21.1.2011

Koirakylpylässä

Uimaan? Niinku sisällä?

Käytiin tänään Polkan sekä Suvin ja Daran kanssa Hyvinkään koirakylpylässä uimassa. Tai siis koirat uivat ja ihmiset keskittyivät kannustamaan ja ottamaan valokuvia. Aika huvittavaa, mutta myös tehokasta liikuntaa - Polkka oli ihan poikki puolen tunnin pulikoinnin jälkeen.


Koirille puettiin pelastusliivit ihan vain siksi, että uittajan olisi helpompi ohjailla niitä. Molemmat koirat uivat järvessä, mutta uimahalli on sen verran outo kokemus että ensimmäiselle kerralle suositellaan uittajaa. Me siis palkkasimme sellaisen! Uittajalla oli märkäpuku päällä ja hän ohjaili koiria altaassa. Alkujärkytyksen (väkisinhän ne piti altaaseen tuupata) jälkeen Polkka ja Dara innostuivat uimisesta ja hakivat altaaseen heitettyjä kelluvia leluja innoissaan. Dara vieläpä huikeilla loikilla hyppien.

Puoli tuntia meni tosi nopeasti, mutta eivät koirat olisi jaksaneet sen pidempään uidakaan. Hauskaa oli! Mennään varmasti toisenkin kerran. Tai siis mennäänkin - parin viikon päästä Boriksen kanssa.





Dara saa uimaoppia.


Loiskis!


Uinnin jälkeen kuivatellaan. Föönikin löytyi, mutta se oli jo vähän liikaa pienelle maalaiskoiralle.

Tässä vielä Suvin kuvaama uimavideo polskivasta Polkasta.

5 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Mahtavan mukavan näköistä touhua! Nyt on ehkä pakko viedä käpykoirasetkin testaamaan tuo :) Noi uimaliivit on kyllä hyvä juttu, kun koirakin saa niistä vähän lisäapuja.

Tuija kirjoitti...

miten niin Poketsu tohkeissaan noissa lelu suussa -kuvissa. Äitiinsä tullut - tuossakin =) <3

Päivi kirjoitti...

On se vaan niin ihgu. Ja noutaminenhan on rhodesiankoiran lempipuuhaa...varsinkin vedestä nouto. ;) Täytyis saada omankin bändin kanssa aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ai tämmöisiäkin on? Vähänkö näyttää hauskalta! Me varmasti suunnistetaan apajille joskus. Kiitos vinkistä! :)

Tanja G.

Riik kirjoitti...

Käpykoirat vaan uimaan, se on hauskaa puuhaa! Ja me voitais Päivi varmaan mennä joskus isommallakin porukalla? :)