17.6.2012

Raparalli

Hyvät rallit oli.

Ihan meidän lähellä on hyvä pätkä vanhoja ajouria ja metsäpolkuja. Reitin ainoa ongelma on se, että alun ajourat ovat edelleen käytössä metsätöiden vuoksi ja metsäkoneet painavat pienen pätkän reittiä melkoisen rapaiseksi. Valitsin reitin vakaalla aikomuksella käskyttää koirat rapakon ohi. Koirankoulutustaidossa saattaa olla parantamisen varaa, ainakin kun katsoo lopputulosta?

Koirat saivat takaisin päin tullessa aivan järjettömän rapahepulin. Kaksikko veti kiitolaukkaa pahimmissa rapakoissa. Maissi ylttyi jopa uimaan, Polkka villitteli muuten vaan. En edes jaksanut kieltää, vahinko oli jo tapahtunut. Onni on tassujenpesuallas, kaksikon tunkeminen suihkukaappiin olisi ollut aika mielenkiintoista...

Mutta hei, oliko se nyt niin että rhodesiankoirat inhoavat kuraa ja märkää?


Joo ihan vähän saatoin rapaantua, sanoo Poksu.


Rapasorsat.

Ei kommentteja: