4.4.2011

Sadepäivän pelastus

Tänään oli aivan järkyttävä ilma, satoi vettä vaakasuorassa koko saakelin päivän. Jos jotain hyvää, niin lumet ainakin sulavat. Lenkkeilyn kannalta sää ei ollut otollisin ja mietin jopa hetken totaalista lintsaamista kunnon iltalenkistä. Polkan kotiinpaluuhepulin tason todettuani nöyrryin ja puin goretexit päälle. Eikä metsässä edes satanut niin pahasti. Sateeseen meneminen on pahinta, kun pääsee vauhtiin niin lenkkeily on ihan ok. Koirat viilettivät menemään sadetakit päällä ilman mitään ongelmia. Kotiin palatessa muistin viime viikon ostokset, nimittäin Leon ja Miken.

Sorruin nimittäin Musti&Mirrissä käydessäni uusiin ihanan värisiin aktivointileluihin. Polkka ja Maissi saivat isommat ja Papu pienemmän. Lelujen idea on hauska ja namipala on aika vaikea kaivaa sieltä esille. Polkalla menee kahden lihapullan saalistamiseen melkein puoli tuntia! Lelu on siitä hyvä, että myös Polkka rauhoittuu makuulle sillä tehdessään. Erilaiset pyöritettävät pallot saavat sen vain juoksemaan ja paiskomaan palloa ympäriinsä.

Lelujen materiaali ei tosin ollut aivan paras mahdollinen, muutaman käyttökerran jälkeen niissä näkyy hampaanjälkiä. Valvottuihin leikkeihin siis!

Stockan Hullareilla näyttää muuten olevan perjantaina alennuksessa Nina Ottossonin Dog Tornado 23 eurolla! Hmm, oliskohan joku menossa kiduttamaan itseään sinne väenpaljouteen ja jaksaisi tungeksia meille yhden kappaleen uusia aktivointileluja?

3 kommenttia:

Pinja (Sekä Juuso, Aava ja Ruu) kirjoitti...

Ei hitto, Ruu tarvitsee ehkä tuollaisen aktivointilelun just nyt! Joka pitäis sen rauhallisena, mutta olisi tekemistä. Mä en saa pidettyä pentua rauhassa, eikä se parane koskaan kun se riehuu aina kun siltä tuntuu, iltaisin niska on aina kipeä :( Kauppaan siis!

Anonyymi kirjoitti...

Ellen perjantaina Stockalla, laita viestiä jos et ole jo saamassa lelua, niin Ellen voi käydä hakemassa sellaisen. Luulen että liian haastava Leolle, tennispallo ja hevosten harjat tuntuvat riittävän tällä hetkellä!
Cecilia

Anonyymi kirjoitti...

Ei kantsi rahoja tuohon Tornadoon tuhlata! Aika turha peli. Saatte meiltä vaikka ilmaiseksi. Usko pois jos Martti selviää siitä hetkessä...
T anu ja m&m