26.1.2011

Pakkasta ja sähkökatkoja

Hyvän illan elementit: Make-ystävä, råtta ja takkatuli

Pakkanen menee taas -17 asteessa. Tämän viikon riesana ovat olleet sähkökatkot. Viimeisin alkoi aamuyöllä ja kesti 07 saakka. Koirat eivät meinanneet millään hoksata että on aamu, kun me ihmiset sohimme aamutoimia otsalamput päässä!

Polkan korvankärjet eivät ole vieläkään aivan kunnossa. Niitä hoidetaan nyt Bepanthenilla ja edistymistä on tapahtunut. Yritin virittää tänään kauluria korvien suojaksi, mutta eihän se tietenkään pysynyt paikallaan.


Tiistain agi-treeneissä tehtiin ihan oikeaa ohjausharjoitusta. Kolme aitaa rinnakkain niin, että koiran piti hypätä yli ja kiertää takaisin eteen seuraavaa hyppyä varten. Minä olin hyvin pihalla ja Polkka yritti selviytyä parhaansa mukaan. Keppien ja putken sarja puolestaan sujui mainiosti. Muutenkin Polkka alkaa rentoutua treeneissä, sen saa riehutettua leikkimään ja nostettua suorituskierroksia. Tiistaina villiintyminen päättyi täydelliseen hepuliin ja lattialla selällään piehtarointiin. Hyvä niin, pelkäsin jo jossain vaiheessa omistavani diesel-koneen, enkä turboa.

8 kommenttia:

-m- kirjoitti...

Mä mietin, että jos niihin Poksun korviin/korvien päihin kutoisi sellaiset korvanmuotoiset villataskut, niin pysyisikö sellaiset menossa mukana? ... No joo - kerran flapaflapaflapa, ja korvataskut olis naapuripitäjässä! :D No mut for a moment it felt like a good idea!

Noora kirjoitti...

Polkka tarttee tällaisen pipon:
http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/hs068.snc6/167883_120525944687521_100001903475760_148287_4255597_n.jpg

:D

Riik kirjoitti...

Marjo, ei pysyis :D. Huolella teipatut laastaritkaan ei meinaa pysyä, etenkin kun rasvaaminen tekee korvat aika liukkaiksi...
Noora, kai teillä on noita myynnissä? Ostettais heti tuollainen!

Tuija kirjoitti...

http://www.facebook.com/#!/photo.php?fbid=448851172856&set=o.256123209074

Hippiehound (sivuja ei kyl löytyny :( )

Riik kirjoitti...

Hitto, toi olis hyvä! Hippiehound on tosiaan tainnut lopettaa, niillä oli ihan hauskan näköisiä takkejakin :/

Noora kirjoitti...

Ei hätää! Meiltä saa noita :)) Saat 13.2. omasi, kun treffataan. Laitan sulle s-postia väreistä yms...

HippieHound on mun käsittääkseni lopettanut.

Ellen kirjoitti...

Upea blogi, todella hauska katsella hienoja kuviasi ja lukea humoristista tekstiä! Meilläkin kotona yksi puolen vuoden ikäinen rhode Leo. Minulla on Leostakin pari kuvaa blogissani palande.blogspot.com! Löysimme blogisi Päivin kotisivuilta, jonka pentukoulutuksessa olemme käyneet. Terveisin Ellen ja Leo

Riik kirjoitti...

Kiitos kommentista Ellen! Hauska blogi teillä, vaikka tuo kieli tuottaakin hieman päänvaivaa :)