29.12.2009

Oikea lumihirviö!


Suojasää ja joululoma ovat petollinen yhdistelmä, ainakin jos Polkalta ja Maissilta kysytään! Innoistuin nimittäin rakentamaan lumiukon ja sekös koiria arveluttaa. Sen nyt vielä ymmärtää, että Polkka karvan alle 5 kk haukkuu lumiukkoa joka kerta pihalle mennessään, mutta luulisi Maissin 7,5v. jotenkin hoksaavan ellei kerrasta, niin kahdesta tai kolmesta, ettei kyseessä ole kamala vihollinen. Tai sitten äly ja väläys taas vain villitsevät toisensa tällaisiin mahtisuorituksiin.

Polkka on muuten ihan selvästi alkanut vahtia. Ikkunasta näkyvä lumiaura saa aikaan hirveän metelin, samoin ovella kolistelevat ihmiset. Toisaalta haukkuminen vaihtuu hyppimiseksi ja pussaamiseksi heti kun vieras tunnistetaan. Jopa pihassa moottorikelkkatamineissa pyörähtänyt Tero sai heti iloisen vastaanoton, kun herkesi juttelemaan suurelle vahtikoiralle.

Lelukori räjähti aamuhepulin aikana. Polkan aamut ovat muuten aavistuksen rauhoittumaan päin. Nyt voi jo nauraen muistella sitä, miten vielä kuukausi takaperin joutui kesken aamiaisen tarkistamaan afrikkalaisen touhuja vähintään kymmenen kertaa. Taisinpa joskus sanoa koiralle väsyneenä "antaisit edes kerran syödä aamiaisen rauhassa". Villi koiranpentuhan todellakin ymmärtää tuollaisen pyynnön, tuntee piston sydämessään ja menee tuoliinsa nukkumaan. Hah.

Ei kommentteja: