Kakka ja sitruuna

Vauhdilla kohti ruskeaa kasaa.

Polkka on syönyt paskaa niin kauan kuin muistan. Kaikki koirat (kai?) syövät hevosenkakkaa ja jäniksenpapanoita, mutta Polkka on erikoistunut koiranpaskaan. Tai oikeastaan ihan kaikkeen paskaan. Heppamunkit ja jänispastillit olisivat vielä ihan ok, mutta koiranpaskan syöminen käy omaan hermoon tosi pahasti.

Pentuna Polkka pyörähti kakattuaan ympäri ja vetäisi lämpimäiset kitusiinsa. Kun mäykyt kyykistyivät kakalle, apina tunki kielen alle ja jäi odottamaan. Kotona yksin ollessaan se kävi kakalla ja söi osan tuotoksesta ja heitteli loput pitkin aitauksen seiniä. Kuvottavaa, eikö? Pennut ovat pentuja, ajattelin ja toivoin että hullutus menisi ohi. Neljästä aiemmasta koirasta muuten kukaan ei ole koskaan syönyt paskaa, Polkka on ensimmäinen laatuaan.

Yritin etsiä neuvoja paskansyönnin kitkemiseen. Mikään kieltäminen, edes totaalisten raivareiden saaminen ei auttanut. Polkan mielestä kakka oli niin hyvää, että siitä kannattaa ottaa vähän huutia. Erilaiset artikkelit väittivät ongelmaa esiintyvän elämäänsä kyllästyneillä kennelkoirilla. Polkkapa ei ollut sellainen. Avuliaat ihmiset kertoivat ananaksen ja lehmänmahan auttavan. Ei toiminut tosiammattilaisella. Eläinkaupasta minulle myytiin jotakin jauhetta, joka saa koiran lopettamaan paskan himoitsemisen. Ehkei tarvitse kertoa, että lähinnä merilevää ja yrttejä sisältänyt 20 € hintainen purnukka ei tuottanut tulosta.

Kakansyönti on jollain tapaa kausittaista, nuorempana se paheni aina uhmakauden alkaessa. Olen huomannut myös talven innostavan koiraa tähän älyttömyyteen, jäätyneet kakat tuntuvat inspiroivan sitä suunnattomasti. Kokeilin päällystää kakkoja kaikella pahan makuisella. Tabasco tai wasabi eivät tuottaneet tulosta, vaan maustettu kakka maistui entistä paremmin.

Vuosi sitten jouluna keksin vuokrata kauko-ohjattavan sitruunapannan. Jätin pihaan osuneet mäykyn kakat tarkoituksella siivoamatta ja menin sivummalle odottamaan. Koira meni heti herkuttelemaan ja suorastaan loikkasi ilmaan pannan suhahtaessa. Neljä kertaa se yritti ennen kuin uskoi: kakka oli pilalla ja se hyökkäsi pienen afrikkalaisen kimppuun kauhealla sitruunalla. Kahden viikon pantakuuri tuotti tulosta ja kakkaharrastus väheni aivan olemattomiin.

Kunnes talven tullessa tänä vuonna apina keksi elvyttää hienon harrastuksensa. Kakka maistuu taas erityisen hyvälle! Hain joululoman kunniaksi sitruunapannan lainaan ja elukka muisti hyvin äkkiä, ettei kakkoja kuulu syödä. Se lopetti harrastuksen omassa pihassa, mutta jatkoi lenkillä. Otin pannan mukaan myös lenkille.

Loppujen lopuksi Polkka oppi kakan nähdessään kokeilemaan tassulla, onko kakka sitruunahyökkäyksen tekevää laatua! Koira sorkkii kakkakasaa varovasti tassulla ja jos sitruunaa ei tule niin syömähommiin. Polkkahan ei todellakaan ole mikään tyhmä koira - viime viikolla se (vihdoin) tajusi yhdistää pannan ja sitruunahyökkäyksen toisiinsa. Kakkaa voi syödä ilman pantaa ja pannan kanssa täytyy hillitä himonsa. Eikä koiraa huijata millä tahansa pannalla, sitruunapanta haisee aina sen verran sitruunalle että koira kyllä tunnistaa sen.

Mikähän olisi seuraava liike? Luovuttaa ja antaa koiran syödä paskaa? Vaihtaa taktiikkaa ja alkaa palkita sitä kakan vieressä olemisesta ilman syömäaikeita? Kohta 2,5 -vuotias Polkka on unohtanut oikeastaan kaiken muun pentupöllöilyn, millähän me päästäisiin tästä viimeisestä eroon?