Osaa se olla fiksukin, vaikkei aina siltä näytä.Oltiin tänää itu-ryhmän tottelevaisuustreeneissä kahden viikon tauon jälkeen. Polkka oli viikon hoidossa mun vanhemmilla ja ennen sitä ja vähän sen jälkeen on ollut tosi kiirettä. Kahteen viikkoon ei olla tehty mitään, eilen illalla hätäpäissään vähän perusasentoa, kontaktia ja paikalla istumista. Ja tänään sitten hallille treeneihin.
Kaikki kaaoksen ainekset oli siis olemassa, mutta hienosti meni! Ei enää tietoakaan siitä vieterielukasta, joka säntäilee ja huitoo remmin päässä ihan miten sattuu kaikki se aika kun ei varsinaisesti tehdä mitään. Tänään Polkka rauhoittui ja kävi maahan tai istumaan mun viereen kun istuin hallin lattialla. Ei sinkoillut päättömästi sinne tänne, ei kytännyt muita, ei haistellut hallin lattiaa ylettömän kiinnostuneena. Ei, Polkka keskittyi tekemään töitä.
Tehtiin seuraamisen alkeita parilla askeleella, seisomisen alkeita, nopeita maahanmenoja, estehyppyä ja kontaktiharjoituksia. Kaikki meni mainiosti.
Ei kai sen yllätyksenä pitäisi tulla, että kyllä se elukan käytös siitä tasoittuu kun jaksaa vaan sitkeästi käydä hallilla. Silti tuntuu tosi hienolta. Minun oma ihana Polkka!
2 kommenttia:
Olipas kiva lukea onnistumisen iloa! Meidän murrosiän myrskyissä ajattelen kaiholla taaksepäin tuota aikaa kun meidänkin penska keskittyi ;)
Nyt se tekee taas uudestaan pikkupentuajan jälkeen kaikkia noita mainitsemiasi "pahuuksia" kun ollaan treeneissä. Niin, ja sitten kun se jaksaa keskittyä sen 3-5 min ja tehdä täysillä, niin sitten tulee täydellinen henkinen väsyminen sen jälkeen. On niin rankkaa olla kuulolla! Huoh. Mutta kai se tästä taas. Toivottavasti Polkan kolkutteleva murrosikä menee ohi sutjakasti ja kivuttomasti!
No nyt kun sanoit, niin tänään taidettiin saada ensimakua tulevasta murrosiästä. Vaikka miten kutsuu, apina vaan seisoo ja katselee muualle. Pitkää pinnaa vaan sinne teille ja tänne meille :D
Lähetä kommentti