24.10.2012

Voiko syksyltä piiloutua?

Syksy saa, masentaa.

 Syksy on NIIN täällä. Autoon vaihdettiin talvirenkaat, Polkka siirtyi käyttämään takkia ja minä sukkahousuja ulkoiluhousujen alla. Lenkille ehtii juuri ja juuri valoisalla, tosin sunnuntaina siirrytään talviaikaan ja sen jälkeen illat pimenevät vauhdilla. Lenkit ovat lyhentyneet huonojen säiden vuoksi ja aktivointilelut kaivettu kaapeista. Ne ovat kesän jälkeen taas kuin uusia, koirat rakastavat kaivaa jauhelihaa Kongeista ja nappuloita vaikkapa Nina Ottossonin Dog pyramidista.

Hypistelin tänään Musti&Mirrissä Rukan uusia led-valotuotteita. Tarjolla olisi kaulapantoja ja hihnoja. Onhan meillä jo heijastinliivit koko porukalla, mutta kai sitä voi aina loistaa pimeässä vähän paremmin? Rukan uudet koirien talvitakit näyttävät muuten tosi ihanilta. Mitä luulet Polkka, olisitko vailla yhtä hienokuosista lämmintä talvitakkia?

Rukka on kuulemma isolla osastolla mukana Messarissa, taidan tähdätä hankintoineni sinne. Melkein joulun nurkilla olevaan Messariin on enää noin puolitoista kuukautta, ihan hullua! Rukan fiksulta näyttävien tuotteiden saatavuus on ollut vähän huono viime keväästä lähtien, tuntuu että ainakin sadetakit ovat olleet monta kertaa lopussa M&M:n nettikaupasta ja meidän lähiliikkeestä.

Musti&Mirrissä oli hauska kampanja, tekemällä kännykällä paikkapäivityksen Musti&Mirriin olisi saanut koiralle rasian Nature dietin ruokaa. Minun puhelimeni löysi tasan yhden paikan kyseisen eläinkaupan läheltä, Hattula golfin nimittäin. Sillä ei irronnut koiranruokaa.

Make makkara piiloutuu syksyltä.

Lampaankarvan alla jemmassa.
Rhodesialaisjoogaa.

4 kommenttia:

Nelli kirjoitti...

Noi Rukan uudet pannatkin on kokoajan loppu kaikkialta! Tahtoo. :-D

Suski, Saana ja Unna kirjoitti...

Voi että, meillä Saana potee syysmasennusta. Pikkupakkasetkin ovat saapuneet ja kohta tulee lumi.. pakko sitä on kai lähteä takki ostoksille ;) Aika kivan näkösiä noi takit, täytyy käydä sovittamssa noita.

Terhi, Dee ja Jii kirjoitti...

Paikkapäivitys! Vau, mikä idea!

Riik kirjoitti...

Olisihan sitä kaikkea ihanaa shoppailtavaa :). Onnistuitko Terhi tuossa paikkapäivityksen tekemisessä?