11.3.2011

Agiliitoa

Auringonlasku Aulangolla keskiviikkona.

Päästiin tällä viikolla tekemään kaksi kertaa kunnollista ratatreeniä. Tiistaina oli meidän ryhmän harjoitukset ja rata koostui yhdestätoista esteestä: hyppy, hyppy, hyppy, kepit, hyppy, hyppy, putki, rengas, hyppy, pussi, hyppy. Kaksi kertaa pääsi valssaamaan ja ihmeiden aika ei ole ohi - sain valssit väännettyä juuri miten pitikin! Saatiin kouluttajalta oikein kehuja tästä ja hän epäili heti että me ollaan vähän treenailtu salaa. Ja ollaanhan me, Suvin opastuksessa nimittäin. Kepeillä Polkka sohlaa edelleen, se osaa kyllä mennä ne, mutta maltti ei riitä pujotella loppuun asti vaan koira sekoaa aina samassa paikassa keppien lopussa.

Tänään treffattiin Suvin jengi samassa paikassa ja ratkottiin alkuun Polkan tapaa loikata puomille niin, että tassut osuvat nippa nappa kontaktille. Sain tiistain treeneissä neuvon laittaa koira maahan puomille mennessä, mutten oikein ollut tyytyväinen ajatukseen. Suvin neuvosta laitoin lihapullanpalan alkukontaktille ja ahneena porsaana Polkka alkoi heti rynnistää esteelle varovaisemmin. Tällä mennään siis jatkossakin.

Suvi oli myös suunnitellut yhdentoista esteen radan meidän päänmenoksi. Meinasin luovuttaa jo siinä vaiheessa kun kuulin, että radan alku oli lainattu tämän viikkoisista kisaavien oikeasti taitavien koirien treeneistä. No hinkkasin ohjausta ilman koiraa niin monta kertaa että kouluttajana toiminut Suvi oli tyytyväinen ja ei kun koira kehiin. Ihan hyvin meni! Radalla oli kaksi takaakiertoa ja ne varsinkin ratkaistiin ongelmitta. Maalisuoralla päästiin vielä tekemään irtoamisharjoitusta kun Suvi palkkasi koiran suoran päässä. Olin ihan tosi tyytyväinen pieneen punaiseen paholaiseeni.

Suvin kolmikko teki vielä pientä treeniä ja sen jälkeen suunnattiin metsälenkille. Puolitoista tuntia lenkkiä meni taas ihan siivillä. Yhteensä kolmetuntisen setin tuloksena oli kovasti väsyneen ja tyytyväisen oloinen rhodesialainen. Ihan hyvä, koska viikonloppu meneekin vähän pienemmällä aktiviteetilla Pasin hoidossa. Itse meinasin suunnistaa kohti Helsingin huvituksia ja sunnuntain GoExpo -messuja.

2 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Way to go Riikkis ja punainen paholainen! :)
Ja kyllä se vielä ne kepitkin malttaa...ihan tyypillistä vauhdikkaalle rhodelle...tulee ihan mieleen Romppu nuorena.

Noora kirjoitti...

Ja mulle tulee ihan mieleen Romppu vanhana :)
Ei se edelleenkään malta aina tehdä keppejä loppuun. Varsinkin jos edessä näkyy putki... ;D

Ole vaan tyytyväinen Polkan intoon ja vauhtiin, niitä kun on myöhemmin vaikea taikoa tyhjästä. Hienosäätö tulee sitten aikanaan kuntoon.