15.12.2009

Ei aivan paras päivä

Loppuihan se kurakeli ja vesisade. Nyt ollaan toisessa äärilaidassa. Lämpömittari näyttää -19 ja sisälläkin lukema oli vaivaiset +16,5 kun tulin töistä. Onni on vanha talo, ainakin kesällä... Polkalle ensimmäiset pakkaset ovat olleet iso järkytys. Pihalle askellettiin reippaasti, mutta siihen se reippaus loppuikin. Afrikkalainen yritti nostaa kaikki koivet ylös samaan aikaan ja päätyi lopulta laittamaan etutassut vuorotellen suuhunsa. Vahingosta viisastuneena Polkka päätti pysytellä sisällä kevääseen saakka. Ulos sen saa väkisin työntämällä.

Kertynyt energia on käytettävä johonkin, se on selvä. Aamulla sillä välin kun kävin suihkussa, päätti afrikkalainen laittaa mäykkyjen sängyt palasiksi. Tai viimeistellä sen, mitä enää tekemättä oli. Raivosta kihisten heitin risat koiransängyt roskikseen. Olisi edes hajottanut oman petinsä!

Koska omassa aitauksessa ei pysty tekemään tuhoja, piti tilanne ilmeisen selvästi tasoittaa jotenkin. Afrikkalainen oli kakannut hienosti lehdelle, mutta roiskinut kakat pitkin seiniä, molempia peittoja, vesikuppia ja kahta lelua. Haju oli jotakin aivan järkyttävää. Ja kakka muuten tarttuu hienosti noihin kaikkiin edellä mainittuihin kohteisiin.

Ehei, mitään pahaa en ole tehnyt!


En ole sohvalla, koska takajalat on maassa...


Mutsi hei, käske apina pois tästä roikkumasta!



Pientä mielistelyä Maissille, niin ei tule lähtöä ihanalta karvapeitolta.

Ei kommentteja: