Ottakaa nyt niitä kuvia, me ollaan råtan kanssa valmiina!
Sunnuntaina oli todellinen koirapäivä (niin kuin nämä aiemmat eivät olisi sellaisia olleet...). Janne järjesti koirakuvauspäivän ja olin mukana auttamassa. Ensin otettiin muutamia potretteja Polkasta. En malta odottaa lopullisia kuvia, varsinkaan muotokuvaa Poksusta råtta suussa! Kuvattavat olivat kaikki tuttuja ja olipa hauska nähdä kaikkia rhodeystäviä, niin ihmisiä kuin koiriakin, pitkästä aikaa.
Polkka ehti päivän aikana tietenkin myös juoksemaan kavereiden kanssa. Ulkona oli mitä ihanin kevätpäivä ja käytiin ihanan Nandon kanssa pikkulenkillä ja sukulaisremmin kanssa vähän pidemmällä eli jäällä juoksemassa. Porukassa oli Polkan lisäksi velipuolet Niro ja Rico, veli Ego, aitoafrikkalainen Neela ja aina yhtä charmantti Gimli. Hyvät laukat saatiin aikaan!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti