13.2.2011

Treenisunnuntai


Jotakin iloa ja kunnollista tekemistä järjettömien pakkasten keskelle - käytiin treenaamassa porukalla Lahdessa Korkeavireen hallissa. Oli aika luksusta meidän normaaliin talvitreenipaikkaan verrattuna, halli oli nimittäin lämmitetty ja valoisa. Ja pintana tekonurmi, eikä mikään tanssilattian päälle viritetty messumatto.

Huono kuva, hyvä ponnistus.


Tehtiin Polkan kanssa alkuun agilityä muutaman esteen sarjoina. Uusi halli ja etenkin tekonurmi veivät alkuun kaiken huomion. Alkupöllöilyn jälkeen apina tasaantui ja malttoi keskittyä jonkun verran. Nooran avustuksella otettiin irtoamisharjoituksia ja muuten vaan totuteltiin outoihin esteisiin. Esimerkiksi puomi havaittiin totuttua kapeammaksi ja Poksu jäätyi sen päälle seisoskelemaan ekalla suorituskerralla.

Agilityn jälkeen Päivi ohjasi meille pienen toko-treenin. Tehtiin seuraamista, liikkeestä seisomaanjäämistä, maahanmenoa ja luoksetulo. Lopuksi estehyppyä, sitä ei ollakaan tehty sitten edellisen treeniryhmän eli viime kesän. Kuten tavallista, koira osasi omistajaa paremmin ja jäi oikeaoppisesti seisomaan esteen taakse "istu" -käskystä huolimatta. Poksu on vaan niin taitava!

Treenien päätyttyä käytiin vielä kahvittelemassa Nooralla ja Timolla. Ellei Polkka ollut hallilla ehtinyt esitellä takamustaan (ei, sillä ei ole vieläkään juoksua) tarpeeksi Jumolle ja Gimlille, nyt se kävi selälleen makaamaan Nandon edessä, eikä todellakaan jättänyt mitään arvailujen varaan. Tosin vanhempi herrasmies ei ollut kovin kiinnostunut nuoresta pissiksestä ja sekös Poksua ärsytti.

Ronja ja puomin kontakti.

Musca odottaa kiltisti omaa vuoroa.

Nando ruudussa.

Kenguru vai rhodesiankoira?

Nando ja hienot kepit.

1 kommentti:

Noora kirjoitti...

Kiitos treeniseurasta ja hienoista kuvista! Katsotaan mitä sieltä omasta kamerasta saadaan irti... 228 kuvaa, joista ehkä 5 onnistunutta ;)

Kyllä se Nando oikeasti siitä pissiksestä piti, meni vaan niin hämilleen moisesta estottomuudesta!