12.5.2011

Helteen ryydyttämä

Virkistystä pliis, sanoo Poksu.

Ihan puun takaa tulleet helteet ovat ryydyttäneen pienen punaisen aivan kokonaan! Metsälenkkeily on alkuhepulin jälkeen pelkkää jolkottelua ja sopivan viilennysojan etsimistä. Tänään tehoduo kävi rypemässä niin kamalassa ojassa, että joutui kotiin päästyä kunnon suihkuun. Olen odottanut puolitoista vuotta Apinan rauhoittumista ja ihanan helppoa arkea - nyt kun koira on rauhallinen, tekee mieli ladata siihen vähän lisäenergiaa!

Testattiin tiistaina ensimmäistä kertaa canicrossin alkeita. Valjastin koiran ja lähdettiin läheiselle pururadalle opettelemaan edellä juoksemista, mikä osoittautukin yllättävän haastavaksi. Kun on puolitoista vuotta kieltänyt koiraa vetämästä hihnassa ja opettanut sitä kävelemään rinnalla, on aika haastavaa saada se yhtäkkiä juoksemaan edellä liina kireällä. Kuljin ensin sinnikkäästi koiran takana, mutta siitä ei seurannut kuin iso hämmennys. Polkan ilmeestä päätellen se kuvitteli minun seonneen, kun yhtäkkiä hiippailenkin sen perässä. Loppujen lopuksi juoksimme rinnakkain ja lopun matkaa Polkka vähän edelläkin. Eiköhän se oikea juoksupaikka löydy ajan kanssa. Eikä tarvitse edes mainita, että kaksi kierrosta pururataa ympäri sai koiranomistajan tulipunaiseksi ja hengästyneeksi.

Keskiviikkona aloitimme kesäkauden uudessa agilityryhmässä. Kävi ilmi, että muut ovat kisaavia ja kaikki kai kakkosissa ja kolmosissa. Siinä sitä ollaankin Poksun kanssa sormi ja varvas suussa! Tehtiin kolme erilaista rataa, jotka olivat kaikki meidän mittapuun mukaan järkyttävän haastavia. Kahden ensimmäisen jälkeen älysin vaatia radan helpottamista meille. Oli aivan kamalan kuuma ja Polkalta paras puhti pois. Muutenkin liika hiominen saa sen vain kyllästymään ja siksi aivan liian vaikea rata latistaa sen työskentelyinnon. Otettiinkin lopuksi vain muutamaa estettä isojen kehujen kanssa, että koiralle jäisi hyvä fiilis.

Ensimmäinen ulkotreeni sai muutenkin Polkan sivupersoonan nimeltä Nenäheikki ilmestymään pelipaikoille. Kuono maata viistäen se tutkaili uutta kenttää ja nuuski mahdollisia muilta pudonneita nameja. Eiköhän tämä tästä taas, mutta ekan treenikerran jälkeen jäi vähän toivoton fiilis. Kesästä tulee varmasti opin kannalta hyvä, mutta ollaan me aivan liian haastavassa ryhmässä.

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Heips! Törmäsin tänne sattumalta ja on kovasti mukavan oloinen blogi. Onko ok, jos linkitän omaani?

Anonyymi kirjoitti...

Leo yrittää haastaa vasikoita leikkimään sen kanssa kun mummot ovat niin kärttyisiä sille. Polkan peesausta kaivataan peltolenkille!
Lopuksi vähän hehkutusta;
http://www.youtube.com/watch?v=4USlfvBKBwQ

Cecilia

Riik kirjoitti...

Tiina: linkitä toki :)

Cecilia: koskahan ehdittäis tulla lenkkiseuraksi... Perjantaina, jos pidän ylityövapaan? Ollaanpa yhteyksissä :)