2.2.2010

Polkka puoli vuotta!


Aika menee ihan kamalaa vauhtia! Polkka täytti tänään puoli vuotta! Vastahan se oli pieni pennunhajuinen nyytti ja nyt vieraat eivät enää edes tunnista sitä koiranpennuksi. Pentumainenhan se on edelleen ja järkilähetystä odotellaan saapuvaksi. Voi tosin olla, että seuraavana lähetyksenä ennen järkeä saapuu vielä murrosikä.

Puolivuotias Polkka painaa 23 kg ja syö edelleen kolme kertaa päivässä. Kaksi kertaa Nutron nappuloita (3,5 dl) ja kerran puuroa ja lihaa tai kalaa. Tähän mennessä Polkalla ei ole ollut mitään allergioita ja maha on kestänyt kaikkea eteen katettua.

Tänään merkkipäivän kunniaksi koira ponnisti ensimmäistä kertaa piha-aidan yli. Meillä on ihan tavallinen lauta-aita ns. paraatipuolella ja pusikon puolella vähän korkeampi koiraverkko. Meni siis puuaidasta yli niin että suhahti ja jäi hölmistyneenä seisomaan keskelle pihaa. Onhan tässä menneinä viikkoina huomattu, ettei sitä mitkään aidat tai viritelmät pitele. Menee kyllä yli jos niikseen tulee.


Ehkä puolivuotias Polkka on kuitenkin vähän rauhoittunut. Iltalenkin jälkeen se käpertyy omalle tuolilleen takan eteen loikoilemaan. Energinen koirahan se toki on, mutta taitaa se hiljalleen oppia myös rauhoittumaan kaiken riehumisen vastapainoksi.

4 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Pakko lainata: "Tähän mennessä Polkalla ei ole ollut mitään allergioita ja maha on kestänyt kaikkea eteen katettua."

Niin ja vaikka ei olisi katettu, niin oman cateringin voi Polkka aina itse järjestää ;) On se söpö lintukoira <3

Riik kirjoitti...

Totta! Se oli kyllä ihme, ettei maha mennyt sekaisin pähkinäsuklaakakusta tai juodusta puolen litran öljypullosta (tosin öljyä oli roiskuteltu kiitettävästi ympäriinsä). Reilu kilo koirankeksejä tosin aiheutti pientä liikettä mahassa...

Sanna ja Boris kirjoitti...

Onnea puolivuotiaalle Polkalle! Ja jos ihmettelet niin kyllä mun on ollut tarkoitus laittaa sulle mailia koskien B:n ja P:n treffejä, jotenkin tuntuu vaan tuo aika humpsahtavan aina ohi... Yritän ryhdistäytyä!

Riik kirjoitti...

Eipä kiirettä! Meillä on kaikki parhaat lenkkimaastot ihan lumen saartamia ja pakkasetkin on olleet aika kauheat. Eli sikäli vaikka maaliskuussa voisi olla otollisempi aika? :)