11.7.2012

Vilja-sisko kävi kylässä

On niissä samaa näköä: Vilkku ja Polkka.

Meillä kävi tänään vieraita Oulusta saakka! Laura ja Tommi tulivat kyläilemään Polkan Vilja-siskon ja Hippu-rhoden kanssa. Aloitettiin treffit kunnon metsälenkillä, tosin lenkkijumalat eivät olleet tällä kertaa meille suosiollisia. Ensinnäkin hyttysiä oli ai-van sairaan paljon. Paljon niitä on ollut koko kesän, mutta tänään tehtiin jonkin sortin ennätys. Koirien mahat olivat melkein mustanaan verenimijöitä! Toiseksi lenkin puolivälissä alkoi sataa aivan kaatamalla. Kolmanneksi lenkin loppuvaiheessa armeijan alueella alettiin ampua ehkä tykeillä, ainakin meteli oli aika kamala. Hippu ei tykännyt pamauksista ollenkaan, siskoksia ja Maissia ei häirinnyt.

Eilen juoksunsa aloittanut Polkka oli vähän laiskalla tuulella, eikä oikein lähtenyt mukaan Viljan ralliyrityksiin. Ja sitten kun lähtikin, säikähti Vilkun haukkua ja leikkimurinaa. Siinä sitä sitten kipiteltiin jonossa hyttysten kupattavana. Loppumatkasta vielä litimärkinä, mistä etenkin meidän reipas erähenkinen Poksumme oli järkyttynyt.

Lenkin jälkeen tultiin vielä meille kuivattelemaan ja kahvittelemaan. Kiva kun kävitte Laura ja jengi, ehkä me suunnataan seuraavaksi visiitille sinne kauas pohjoiseen?

Yy kaa koo nee.


Siskokset puskassa.


... ja vilvoittelemassa.


Hippu, Vilkku ja Polkka.

1 kommentti:

Laura kirjoitti...

Tervetuloa Ouluun, aivan huippukiva hengailla porukalla :)