14.10.2012

Perjantaikylässä Forssassa

seitsemän koiraa ja neljä ihmistä, kuvasta puuttuvat siis vain Sanna ja minä.
Ajeltiin pitkästä aikaa Suvin kanssa perjantaina iltapäivällä Forssaan Sannan ja poikien luokse. Edellisen reissun aikaan muisteltiin auton olleen visiitin ajan lämmössä, muuten koirat olisivat paleltuneet kahvittelun aikana sinne. Toisaalta muistelin myös maailmanvoittajanäyttelyn olleen ihan vasta Suomessa, sinä vuonna kun Papu tuli meille. Tarkemmin ajatellen seuraavan Suomessa järjestettävän MV-näyttelyn aikaan edellisestä on 16 vuotta ja aika on vaan mennyt ihan uskomattoman vikkelään! Papulla on muuten edelleen käytössä ko. näyttelystä ostettu nahkahihna.

Polkka ja Boris painivat, muut kannustavat.
Mutta takaisin Forssaan ja mainioon koirailtapäivään. Meidän lenkkijengimme koostui seitsemästä koirasta: rhodet Polkka, Dara ja Boris, beussit Igor, Bro ja Sini sekä bordercollie Otti. Polkan ja Boriksen jälleennäkeminen oli liikuttavan riemukas. Poksu oli oli selkeästi kaivannut innokasta poikaystäväänsä ja rallin vetämisestä ei meinannut tulla millään loppua. Lenkin jälkeen meidän pieni hienohelma oli yltä päältä ravassa ja kuolassa, mutta naama onnellisessa virneessä. On selkeästi ihanaa olla nuori ja rakastunut!

Polkan ja Boriksen lisäksi peltoralliin osallistuivat Bro ja Igor. Daran mielestä väkeä oli ehkä liikaa ja meno järkyttävän epäsivistynyttä. Otti puolestaan keskittyi paimentamaan koko porukkaa vähän etäämmältä ja vanhus-Sini köpöttelemään omaan tahtiinsa. Mutta kaikilla koirilla oli ihan varmasti hauskaa ja se on tärkeintä.

Polkka ottaa ilon irti harvinaisista Boris-treffeistä.
Peltolenkin jälkeen ensihoidettiin lievän ähkyn saanutta issikkaa. Jos hankkisin hevosen, se olisi ehdottomasti issikka. Sellainen pieni, pörröinen ja tosi kiltti. Sellaiseen hevosmiestaitoni saattaisivat nippa nappa riittää. Ratsastelisin rennosti pitkin metsiä ja koirat juoksisivat mukana. Enkä halua kuulla ilkeistä ja sairaista issikoista, antakaa minun pitää ponityttömäinen mielikuvani, jooko?

Sanna tarjosi nälkäisille vieraille teetä, lohi-halloumipiirakkaa, munkkeja ja suklaata. Söimme melkein kaiken. Kiitos Sanna vieraanvaraisuudesta, olipa ihana nähdä taas pitkästä aikaa! Me ollaan oltu Polkan kanssa jotenkin tosi laiskoja tapaamaan ketään kavereita kesän ja syksyn aikana. Lupaamme ryhdistäytyä jatkossa!

Auervaara kintereillä!

Täysillä pitkin peltoja.

Himo-Boris ja Orava-Polkka

Otti, Bro, Igor, Polkka, Dara, Sini ja Boris.
Kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.

5 kommenttia:

snapshotartist kirjoitti...

Nää kuvat antaa aivan erilaisen käsityksen rhodesiankoiran koirasosiaalisuudesta, mitä rotumääritelmä ja yhdistyksen kuvaukset! Ihania laumalenkkejä. :)

Riik kirjoitti...

Ohoh, antaako yhdistys jotenkin huonon kuvan rhodejen koirasosiaalisuudesta? Eihän nämä nyt välttämättä mitään koirapuistokoiria ole, mutta kyllä kaikki mun tuntemat rhodet taitaa harrastaa tällaisia kaverilenkkejä :).

snapshotartist kirjoitti...

Jotenkin rodusta lukemalla ja ihmisten juttuja seuraamalla välittyy sellanen viesti, että rhodesiankoira on parasta eristää neljän seinän sisälle. No jaa, mun mielestä koko rodun kuvaus on aika lailla turhan pelotteleva, koirat murkkuilee ainakin ensimmäiset neljä vuotta ja sitä rataa. Mutta ehkä ihan hyvä, ei sitten mee koirat ihan vasta-alkajille. :)

Riik kirjoitti...

Mun mielestä rhode (varsinkin nuori sellainen!) on ennen kaikkea aktiivisen ihmisen koira. Nämä vaativat paljon aikaa, aktiviteettia ja liikuntaa. Kyllä tällaisen kanssa aloittelijakin pärjää, kunhan saa tarvittaessa apua ja on valmis panostamaan koiraansa :).

Sulla näkyy olevan dalmatiankoiria? Meillä oli sellainen kotikotona ja oli kyllä ihana koira. Mun mielestä dalluissa ja rhodeissa on vähän jotakin samaa, vaikka paljon myös eroja. Ehkä meillä on vielä joskus dallun mentävä paikkakin :)

snapshotartist kirjoitti...

Aktiivisuutta en epäile hetkeäkään! Dalmiskin vaatii jo hirmuisesti aikaa omistajaltaan, eikä sitä usein ymmärretä.

Dalmis tosiaan itseltä lyötyykin. Vähän jo näytti siltä että niitä löytyis keväällä kaksin kappalein, mutta sitten kasvattajan päätökset ja valinnat sai mut vetäytymään. Kokeillaan jotain muuta välillä, mutta ihan ensiksi katotaan mitä tosta nykysestä teinistä kasvaa. :)

Rhodesiankoira on yks ikuisista ihailun kohteista, mutta eipä oo tässä elämäntilanteessa sellaselle paikkaa. Ehkä sit joskus, kun haluaa "höntäsilykoiran" suuressa paketissa ilman uraattikidevaivoja!

(Tää blogikommentoinnin robottivarmenne on ärsyttävä. :D)