoinen poikapentu.

Maailman ihanin poikapentu!

Polkka ei ihan yhtynyt villiintyneeseen mielentilaan ihanista koilanpennuista, vaan oli lähinnä järkyttynyt. Pokemon ei halunnut edes vilkaista pentujen suuntaan, käänsi vaan päänsä pois. Lopulta kun pentusia ei enää voinut väistää, se kiipesi turvaan Pasin syliin. Mutta Pokemon, eikö valeraskauden ainoa hyvä puoli voisi olla innostus koiranpentuihin?

Apua, hirveä hirviö hyökkää!

Turvassa, huh.

Mikä piraija!

Täältä tullaan neulanterävien pentuhampaiden kanssa.

Hupsis, unohtui aivan päivittää toukokuinen visiitti vanhempieni luokse Jyväskylään. Mäykyt menivät viikonloppukylään Antille ja Polkka pääsi tapaamaan uutta melkein-sukulaistyttöä Rumbaa. Mäykyt pääsevät nokitusten pienen airiksen kanssa jossain välissä, mutta ei haluttu järkyttää 12 viikkoa vanhaa pentua koko jengillä. Sitä paitsi Papu ei pidä pennuista, eikä Maissi oikein muista koirista. Katastrofin ainekset siis kasassa.

Käytiin oikein lenkilläkin!

Polkka koki pika-aikuistumisen pennun nähdessään! Ei puhettakaan mistään leikkimisestä tai muusta normaalista hulluttelusta, Polkka oli rauhallinen aikuinen. Mulkoili typerää pennunhajuista elukkaa ja vietti aikaansa ihmisten kanssa. Poksu hei, miten tässä nyt näin kävi?

Ei hitto täällä saa hetken rauhaa.

Täältä tullaan!

Seuraavana päivänä lenkin jälkeen Poksu ei enää voinut vastustaa pennun leikkiinkutsua, vaan sortui pihavillittelyyn. Tosi nätisti se osasi leikkiä 6 kg painavan pentusen kanssa. Kun tultiin ulkoa sisälle, muttui Poksu taas viileäksi aikuiseksi. Koirat olisivat varmasti tutustuneet paremminkin, jos olisivat olleet pidempään yhdessä. Harmi vaan meillä on vanhempieni kanssa muutama sata kilometriä välimatkaa, muuten olisi mukava seurata Rumbaa ja auttaa sen kouluttamisessa. Onneksi kesäkuussa treffataan taas ja nyt olisi tarkoitus ottaa myös mäykyt matkaan. Hmm.

Okei, jos ihan vähän sitten.

Rumba vaikutti tosi kivalta ja reippaalta pennulta. Jopa siinä määrin reippaalta, ettei se välittänyt mitään Polkan murinoista, vaan suuntasi suoraan haistelemaan isoa kaveria. Ehkä elämä tuo tullessaan pientä varovaisuutta, joka olisi toisissa tilanteissa ihan hyvä juttu.

Poksu heitti samalla reissulla talviturkkinsa.