|
Maissi antaa apinalle kyytiä. |
|
|
Ensilumi satoi yllättävän aikaisin, jo lokakuun puolella. Viime syksy on vielä tuoreessa muistissa, silloin vesisadetta ja rapaa riitti joulun välipäiviin saakka. Ei kiitos sellaista settiä tänä vuonna! Lumesta ja pakkasesta riitti riemua muutamaksi päiväksi, sen jälkeen maisema muuttui taas mustaksi. Uusia pakkasia odotellessa! Ensin pitäisi tosin ennättää vähän siivota pihaa talvikuntoon ja haravoida...
Menin aurinkoisen pakkasaamun kunniaksi töihin vähän myöhemmin ja käytiin koirien kanssa pellolla juoksemassa. Jengi otti mahdollisuudesta kaiken ilon irti - koiriakin ärsyttää pimeiden iltojen remmilenkit aina samoja tienvarsia nuuskimaan. Sama valitus joka vuosi kun kelloja siirretään taaksepäin ja valoisat illat ovat mennyttä, mutta on tämä ihan tosi tylsää!
|
Hurtan fleece, juuri sopiva näille keleille. |
Polkka pääsi vaihtamaan kuivuneen kelin kunniaksi sadekamppeet Hurtan fleeceen. En ole jaksanut pestä sen takkeja pariin viikkoon, ne ovat jo yhden lenkin jälkeen aivan rapaisia! Koirien ja tassupyyhkeiden peseminen saa riittää. Hankin Polkalle keväällä yhtä isomman koon Hurtan fleecestä (65 cm) ja kuten kuvasta näkyy, takki peittää nyt myös kannikat. Edellisessä koossa helma jäi takaa vajaaksi. En voi silti olla miettimättä, olisiko Hurtan uusi
Frost-pusakka malliltaan miten paljon parempi. Ainakin sen kaulus näyttää olevan mukavan korkea. Olisipa kiva kuulla käyttökokemuksia kyseisestä tuotteesta (ja vielä mukavampaa sovittaa omalle koiralle)!
|
Talvinen tiimi. |
|
Maissilla on meininki päällä. |
|
Ensilumi nähty, me mentäis nyt råtan kanssa sisälle. |
2 kommenttia:
Mä en oo kiinnittänyt kuvien perusteella Frost pusakkaan mitään huomiota, mutta MM:ssä se oli puettu näytekoiran päälle ja näytti aivan liian hyvältä! Myös uudet talvimanttelit näyttivät livenä paljon paremmilta. Kannattaa siis varoa taloudellisesti, jos aiot niitä sovitella :) .
No tuota samaa mäkin pelkään! Ei pidä ottaa koiraa mukaan eläinkauppareissulle :D
Lähetä kommentti