19.12.2009

Polkka tarjoaa kierroksen

Täyden mahan vieressä on hyvä pötköttää.

Päätettiin vihdoin aloittaa jouluvalmistelut ja lähdettiin koko päiväksi jouluostoksille. Kaikki meni hienosti niin kauan, kunnes tuli aika lähteä kotiin. Auto ei vain startannut enää. Alle tunnin odottelun jälkeen paikalle ilmestyivät sekä hinaus- että vuokra-auto. Kotimatkalle siis.

Kotiovella meitä oli vastassa kolme turpeaa koiraa. Mitä ihmettä, Polkkahan jäi aitaukseensa? Sieltä se oli jotenkin luikerrellut kulkunsa pois ja riehui onnellisena ovelle vastaan. Lähempi tarkastelu osoitti kaksi kappaletta ilkivallatekoa: 1) iso kakkakasa olohuoneen lattialla 2) keittiön työtasolta varastettu iso (ehkä 1,2 kg) rasia koirankeksejä ja herkkuja. Tyhjä herkkurasia löytyi yllätys yllätys Polkan omalta tuolilta.

Vaikka oikeasti suututti ihan hulluna paskankäryssä vastaan tulleet syöttöporsasta muistuttavat koirat, niin ei voinut olla nauramatta. Sieltä se afrikkalainen oli kaivanut ison herkkulaatikon ja huutanut ystävät mukaan syömään. Papu varsinkin oli mahan pulleudesta päätellen nauttinut huomattavan suuren osan ryöstösaaliista. Ehkä apina oli yrittänyt tehdä vaikutuksen nyreään mummokoiraan osoittamalla, että osaa olla oikeasti hyödyksi. Mene ja tiedä, mutta kunnon iltalenkin sijaan laitettiin vaan takkaan tulet ja vietettiin vähän siestaa. Porsaat kun ei oikein olleet lenkkeilykunnossa.

4 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Lohdutuksen sanana; Polkan iso-isomummo Tami popsaisi puolen kilon raa'an naudan paistin noin 15 sekunnissa....

Riik kirjoitti...

Voi apua!

Joo ja viime yönä sit juostiin pihalla ku jostain syystä oli maha "vähän" sekaisin. Tuossa se nyt nukkuu tuolissaan nyreänä, kun on vettä&canikuria -dieetillä...

Tuija kirjoitti...

lisää lohdutusta. Näiden syöpötelyjen jälkeen aina luulee, että kyllä se koira nyt oppi, ettei pidä ahmia. Ja pah. Seuraavana viikonloppuna paistiorgioiden jälkeen olikin paahtoleipäorgiat... Niiden jälkeen äitini oppi pitämään kaiken syötäväksi kelpaavan Tamin ulottumattomissa :o)

Riik kirjoitti...

No mua vähän jännittää tää lähestyvä joulu ja talon täyttävät sukulaiset. Polkalla voi olla taas luvassa melkoiset ruokajuhlat, kun jengi ei hoksaa pitää ruokaa turvallisella korkeudella...