23.10.2011

Viikon varrelta

Hiekkakuopparalli.

Aloitettiin keskiviikkona uudessa agilityryhmässä. Treenipaikka vaihtui maneesiksi. Kylmähän se on, mutta valoisa ja tilaa on kunnon rataa varten (toisin kuin viime talven treeniksellä). Ensimmäinen treenikerta toi esiin Polkan vanhan ystävän, nenäheikin. Lisäksi vauhtia suoritukseensa saanut Pokemon alkoi valitsemaan itse esteitä, sain todellakin tehdä töitä saadakseni sen hyppäämään puomille rynnistämisen sijaan.

Treenattiin aidalla pyörittämistä, putkeen lähettämistä kauempaa ja keppejä. Polkka osaa kepit vain toisesta suunnasta ja niin, että lähetän sen samasta helposta kulmasta. Nykyisin se pujottelee tosi nätisti ja vauhdilla, muttei siis osaa hakea itse kepeille kuin helpoimmasta paikasta lähetettynä. Tehtiin niin, että lähetin koiran kepeille aina vain kauempaa ja Jonna palkkasi sen ensimmäisestä välistä. Lopulta saatiin koira hakemaan oikeaan väliin jo aika kaukaakin lähetettynä. Kaiken kaikkiaan eka treenikerta uudessa paikassa meni ihan jees.

Perjantaina jatkettiin keppitreeniä Suvin kanssa Pekolassa. Pilkottiin kepit neljän mittaiseen pätkään ja Suvi oli palkkaamassa koiran ruokakupin kanssa keppien päässä. Sitkeästi Polkka yritti oikaista ensimmäisen kepin jälkeen suoraan ruokakupille, mutta luovutti sitten ja pujotteli koko pätkän. Sain lopulta lähetettyä sen aika kaukaa ja hankalasta kulmasta. Lopuksi liitettiin keppeihin toiset neljä pätkää ja Polkka pujotteli vauhdilla loppuun. Hienoa!

Tehtiin myös muuta irtoamistreeniä niin, että Suvi oli palkkaamassa koiran ruokakupin kanssa radan päässä. Tätä me tarvitaan, todellakin! En ymmärrä, miksi meidän varsinaisissa treeniryhmissä ei tehdä tällaista irtoamistreeniä, uskoisin että se olisi hyödyksi muillekin kuin vain meille. Kaiken kaikkiaan treenistä jäi hyvä fiilis, Polkka teki taas töitä hyvällä vireellä.

Rhodepyramidi.

Siirryttiin agilityn parista metsään ja hiekkakuopalle lenkittämään jengiä. Hyvin ne juoksivatkin pimenevässä syysillassa. Oli ihanan kuivaa useamman sateisen päivän jälkeen. Metsässä kävelyn jälkeen viimeiset virrat juostiin pois vielä hiekkakuopalla. Miten koirat menevätkin aina ihan sekaisin siellä?


Mitkä ilmeet!

Ystävykset Polkka ja Dara.

Huimasti kasvanut Otti Pottinen.

Make Makkaran syyspotretti.

Oltiin tänään sienestämässä Juhon, Piian, Mörkön ja Elinan kanssa. Sää oli nihkeän pilvinen ja hyvä kun sieniä edes erotti päivänvalossa! Maissi keskittyi kaivamaan lahoja kantoja, Polkka syömään sammalta ja multaa (on aika lähellä, että se saa kuonokopan päähänsä sienestyslenkeille!) ja Mörkö bongaamaan kaikkea ällöä syömistä kuten hevosmunkkeja ja linnunraadon (bulldogille tuskin saa kuonokoppaa?). Saatiin ihan mukavasti sieniä, loppupunnituksessa voitin Elinan saaliin noin 70 grammalla. Hurja taisto siis! Koirat liikuttivat itse itsensä ja painelivat kotona takan eteen lepäämään.

2 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Dara näyttää myös tossa neljänneks viimesessä kuvassa siltä että se karannu jostain keskitysleiriltä ton kylkiluu rivstönsä kanssa... =/

Riik kirjoitti...

No nyt kun sanot... Onneksi kaikista muista kuvista näkee, että elukka on kunnollisessa lihassa :)