Kun mummeli kesätukkaan siirtyi

Tukka ei sit muuten lähde vapaaehtoisesti!

Ennätin vihdoinkin ajella Papulle kesätukan. Mummokoiran karva on vanhemmiten sen verran tiukassa, että on ollut armeliasta siirtyä nyppimisestä turkin ajeluun. Papulle trimmaustapa on ihan sama - touhu on hänen mäyräkoiruutensa arvoa alentavaa joka tapauksessa. Ja se tulee hyvin selväksi tämän noin puoli tuntia kestävän projektin aikana. Trimmaaminen alkaa koiran naaraamisella sängyn alta. Valmisteluja ei vaan voi tehdä niin salassa, ettei mummeli sinne pakenisi.

Vakava tarve tukanleikkuulle, silti masentaa.

Trimmauskäsittelystä vuosittain osansa saavana Maissi häipyy paikalta vähin äänin, kun Papu raahataan käsiteltäväksi. Polkka ei sen sijaan voi käsittää moista tapahtumaa: miksi mummeli kammetaan väkisin keittiön pöydälle ja siltä suristetaan karvat pois? Apina seuraa toimitusta hämmentyneen ja hätääntyneen näköisenä. Ja jos hyvin herkkä mummokoira sattuu vinkaisemaan, rynnistää Polkka tönimään sitä kuonolla ja mulkoilee minua merkitsevästi. Ei saa rääkätä apinan omaa suojattia!

Hei mitä ne niinku tekee sulle?

Papu ei luonnollisesti halua helpottaa trimmausoperaatiota millään tavalla. Kun ajelen persausta, se haluaa istua alas. Kun ajelen partaa, se heiluttaa päätä. Tassujen kohdalla tulee äkillinen tarve mennä maahan ja painaa jalat tiukasti pöytää vasten. Vastarinta on sellaista kiltin koiran kapinaa, en voisi ikinä kuvitellakaan että Papu murisisi tai yrittäisi näykkiä.

Valmista tuli!

Mutta isoäiti, miksi olet niin karvaton?

Trimmauksen ja ylenpalttisten kiitosherkkujen jälkeen Polkka tutkaili kesätukkaista mummokoiraa kiinnostuneena. Nuuski tarkkaan jokaisen kohdan ja totesi Papun kuitekin samaksi koiraksi. Toimituksen jälkeen Polkka olisi halunnut leikkiä mummelin kanssa. Aina välillä pääsee unohtumaan se tosiasia, ettei mummeli todellakaan leiki nuorten apinoiden kanssa.

Mikä järki tässä oli, kysyy Polkka.