2.10.2011

Raksaa ja pyöräilyä

Viikonloppu, mikä ihana tekosyy.

Polkan lauantaiaamuinen sohvalla venyminen katkesi heti alkuunsa, lähdettiin nimittäin Kalpikseen alamäkipyöräilemään. Rehellisyyden nimissä Pasi ja Juho pyöräilivät, minä, Polkka, Piia ja Mörkö kannustettiin. Lokakuun ensimmäinen päivä oli kauniin aurinkoinen, vaikkakin syksyisen viileä. Koirilla oli hyvää tilaa juosta rallia pyöräilyreittien ulkopuolella. Koirilla oli aktiivinen päivä, ne ulkoilivat sen reilun kolme tuntia mitä pyöräilyyn meni aikaa.

Tarkkana kisakatsomossa.

Polkka on selvästi aikuistunut pitkään kestäneestä harmittomasta pentuvaiheesta. Se nimittäin vahti autoa Mörköltä! Polkka oli häkissä ja Mörkö lastattiin puolikkaaseen takaluukkuun. Menomatkaa rytmittikin Polkan häkistä kuulunut murina. Mörkö-parka yritti liimautua takaluukun vastakkaiseen seinään. Muuten koirat olivat entiseen tapaan ystäviä keskenään, mutta omaan autoonsa Pokemon ei olisi huolinut kaveria.

Laskettelurinteessä riittää lääniä juosta.

Tauko.

Sunnuntai kului kokonaan raksaamisen merkeissä. Kodinhoitohuone sai kaakelit lattiaan, saumaukset enää puuttuvat. Ja osa seinäkaakeleista, paneelit, kaapit ja tassujenpesualtaan kaakelit. Kyllä tähän projektiin vielä jokusen tunnin saa uppoamaan. Mutta hyvä siitä tulee ja ehkäpä vielä tämän syksyn rapakeleille!

Mummeli tarkistaa työn laadun.

Maissi ottaa lepoa auringonläikässä.

Ei kommentteja: