Jee, meillä alkoi kesäloma! Tai no Pasi on vielä viikon töissä, mutta me muut aloitettiin lomailu perjantaina. Lomasuunnitelmat menivät totaalisen uusiksi jokunen viikko sitten, kun eteen osui sopiva talo ja kaupat syntyivät pikavauhtia. Meidän jengi muuttaa kahden viikon päästä Hattulaan! Samoilla seuduilla pysytään siis jatkossakin ja maalla, vaikka tulevaisuudessa meillä onkin muutama naapuri. Saa nähdä millainen kulttuurishokki koiria kohtaa.
Mummolla on hiki.
Ensimmäinen lomaviikonloppu kului lähinnä ulkoillen. Polkka ns. juoksi itsensä mukavaksi molempina aamuina hiekkakuopilla ja iltalenkki tehtiin ylämetsässä. Hiekkakuoppalenkillä pääsee itse maailman helpoimmalla: Polkka juoksee, Maissi kaivaa ja Papu ottaa aurinkoa. Sitten vaan takaisin kotiin pihahommiin ja jengi pötkähtää tyytyväisenä nurmikolle nukkumaan.
5 kommenttia:
Nuo donitsit on meilläki suosikkeja. Niitten lisäksi likat tykkää saman valmistajan semmosista suorista solmuttomista luista, savustettuna tottakai.
Olen tässä jokusen aikaa jo kummastellut, kun katselen teiltä otettuja sisäkuvia: miten teillä on noin siistiä?? Ootko sää Riikkis salaa joku himosiivooja?
Musta tuntuu että meillä on jokaisessa sisäkuvassa taustalla ihan törkeä määrä ryönää, koiran leluja, karvaa, hiekkaa ja toki asiaankuuluvasti kunnon kalmisto hirven-, naudan- ynnä muiden eläväisten melkoisen kookkaita luita. Eikä meillä nyt sentään ole kuin yksi koira ja kaksi kissaa, ja mielestäni minä oon aika kova siivoamaan. Hirmuinen valinta jos tahtoo laittaa blogiin sisäkuvia, ja niitä valittujakin saa aika tiukalla otteella rajata että kehtoo pistää näytille.
Hyvää lomaa, treffataan taas pian!
Apua, en ole himosiivooja. Inhoan siivoamista! Piti oikein selata kaikki kevään sisäkuvat läpi, kun mun mielestä meillä on aina tosi sotkuista. Olen näemmä ottanut taktisesti kaikki sisäkuvat olohuoneesta ja juuri siellä ei ole epämääräisiä romukasoja :D
Kiitos kesäisestä blogijutusta. Piristi päivää. Maissi on paras, se on niiiin mahtavan näköinen koira kaivuupuuhissaan. Ei kai auta pilata päivää kysymällä, saako toimitusjohtajan tuosta puhtaaksikin.. :D
Kiva jos piristi :). Omakotitalo on tosi kätevä tuollaisen kaivurikoiran kanssa, suihkuttaa pihaletkulla puhtaaksi ja jättää vähäksi aikaa pihaan kuivumaan. Omassa pihassa kaivaminen on kielletty, mutta vähän pitää kytätä ikkunasta ettei virkaintoinen toimari jatka projektia vielä pesun jälkeen...
Lähetä kommentti