30.10.2012

Testissä Carnilove

testisäkki.
 Musti&Mirri haki facebook-ryhmässään vapaaehtoisia testaajia uudelle vasta markkinoille tulossa olevalle Carnilove-kuivamuonalle. Koska ruoka sisälsi kuvauksen mukaan runsaasti lihaa tai kalaa, ilmoittautui Polkka kiinnostuneena mukaan (olisi se ehkä muutenkin ilmoittautunut, ihan vaikka testaamaan hevosenkakkaa...). Meillä on haussa uusi aamunappula Acanan tilalle. Koostumuksen muuttaminen on nimittäin saanut aikaan vähän hajuhaittoja. Hassua, että peruna kuivamuonassa aiheuttaa haisua, mutta muuten koira pystyy kyllä syömään perunoita. Polkan kesäsuosikkihan on pari uutta perunaa ja reilu kimpale Kennelrehun lohta.

Ruokasäkki noudettiin tänään ja se sai aikaan suurta kiinnostusta. Koko jengi pyöri säkin ympärillä ja tarjotut maistiaiset upposivat kuin parhaatkin herkut. Totta, ruoka haisee vahvasti kalalle ja siitähän jengi tykkää. Perunaa löytyy tästäkin ruoasta samoin kuin Acanasta. Sisältö näyttää tältä: lohiproteiini 25 %, lohijauho 22 %, peruna, kalajauho valkoisesta kalasta 15 %, kananrasva, perunaproteiini, kuivattu omena, lohiöljy 3 %, hydrolysoitu kananmaksa, panimohiiva, yrtti- ja hedelmäuute, kondroitiinisulfaatti ja liuta erilaisia pikkuyrttejä, joita en jaksa luetella.

Säkin kyljessä ollut nettilinkki carnilove.com ei johtanut mihinkään, myöskään maahantuojan sivuilta britcare.fi ei löytynyt edes mainintaa ruoasta. Ilmeisesti Carnilove siis kuuluu Brit-ruokien kanssa samaan tuoteperheeseen? Enempää en jaksanut googlettaa, kaikki osumat tuntuivat nimittäin vievän ns. aikuisviihdesivustoille koiranmuonan sijaan.

Testisäkki oli maksuton, mutta lunastuskuitti näytti hinnaksi 79,90 €. Sellaista summaa en ikipäivänä maksaisi 12 kg kuivamuonasäkistä, en vaikka ruoka olisi miten laadukasta tahansa. Meillä nappula on kuitenkin vain osa koirien ruokavaliota, muuten ne saavat tuoreruokaa.

Testi lähtee Polkan osalta käyntiin huomenna, sekoitin Carnilovea vanhan nappulan sekaan. Toivottavasti ruoka sopii ja säkin hinta olisi vähän jotakin muuta kuin kuitissa mainittu. Muuten täällä ollaan vailla vinkkejä kunnollisesta, mutta edes jollakin tapaa järjellisen hintaisesta (max. 50-60 € säkki) aamunappulasta.

kiinnostunut koe-eläin.

6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Meillä Acanan korvikkeeksi syötiin useampi säkki Oliver's -merkkistä nappulaa, Boris veti energiaversiota ja Iksu normiadulttia. Borikselle Acana on ollut koko ajan ok (ja siis meilläkin syödään nappulaa vain alta puolet kokonaisruokavaliosta), mutta Igor on kaasuttanut meitä hengiltä! Suurin syy Acanasta luopumiseen on kuitenkin ollut toistuvat toimitusvaikeudet.

Tuo Oliver's on ilmeisesti tanskalainen ruoka ja hintaluokaltaan aika lailla Acanan kaltainen. Muistaakseni säkki normiadulttia oli jotain 55 euron kieppeillä. Tästä osoitteesta lisää: http://www.happygroup.fi/1

Nyt tosin koitan kiristää kukkaronnyörejä ja siirtää Igorin kokeeksi Jahtivahtiin. Katsotaan palaanko maitojunalla takaisin näihin kalliimpiin ruokiin.

niina kirjoitti...

Meillä siirryttiin keväällä Jahti&Vahtiin. Säkit olen tilannut Agrimarketin nettikaupasta ja ovat toimittaneet ihan kotiovelle asti (viimeksi oli joku kotiinkuljetus ilmaiseksi-tarjous niin otin useamman säkillisen).

Mummokoira syö kevyttä ja nuori herra perusnappulaa. Toistaiseksi olen ollut erittäin tyytyväinen, mutta toisaalta meidän koirat on aina olleet varsinaisia jätemyllyjä eli kaikkki menee eikä mistään tule ikinä mitään oireita ja ruokaa vaihdetaan heittämällä. Meilläkin siis kuivis on vain osa ravintoa.

Kayisi kirjoitti...

Eksyin blogiisi juuri Carnilovea googlettamalla. Vältin onneksi nuo aikuisten sivut :) Meidän pitäisi olla myös testiryhmässä kananappuloilla, mutta säkkejä ei ole tullut edes liikkeeseen vielä, mistä kävin jo kyselemässä tilannetietoja... Meillä sprinkku syö myös Acanaa. Olisikohan se ollut valintaperuste koeryhmäläisille? :) Acanasta on tykätty täälläkin, juuri ollaan siirtymässä aikuisten ruokaan. Maistuvia koehetkiä!

Suski, Saana ja Unna kirjoitti...

Moikka moi! Meillä Saana syö nykyään JahtiVahdin Kana riisi- nappulaa. Syötettiin aiemmin Royal caninia, joka ei oikein Saanalle sopinut. Ilmaa kertyi ja kakkasi hirmu kasoja usein. Meillä ainakin Jahtivahtiin ollaan oltu tyytyväisiä. Turkki kiiltää ja vatsavaivat ovat historiaa. Ja hinta on myös edukas, 29euroa 15kg säkki.
Välillä syötetään kasvismössöjä, puuroa, valmiita raakaruoka- pötköjä, sekä tietysti raakaa naudanlihaa. Ydiluita syödään myös. Siirtyisin kokonaan itse Barfiin, jos olisi aikaa, rahaa, isompi pakastin ja jaksaisin nähdä sen vaivan ;) Taidan olla liian laiska, nappulat kun on niin helppo annostella..

Riik kirjoitti...

Kiitos monista kommenteista :). Oletteko Helmi ja Taika saaneet jo testisäkkinne?

Tuota Sannan mainitsemaa Oliversia olen miettinyt itsekin. Jahti&Vahtia syötin joskus yhden säkin edesmenneelle airikselle (Papu voitti ison säkin koiranäyttelystä) ja se oli ainoa ruoka, mikä ei kyseiselle koiralle sopinut. Tästä on tosin niin kauan aikaa, että ruoka valmistettiin silloin vielä Suomessa, ehkä koostumuskin on muuttunut?

Moni syöttää J&V:tä hyvällä menestyksellä, mutta mua jotenkin arveluttaa tällaiset 30 % lihaa sisältävät ruoat - mun mielestä se on liian vähän! Eläkeikäiset mäykyt ovat syöneet kesästä asti Polkan voittamia HauHau -pusseja, joissa on sama 30 % lihaa ja jopa niiden ruokamääriä on jouduttu nostamaan Acanan senioriin verrattuna.

En tiedä, ehkä pitäisi vaan lappaa ruokaa kuppiin eikä miettiä liikoja :D. Ja onneksi elukat saavat yli puolet oikeaa ruokaa, muuten sekoaisin näissä pohdinnoissa!

Suski, Saana ja Unna kirjoitti...

Meillä kaupunki olosuhteissa tuo 30% lihaa on sopivasti. Ottaen huomioon kuitenkin, että neidit syövät useasti raakaa lihaa, kun tehdään liharuokia. Itsekkin kiinnostuin katsomaan uusia nappularuokia, kun luin sun tekstejä täältä :)