Se siitä tokoilusta tällä erää!

Paikkamakuu evvk.

Olin ilmoittanut Polkan toko-kokeeseen tämän viikon tiistaille. Ei sitten menty. Homma levisi käsiin niin totaalisesti, että toko-kokeilu siirtyy taas hamaan tulevaisuuteen.

Alamäki alkoi treeneissä liikkeestä maahanmenosta ja paikkamakuusta. Polkka ei mennyt maahan ja nousi paikkamakuussa istumaan. Kun se kaiken lisäksi alkoi jumittaa toko-hypyssä, alkoivat (treenikaverin) epäilykset herätä. Voisiko koira olla jumissa? Huolestuin ja varasin elukalle hierojan. Siellä se rönötti silmät kiinni hierojan käsittelyssä tunnin verran. Diagnoosi oli aavistuksen jumiutunut lanne, muuten lihaskunto oli aivan priima. Eikä hierojan mukaan näin lievän lannejumin pitäisi aiheuttaa maahanmenohaluttomuutta.

Koetta edeltävänä iltana oli tarkoitus tehdä muutamat jäävät ja paikkamakuuta. Jäävät menivät aivan nappiin, mutta paikkamakuussa paketti levisi lopullisesti. Polkka nousi istumaan. Kävin käskemässä takaisin alas. Nousi uudelleen istumaan. Kävin käskemässä alas vähän painokkaammin. Nousi edelleen istumaan. Kävelin kohti ja elukka lipesi karkuun. Päätin, että tokohomma on tällä erää tässä.

Päätös oli todellakin oikea, kokeessa oli kuulunut ampumista paikkamakuun aikana ja osa koirista oli lähtenyt haahuilemaan. Polkka ei ampumista pelkää, mutta olisi aivan varmasti lähtenyt liikkeelle joukon jatkona! Ja sitähän ei luupäälle haluta opettaa.

Tämä on jotenkin taas niin tätä - paikkamakuu on ollut aina Polkan vahvin liike. Se on pysynyt paikalla varmaan nelikuisesta asti. Siksi tuntuukin hullulta keskustella miltei kolmevuotiaan koiran kanssa siitä, mikä on "paikka" -käskyn merkitys. Ehkä kerään tsemppiä ja jatkan tästä joku toinen kerta? Nyt lähinnä ketuttaa.

Kun ei tokoilut sujuneet, mentiin korkkaamaan agilityn ulkotreenikausi. Sää oli lämmin ja koira laiska. Tehtiin hyvä pujottelutreeni ja Polkka alkaa nyt osata kepit molemmilta puolilta. Se on mukavan tarkka pujottelija, eikä jätä keppejä välistä. Polkan iloksi samasta ryhmästä löytyy myös aivan ihana bc-uros nimeltä Cool. Koirat leikkivät rataa rakentaessa ja Poksu oli jälleen kerran totaalisen in love.

Tokosulkeisia ja -ahdistusta

Ihan aavistuksen tuulellakäyvä.

Saatiin perjantaina treeni- ja lenkkiseuraa Kirsistä ja nahkacollie Sintistä. Meillä on välimatkaa ehkä joku 30 km ja silti saadaan aikaiseksi treffata muutaman kerran vuodessa. On muka aina niin kiire. Perjantaina tehtiin ensin kunnon toko-treeni, syystä että menin ilmoittamaan Polkan kokeeseen hyvin menneen möllitokon innoittamana. Nyt todettiin taas, että koirahan kyllä osaa mutta loppu on kuin lottoa tekisi. Tai pitäisi olla koiraa fiksumpi, mutta minä en ole.

Tehtiin alkuun paikkamakuu. Polkka teki noin kahden minuutin kohdalla jotakin, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt - nousi istumaan. Palautin takaisin maahan ja odotin vielä minuutin. Sivulle palatessa se perkele nousi taas ylös ennen aikojaan. Kirsi epäili, ettei "paikka" ole aivan hallussa ja päätettiin tehdä Polkalle vähän paikkamakuuta häiriöllä. Jätin sen maahan ja Kirsi tarjosi houkutuksia kävelemällä ohi, heittämällä lelua, rapistamalla pussia ja heittämällä nameja viereen. Alkuun Polkka nousi ylös joka häiriöstä ja oli aivan ihmeissään kun kielsin sitä! Nopsaan se hoksasi mikä on homman idea ja makasi kiltisti paikallaan. Tehtiin tämä vielä uusiksi ihan viimeisenä muiden liikkeiden jälkeen ja silloin koira ei noussut enää kertaakaan. Hyvä.

Seuraaminen meni alkuun hyvin, mutta jääviä tehdessä Polkka alkoi taas ennakoida. Kirsi toimi liikkurina ja kun Polkka kuuli "seuraavana liikkeestä seisomaan jääminen" tai "seuraavana liikkeestä maahanmeno", se seurasi hitaasti tulevaa käskyä ennakoiden. Kun Kirsi taas sanoi "seuraavaksi seuraaminen", seurasi koira reippaasti hyvällä kontaktilla. Tämä on jotain aivan uskomatonta, mutta jotenkin niin Polkkaa! Huijattiin sitä ja saatiin tehtyä hyvät jäävät. Mutta kokeessahan liikkuri sanoo nuo maagiset sanat, jotka Polkka luultavasti poimii...

Lopuksi tehtiin luoksetulo (aina yhtä mainio) ja hyppyä. Polkkaa ei olisi ensin huvittanut hypätä ekalla käskyllä (se saattoi kyllä olla väsynyt aika pitkästä treenistä), mutta saatiin targetilla hyppyinnostusta takaisin. Vähän sekavalla tunteella siis kohti toko-koetta, johon ei ole enää kovin kauan. Kirsille isot kiitokset treeniavusta, neuvoista on varmasti hyötyä!

Täysii.

Hiekkakuoppahepuli.

Treenin jälkeen tehtiin reipas metsä- ja hiekkakuoppalenkki. Koirat jaksoivat revitellä vain vähän, Polkka ainakin oli selvästi väsynyt toko-treenistä. Sehän on ollut nyt muutaman viikon ihan kokonaan lomalla kun agi-treenit ovat tauolla ja tokoa ei olla treenattu kunnolla sitten viime kesän.

Kävin tekemässä tänään illalla pienen treenin lenkin yhteydessä läheisen koulun kentällä. Polkka oli kuin eri koira, hyppi ja poikitti seuraamisessa ja jäävissä oli ongelmana se, ettei se tahtonut kuunnella käskyä kaiken touhottamisen keskellä. Saatiin kyllä tehtyä hyvää ja innokasta seuraamista ja hyvä liikkeestä maahanmeno, mutta seisomaan se ei oikein meinannut jäädä.

Vähän sekavalla fiiliksellä siis mennään kohti koetta. Ehkä tämä on pään seinään hakkaamista, mutta olen yksinkertaisesti päättänyt hankkia sen alokasluokan ykköstuloksen. Ei se voi niin vaikeaa olla! Viime kesänä päästiin jopa puolen pisteen päähän ykköstuloksesta, eli eiköhän se ole aivan mahdollista. Polkka todellakin osaa kaikki liikkeet, mutta toteutuspuoli riippuu koiran fiiliksestä, mikä taas riippuu ohjaajan mielialasta. Melkoinen soppa!

Entä kuitenkin se tokoilu?

Seuraa! (kuva on aivan eri tapahtumasta).

Minun ja Polkan tokoura ei ole ollut kovin menestyksekäs. Viime kesän toko-koeseikkailuista voi lukea enemmän vaikka tästä. Koira oli ensimmäisen juoksunsa jälkeen valeraskaana käytännössä katsoen koko kesän ja kävin kolmessa toko-kokeessa hakkaamassa päätä seinään ja kadotin sen jälkeen motivaation koko lajiin. Viimeisen kokeen heinäkuisen päivän jälkeen ei olla treenattu juuri mitään, joku liike silloin tällöin agility-treeneissä omaa vuoroa odotellessa.

Nyt kun koira on toiminut muuten koko talven ja kevään niin hyvin, tuli mieleen että mitä jos kuitenkin antaisimme vielä tokoilulle mahdollisuuden. Meidän seura järjesti tänään möllitokon, joten ilmoittauduttiin sinne taidontarkistukseen. Tein suorituksesta aivan kokeenomaisen, en palkannut koiraa välissä vaikka niin olisikin saanut tehdä. Ja hyvinhän se toimi! Vire ei juuri laskenut, vaikka lihapulla ei heilunutkaan koko aikaa naaman edessä.

Arvostelu oli lailla kokeenomaista. Polkan pisteet menivät seuraavasti:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8,5 (nousi istumaan ennen käskyä)
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (jäi perkele istumaan kahdesta käskystä huolimatta)
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

yhteensä 166,5 p.
(ja jos joku laskee yhteen, ettei varmasti tule noin paljon, niin liikkeissä on tietyt kertoimet joilla pistemäärät kerrotaan)

Olin erityisen iloinen Polkan hyvästä kontaktista ja herra varjele innokkuudesta tehdä töitä! Se ihan oikeasti tykitti kaikki liikkeet peräkkäin yhtään paineistumatta tai lyömättä hanskoja tiskiin kun lihapullaa ei tipu. Minä en tietenkään itse jännittänyt kovin paljon, kun kerran kyseessä oli oman seuran möllikoe. Millähän sen kisajännityksen saisi poistettua, jos koira vaikka toimisi ilman sitä?

Tuomari kummasteli Polkan kokoa ja kysyi, onko se pentu kun on niin kauhean pikkuinen. Meidän suorituksen jälkeen hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt näin reipasta ja vauhdikasta suoritusta rhodesiankoiralta.

Hyvä Pieni punainen paholainen! Ehkä me niihin oikeisiin kokeisiinkin vielä...

Häntä koipien välissä

Lelun saa pizzalaatikostakin.

Osallistuttiin lauantaina rhodeyhdistyksen järjestämään Vappu Alatalon motivaatioseminaariin. Toivoin seminaarista apuja koiran palkkaamiseen muutenkin kuin nameilla ja toisaalta palkkaamattomuuteen pitkän suorituksen aikana. Päivä alkoi hyödyllisellä luennolla, joka sai ajattelemaan palkkaamisen monia mahdollisuuksia. Tokoa treenatessa suorituksen voi aloittaa vaatimattomalla palkalla ja edetä siitä parempaan. Hyvä ajatus, olen itse käyttänyt aina samaa namia läpi treenin.

Paljon oli asiaa siitäkin, ettei koira saisi saada asioita ilmaiseksi, vaan vaikkapa rhoden pitäisi ansaita auringonläikässä nukkuminen. Tätä ei tosin meillä aleta soveltaa, minulle koira on ensisijaisesti rakas perheenjäsen ja vasta toiseksi harrastuskaveri. Parempaa työskentelymotivaatiota varmasti saisi koiran oikeuksia rajoittamalla, se on niin totta.

Pystyy se sentään seuraamaan.

Luennon jälkeen katsottiin kaikkien koirien ongelmia tai muita työstämistä vaativia asioita. Muiden suorituksia oli hauskaa ja opettavaista seurata, mutta ikävä kyllä meidän oma osuus meni aivan persiilleen. Polkka olisi vaatinut pienen totuttelun uuteen tilaan (se makasi koko päivän autossa odottamassa omaa vuoroaan ja tuli pikkuiseen halliin vasta suorituksen alkaessa) ja sai arkailukohtauksen. Yllättäen se ei suostunut leikkimään lelulla, mutta lopulta koira saatiin skarpiksi ja leikkisäksi pizzalaatikkoon laitettujen lihapullien avulla. Mainio idea! Sain kotiläksyksi leikittää koiraa lihapullilla täytetyllä sukalla, mitä aionkin kyllä testata.

Sen jälkeisestä osuudesta tuli lähinnä mieleen 90-luvun ratsastusvalmennus. Sain huutia pienestä ei-iloisesta koirankutsumisäänestä ja käskyksi tehdä äänen avaamisliikettä "kunnes tulee pissat housuun". Olin lopulta niin hämilläni, että ihmettelen yleensäkin sitä, että kurkustani kuului edes mitään. Ehkä olin vain herkkänahkainen, mutta olisi kai ollut parempi lähteä kesken pois?

Suorituksesta tehtiin seuraamispätkä, joka meni oikein mallikkaasti. Olin iloinen Polkan hyvästä kontaktista. Lähdettiin kuitenkin molemmat pois häntä koipien välissä. Onneksi muiden osuudet tarjosivat paljon oppia ja ideoita, oma osuutemme ei ainakaan ohjaajaa motivoinut tai tarjonnut apua koulutusongelmiimme. Oikeastaan päinvastoin.

Ehkä tämä ahdistus johtuu siitä, että olen muutenkin viime aikoina pohtinut sitä, onko minun paikkani kuitenkaan treenikentillä vakavan koiraharrastuksen parissa. Vai sittenkin vain rennoilla metsäpoluilla kävelemässä?

Kun afrikkalainen helteeseen ryytyi

Olen kesälomalla kaikista humputuksista, sanoo Poksu.

Käytiin Suvin ja koirien kanssa keskiviikkona toko-kokeessa Pirkkalassa. Reissussa ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, ainakaan positiivisessa mielessä. Alkuviikon oli ollut pilvistä ja vähän viileämpää ja Polkka oli tehnyt tottista ihan hyvässä vireessä ja iloisesti. Keskiviikkona töistä tullessa mittari näytti taas +25 ja koiran naamasta paistoi raukea helleilme. Lähdettiin kuitenkin matkaan.

Koepaikka oli tumma hiekkakenttä suorassa auringonpaahteessa. Tiesin jo paikalle päästessä, ettei tästä tule yhtään mitään. Mutta ehkä samasta syystä kuin ihmiset lottoavat joka lauantai, päätin olla luovuttamatta. Meidän vuoromme oli melkein viimeisinä. En saanut nostatettua koiraa lelulla, eikä se ollut juuri kiinnostunut makupaloista (kalkkunaleikettä). Tuijotti vaan minua raukeana ja pystyin melkein kuvittelemaan sen pään yläpuolelle hiekkarannan ja aurinkovarjon sisältävän ajatuskuplan.

Eikä siitä mitään tullutkaan. Taluttimessa seuraaminen meni vielä joten kuten, mutta sen jälkeen Poksu päätti ottaa totaalisen rennosti. Muutaman liikkeen jälkeen se kävi kentälle makaamaan ja kääntyi kyljelleen. Joku huusi kentän laidalta hädissään, että onkohan koira kunnossa. Oli se, muttei noussut enää millään käskyllä. Nostin sen ensin etupäästä ja sitten takapäästä ylös. Ei ehkä tarvitse mainita, ettemme osallistuneet viimeisenä liikkeenä tehtävään 2 minuutin paikkamakuuseen. Poksu olisi ensimmäisen kymmenen sekunnin jälkeen vetänyt levyksi ja sulkenut silmänsä, eikä se ole tarkoitus. Me luuserit siis luovutimme.

Eikä helle oikein sopinut seurueemme toiselle afrikkalaiselle Darallekaan. Daran hyytyessä omalla vuorollansa helteeseen varsin huumorintajuinen tuomarimme Riitta Räsänen huusi kehän laidalle, että kyseessä on ehkä rhodesialaisten rotuominaisuus. Vähän ehkä nolotti.

Nyt loppui tsemppi koiranohjaajalta, me lomailemme loppukesän ja palaamme asiaan syksyllä kun kelit ovat viilenneet, eikä koira ole enää valeraskaana. Sillä Poksu kuvittelee edelleen saavansa pentuja, nyt sen nisistä tulee vähän maitoakin. Turha kai se on väkisin lyödä päätä seinään ellei suju?

Ei niin ei

Treenireppu pakattu, tyyppi näyttää tältä.

Oltiin sovittu lauantaille treenit ja lenkki Suvin ja Sannan kanssa. Koko aamun tuli vettä ihan kaatamalla ja mietin monta kertaa, pitäiskö perua treenit. Polkka ei omista "sateen sattuessa jatkamme sateessa" -mottoa, ei mitään sinne päinkään. Kuin ihmeen kaupalla sade loppui kentälle ajaessa ja sää oli oikein hyvä. Meillä sademagneeteilla on siis tuuria ehkä kerran vuodessa!

Meidän vuoron koittaessa otin Polkan aluksi leikkimään. Poksu leikki tosi innolla uudella edellisenä päivänä agility-kisoista (olin paikalla turistina, luonnollisesti) hankitulla karvalelulla. Tämä hyvä. Leikin jälkeen kuhnailin ehkä sen kaksi sekuntia, koiran vire laski ja siinä sitä taas oltiin. Ei tullut mistään mitään. Olin oikeasti luullut alkuviikon perusteella pahimman valeraskaushuurun olevan ohi. Ei ollut.

Otin Poksun myöhemmin vielä hetkeksi kentälle (enää se ei leikkinyt, koska oli nähnyt lihapullat - miksi käyttää suuta lelun pitämiseen kun on ruokaakin tarjolla?) ja tehtiin vauhtimaahanmenoa Sannan lainaamalla raa´alla jauhelihalla. Toimi jotenkin. Lopuksi vielä paikkamakuu niin, että kävin välillä palkkaamassa saadakseni koiran makaamaan tarkkaavaisempana. Pysyi paikalla, mutta meni maahan vasta toisella käskyllä kettuuntuneen näköisenä.

Pohdinnan jälkeen saatiin kaivettua esiin kaksi ongelmaa. 1) Makupalat pitää vaihtaa kiinnostavampiin, tie lihapullien kanssa on nyt kuljettu loppuun. Tämä on helppoa, ahneelle koiralle kelpaa mikä vaan ja voidaan testata vaikka kalapullia seuraavaksi. Mutta 2) Polkka aistii aivan äärimmäisen helposti kettuuntuneen ohjaajan. Koiran vire laskee -> ohjaaja mietti "ei saakeli taas" -> koira menettää viimeksetkin motivaatiot. Koira osaa siis lukea ohjaajaa paremmin kuin ohjaaja koiraa. Auts.

Olin niin kyllästynyt mielialaelukkaani, että mietin aivan vakavissani Polkan laittamista kesälomalle ja homman jatkamista 9-vuotiaan eläkeläismäyräkoira Maissin kanssa. Sillä on nimittäin tällä hetkellä noin sata kertaa enemmän työskentelyintoa! Mäyräkoiralla, voitteko kuvitella. Ehkä nyt muutenkin laitan Polkan vähäksi aikaa lomalle, pakkoko sen kanssa on hakata päätä seinään kun ei kerran toimi?

Pus.

Treenin jälkeen käytiin juoksuttamassa koiria hiekkakuopalla. Aurinko paistoi sen verran kuumasti, että jengi hyytyi muutaman laukkakierroksen jälkeen. Polkka erityisesti. Koira oli vielä illallakin niin kummallinen, että neuroottisena ihmisenä mittasin siltä kuumeen. Mitä jos se onkin valeraskauden lisäksi jotenkin sairas? Ei ollut kuumetta ja seuraavana päivänä koirakin oli piristynyt sen verran, että vain viime hetkellä suoritettu kotiinpaluu heppakisoista esti koirahuoneen sohvan patjansilppuamistyöpajan käynnistymisen. Peitot oli nimittäin jo kuorittu pois ihanan ja inspiroivan patjan päältä.

Boris ja Polkka.

Laukat hiekkakuopan pohjalla.

Koko jengi: Dara, Polkka, Bro ja Boris.

Aika melkein!

Mitähän pienessä päänupissa liikkuu?

Oltiin tänään toko-kokeessa Lempäälässä. En ollut kertonut kokeeseen menosta oikein kenellekään, ajattelin että ehkä silloin jännittäisin vähemmän. Ei se ihan niin mennyt. Koepaikalle ajaessa mietin, että miksi kummassa pitää ilmoittaa koira kokeeseen? Miksei voisi vaan treenailla kavereiden kanssa ihan kivasti? Perillä sain ajatukset kuitenkin selviksi, koira autosta ja tutustumaan halliin. Halli oli meille uusi tuttavuus, kumipohjainen ja Polkka oli alkuun vähän kujalla siellä. Koira takaisin autoon ja omaa vuoroa odottamaan.

Tuomari piti alkuun oikein puhuttelun siitä, ettei taskussa saa olla makupaloja tai leluja ja jos jollakin kuitenkin sattuu olemaan, niin niitä ei missään nimessä saa ottaa hallissa esille. Viritä siinä sitten koiraa ennen omaa suoritusta kun ulkonakin sataa ihan kaatamalla. Tehtiin alkuun luoksepäästävyys ja paikkamakuu, sen jälkeen omaa suoritusta odottamaan.

Meidän vuoro oli melkein viimeisenä ja hermoja raastavan odottelun jälkeen päästiin suorittamaan. Polkka teki molemmat seuraamiset kivasti ja olin hetken innoissani sen hyvästä vireestä. Sitten tapahtui jotakin kummaa - koira ei halunnut tulla sivulle istumaan. Ei, se suostui istumaan vain minun taakseni! Siinä sitten väännettiin ja tuomari oli sitä mieltä, että Polkka pelkää treenitaskujani ja ne kannattaa ottaa pois. En uskonut hetkeäkään moiseen teoriaan, onhan taskujen kanssa treenattu jo pitkä aika! Lopulta sain itseni ja koiran koottua jäljellä oleviin liikkeisiin, mutta sivulle tuleminen oli aina samanlaista pelleilyä.

Pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9,5 (nuuski maata paikalla maatessaan)
Seuraaminen kytkettynä 9 (istui muutaman kerran vähän vinoon)
Seuraaminen taluttimetta 7 (ei niin intensiivinen)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 (kaksoiskäsky, josta tuomari ei tykännyt yhtään)
Estehyppy 6 (tassut kolahtivat esteeseen)
Kokonaisvaikutelma 6

Pisteitä yhteensä 159,5 eli 2.palkinto. Siis puolta pistettä vaille ykköspalkinto. Ei olisi enää pienemmästä voinut olla kiinni.

Täytyy kyllä sanoa, että tuomari (Marja Ala-Nikkola) oli paljon tiukempi kuin edellisen kokeen Riitta Räsänen, joka on kuulemma tarkan tuomarin maineessa. Minusta koira teki töitä paljon paremmalla vireellä ja kokonaisvaikutelma oli noin surkea! Varmaan joo sitä sivulle säätämistä, mutta kuitenkin.

Saatiin kuitenkin kasaan tasan 20 pistettä enemmän kuin puolitoista viikkoa sitten eli pitäisi ehkä olla tyytyväinen. Koira on edelleen valeraskaana eikä helteiden vuoksi olla juurikaan treenattu. Mutta kyllä voi puolen pisteen puuttuminen syödä naista!

Ja lisää treeniä

Perusasento.

Maanantaina palattiin taas bisnekseen ja mentiin treenaamaan tottista Suvin jengin kanssa. Illallakin oli lämmintä joku +28 astetta, eli pidettiin jokaisen koiran treeni lyhyenä. Polkka teki pientä seuraamista, jääviä, hypyn ja vauhtiluoksetulon.

Lisäksi tehtiin Daran kanssa paikkamakuu Teemun käskyttämänä ja häiriköimänä. Teemu käveli paikalla makaavien koirien ympäri, eikä Poksu välittänyt häiriöstä. Ötökät puolestaan kiusasivat ja se nousi taas nappaamaan öttiäistä. Onneksi, sillä pääsin antamaan palautteen moisesta toiminnasta. Palaute oli siis pelkkä kröhöm -ääni, jonka jälkeen Polkka meni kiireesti takaisin alas. Ötökät on tosi inhottavia, mutta silti pitäisi malttaa pysyä paikoillaan.

Vauhtiluoksetulossa juoksee ensin omistaja.

Polkka halusi loppupalkaksi leikin sijaan kunnon halauksen.

Pienet iltalaukat pellolla.

Treenin jälkeen mentiin vielä uittamaan koirat ja sen jälkeen pienelle lenkille. Jengi veti kunnon aukean paikan hepulit pellolla. Polkkakin näytti ihan vähän siltä, että valeraskaus alkaisi hellittää ja laamasta kuoriutuisi pian pieni punainen paholainen. On sitä tässä kaivattukin!

Poksu.

Dara.

... ja järvihirviö!

Tokon kisaura korkattu!

Ihan tarkkana!

Tänään oli se päivä, kun korkattiin meidän kisaura tottelevaisuuskokeissa. Mietin koko viikon vaihtoehtoa olla vaan menemättä. Polkka on edelleen tosi valeraskaana ja helle siihen päälle ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Eihän sinne ole mikään pakko mennä... Esitin tämän vaihtoehdon varovasti Suville treenaillessa. Suvi oli sitä mieltä, että ei kun menen. Soitin livahtamispuhelun Päiville ja vastaus oli vielä painokkaampi kokeeseen vaan. No eihän siinä sitten!

Lopputulos oli aika tavalla odotettu. Koira teki muutaman liikkeen aivan hyvin ja ryytyi sen jälkeen seuraamispätkiin kuumalla kentällä. Liikkeet olivat erilaisessa suoritusjärjestyksessä kuin yleensä, seuraamiset eivät olleet peräkkäin ja paikkamakuu vasta viimeisenä. Meidän suoritusvuoromme oli kolmantena, mistä olin tosi iloinen.

Piina on jo ohi ja kilpailukirjaa hakemaan.

Liikkeet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 6 (vaati kaksi käskyä ja loppupuolella ötökät koituivat kohtaloksi - Polkka nousi istumaan ja napsi niitä)
Seuraaminen kytkettynä 7 (vähän laama)
Seuraaminen taluttimetta 6,5 (vähän enemmän laama)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 (pisteet lähtivät juuri seuraamisesta)
Luoksetulo 9,5 (istui aavistuksen vinoon)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 (meni saakeli maahan)
Estehyppy 9,5 (istui juuri ennen käskyä)
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 139,5 pistettä eli 3.palkinto.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että ilman ötököitä paikkamakuussa ja seisomaanjäännin nollausta meillä olisi ollut saumat ykköstulokseen. Ainahan voi jossitella. Ilmoitin Polkan kokeeseen vailla mitään tietoa tällaisesta valeraskauspöllystä ja koko viimeisen kuukauden treenaaminen on ollut yhtä tuskaa. Miten motivoidun ohjaamaan koiraa, joka ei juuri tällä hetkellä halua motivoitua? Hammasta purren on tehty lyhyttä ja iloista treenipätkää ja tähän nyt pystyttiin. Toisaalta harmittaa kun tietää mitä koira osaa ja miten iloisesti se yleensä tekee. Tavoitteena oli tällä kertaa saada tulos ja se onnistui. Ei kun leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä!

Poksu ei jännitä kisapaikalla...

... todellakaan.

Tuomarimme Riitta Räsänen on kuulemma tiukan tädin maineessa, mutta minulla jäi tuomaroinnista tosi hyvä fiilis. Tuomari oli ystävällinen ja linja jämäkkä. Pisteitä ei ehkä jaeltu lahjaksi, mutta ei kai pitäisikään? Meille todettiin heti ensimmäisen seuraamispätkän jälkeen, ettei tänään taida olla tämän koiran päivä. Selitin miksei, helpotti varmaan omaa paniikkia totaalisesta laamasuorituksesta. Tuomari toivotti vielä lopuksi kilpailukirjoja jakaessaan Polkalle pikaista mammaloman unohtamista. Niinpä!

Kuvat (ja henkinen tuki kisapaikalla): Suvi Aalto.

Laama laiskuri

Jengi odotteli kotiin palaajaa.

Palasin viime yönä viikon verran kestäneeltä työmatkalta Köpiksestä. Kotiinpaluu ei ollut paras mahdollinen, sää oli ihan syksyinen, piha järkyttävässä remonttikaaoksessa ja tarkempi syynääminen osoitti Polkan olevan entistä pahemmin valeraskaana ja lihoneen. Vähemmän liikuntaa ja enemmän herkkuja, luulisin. Meno on varmaan näyttänyt enimmäkseen tältä:

Mies, joka ei kauheasti pidä koirista.

Poksu oli siis ollut viikon verran ilman mitään erikoista aktiviteettia, ruoka vaan eteen ja pakolliset lenkit. Olin salaa toivonut sen vaikuttaneen koiran työskentelyintoon, se kun ei ole ollut nyt valeraskauden aikaan paras mahdollinen. Lähdettiin tänään Suvin ja Teemun kanssa Tuulokseen treenaamaan. Polkka mekkaloi autossa omaa vuoroa odottaessaan, mutta ei todellakaan työskentelyinnosta vaan silkasta ketutuksesta. Oman vuoron koitettua autosta asteli laama. Laama, jonka seuraaminen sattui silmiin ja jonka ainoa jäävä liike oli liikkeestä seisomaan jääminen (hurraa, se on sentään oppinut sen!). Koira autoon takaisin ja motivoituneemmat koirat kehiin.

Ensin vähän leikkiä.

Seuraava treenipätkä suunniteltiin iloiseksi ja vauhdikkaaksi (ensimmäinen suunnitelma oli ollut ketjuttaa liikkeitä ja kokeilla aavistus koiran kestävyyttä). Leikin Polkan kanssa alkuun hetken ja se leikki ihan hyvin, vaikka ajattelin ettei se hormonihuuruissaan ainakaan suostu leikkimään. Tehtiin lelulla liikkeestä maahanmenoa ja sen jälkeen vielä muutama seuraamispätkä. Koira oli aivan kuin eri elukka aiempaan verrattuna. Mutta mitä tarkemmin ajatellen tapahtui treenien välissä? Vastaus: ohjaaja tsemppasi ja laittoi kunnolla itsensä likoon! Koira ei nyt vaan toimi tässä tilassa ilman kunnollista innostamista, alkulämmittelyä ja motivointia. Koskahan ohjaaja muistaisi sen?

Luoksetulossa oli vauhtia - kunnes joku ihana haju vei apinan huomion.

Sekavilla ajatuksilla siis mennään kohti ensimmäistä tottelevaisuuskoetta. Viikon treenitauko ei tehnyt mitenkään hyvää ja liikkeiden ketjuttaminen on edelleen suuri mysteeri. Eihän se nyt kauhean hyvää lupaa, ettei ketjuttamista voi tehdä edes treeneissä. Valeraskaus ja sen aiheuttama laamailu oli nyt viimeinen juttu, mitä tähän ekaan kokeeseen menemiseen kaivattiin. Ilman sitä paketti olisi pysynyt kasassa, nyt en ole ollenkaan niin varma.

Kuvassa se sentään näyttää reippaalta!

Kiitos Suville kuvista ja treeniseurasta ja terapoinnista ja kaikesta. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Sunnuntaitottista

Seuraa!

Treenattiin sunnuntaina Suvin, Teemun ja Sannan kanssa. Sää oli vähän turhan lämmin ja siksi pidin Poksun treenin aika lyhyenä. Vaikka jos jotain olen viime aikoina oppinut niin juuri sen, että treeni pidetään lyhyenä. Epäilen Polkan kenttähaahuilun syypääksi tunnin mittaiset eri koirakerhojen tokotreenit. Kentällä törötetään tunti ja vain osa siitä työskennellään. Polkka on oppinut hienon kenttähengailukulttuurin. Väliaikoina nenä on kiinni maassa ja sitä on haasteellista saada irti silloinkaan, kun pitäisi tehdä töitä! Toimii huomattavasti paremmin niin, että lyhyt treeni ja koira autoon. Uudelleen koira kentälle ja uusi treenipala ja taas autoon. Pysyy jotenkin motivaatio ja keskittyminen kohdallaan, meillä molemmilla.

Seiso!

Tehtiin vähän seuraamista, ihan lyhyitä pätkiä sillä metodilla, millä olen alkanut rakentaa koko hommaa uusiksi. Toimi ihan hyvin. Jääviä tehtiin liikkeestä peruuttaen. Pysähtyy seisomaan hyvin, mutta maahanmenossa etupää menee alas ja sen jälkeen ajatus pysähtyy. Voi Poksu!

Luoksetulossa ehtii myös hymyillä kameralle.

Tehtiin luoksetulo vauhdilla ja sen jälkeen vielä estehyppy. Molemmat meni kerrasta oikein, eli mitä niitä hinkkaamaan sen enempää. Otin vielä pienen tauon jälkeen Polkan häirittyyn paikkamakuuseen. Teemu treenasi Siniä aika lähellä ja kävin palkkaamassa Polkkaa siinä välillä. Ei noussut, vaikka Sini teki luoksetuloa ja noutoa. Olin tosi ylpeä pienen punaisen keskittymiskyvystä!

Suvi treenasi Daran kanssa vielä haun rullailmaisua kun kaikki koirat olivat tehneet tottiksensa. Haku tuntuu kanssa hauskalta harrastukselta, tosin huvittaisi kokeilla myös maastojuoksua ja mejäkin on ollut tauolla viime keväästä asti. Työ haittaa selkeästi tätä koiraharrastusta - kaikkea ei millään ehdi!

Ihan kuin koiranohjaaja olisi aavistuksen vinossa...

Riemu onnistuneesta suorituksesta.

Boriksen tiivis perusasento.

Daran ihanaa tekemisen riemua.

Lenkillä ihan vaan jolkoteltiin.

Kiitos treeniseurasta asianosaisille. Erityiskiitos Suville taas kerran treeniavusta - saa vähän potkua itsekseen puurtamiseen!

Treeniyritelmiä

Pariminuuttinen paikallaan.

Käytiin sunnuntaina Tervakoskella treenaamassa ja Kirsin ja Sintin kanssa. Ihana Sintti on meidän treenikaveri viime kesän alkeistokosta ja pentuagista, nappasi talvella ykköstuloksen tokon alokasluokasta ja treenailee nyt avointa luokkaa varten. Ja hyvin meneekin, oli kiva katsoa Sintin työskentelyintoa.

Tehtiin koirille pariliikkeenä paikkamakuu ja se meni tavalliseen tapaan ilman ongelmia. Sen jälkeen Kirsi käskytti meille hihnassa seuraamisen, ei ongelmia. Aloin ahnehtia ja pyysin Kirsiä käskyttämään vielä pienen taluttimetta seuraamisen - siitä se lahnailu sitten taas alkoi. Polkka hiippaili perässä, eikä jaksanut enää motivoitua. Vaihdettiin sitten vauhdikkaampiin liikkeisiin, tein liikkeestä maahanmenoa ja seisomaanjäämistä peruuttaen. Siitä Poksu innostui ja jaksoi taas tehdä töitä. Vielä yksi luoksetulo ja hyppytreeniä ja homma sai riittää. Meni varmaan liian pitkäksi, mutta kai niitä useamman liikkeen sarjoittamisiakin pitäisi jo pystyä tekemään...

Sintti harjoittelee avoimen luokan hyppyä.

Ehkä minulla voisi olla joskus myös nahkacollie?

Treenien jälkeen lähdettiin metsälenkille. Polkka oli ihan laiskuri hormonihuurujensa vuoksi, eikä Sintti oikein uskalla haastaa eteenpäin löntystävää Poksua leikkiin. Muutamaa spurttia lukuun ottamatta koirat ravailivat menemään omaa tahtia. Ihan kamalan aikuista - ne on sentään molemmat alle kaksivuotiaita! Nahjusfiiliksestä huolimatta oli kivaa nähdä Kirsiä ja Sinttiä pitkästä aikaa ja toivottavasti löydetään taas aikaa yhteisiin treeneihin.

Maissi heitti illalla talviturkin - vesi oli kylmää, koska uimamaisteri ui vain vartin ja tuli sen jälkeen vedestä vapaaehtoisesti. Papu ja Polkka olivat liian mukavuudenhaluisia tai fiksuja uidakseen.

Maanantaina käytiin illalla treenailemassa Suvin kanssa. Juteltiin Polkan juoksun jälkeisestä masennuksesta ja suunniteltiin Poksulle kiva vauhdikas treeni. Alettiin rakentaa seuraamista ihan alusta paremmalle kontaktille. Koira paransi suoritustaan kuin sika juoksua! Saatiin myös liikkeestä seisomaan jäämiseen uutta ryhtiä liinan avulla. Tuli pitkästä aikaa sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä. Polkkaan saa kyllä virtaa tässäkin hormonipöllyssä, kun on itse tarpeeksi innostava ja suunnittelee treenin kunnolla. Eikä vaan hinkkaa menemään liikkeitä kokeenomaisesti. Minun perisyntini.

Voihan paniikki!

Skunkki saa kyytiä (ja on ihme kyllä edelleen yhtenä kappaleena!)

Tein tosi hullun päätöksen meidän tottelevaisuustreenailun suhteen: Ilmoitin Polkan tottelevaisuuskokeeseen kesäkuulle! Joo, keskenhän ne liikkeet edelleen ovat, mutta tulin siihen tulokseen etten ikinä saa niitä koekuntoon omalla hitaalla treenailullani. Deadline on paras ja ainoa motivaatio, tietäähän sen työjutuistakin. Kaiken lisäksi olen mahdollisimman ei-kilpailuhenkinen ja jännitän tuollaisia pakkorakoja. Tällä mennään siis, kauhulla kohti kesäkuuta.

Vaikka eipä silti, mitä väliä sillä on jos koe menee ihan mönkään? Ei kai mitään? Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä.