Matalat lenkillä

Ruuti edellä ja Papu perässä.

Saatiin perjantaina lenkkiseuraksi Ann-Mari ja seitsemän kuukauden ikään ehtinyt Ruuti-mäykky. Meidän jengi ilahtui lenkkiseurasta ja tykitti menemään ihan täysillä. Jopa Papu, jota otan nykyisin lenkille mukaan aika säästeliäästi. Mummolla oli ihan meininki päällä, eikä sitä voisi hyvällä tahdollakaan uskoa 14-vuotiaaksi.

Maissi maastonakki.

Mitkä korvat, ja vielä tuplana!

Papu.

Matalat ja bodyguard Polkka.

Meillä oli Polkan kanssa hauska lenkki myös torstaina, hurautettiin töiden jälkeen Merveen tapaamaan Elleniä ja Leoa. Peräkammarin poikana tunnettu Leo on tosi tasaväkinen leikkikaveri Polkalle ja siksi varmaan Poksu tykkääkin Leosta niin paljon. Kaksikolla oli tosi hauskaa painellessaan täyttä laukkaa pitkin peltoja ja pusikoita. Minä ratsastin ihanalla Shandyllä, joka tosin teki ponit ja halusi edetä takaisin kotiin varsin rivakasti. Tottumaton sai sekä kädet että persauksen aika kipeiksi ponin pidättämisestä! Ratsastaessa löytyy tosi tehokkaasti sellaisia lihaksia, joita ei muuten tietäisi omistavansakaan...

Polkka-prinsessa oli huvittavan nyreänä kun kastui lenkin aikana. Lähtiessä paistoi aurinko tosi lämpimästi ja päätin ottaa siltä takin pois. Virhe, maastoon päästyä alkoi sataa kaatamalla! Sade ei kuitenkaan prinsessaa haitannut, ennen kuin tulimme takaisin tallille. Silloin se huomasi olevansa aivan märkä ja istui tallin nurkassa nyrpeä ilmen naamalla. Mamma kehtasi kastella hänet!

Maelsonin kevythäkki

Miten te ootte sinne joutuneet, kysyy Make.

Olen pohtinut kevythäkin hankkimista suunnilleen sen aikaa, kun Polkka on meillä asunut. Kevythäkki on kätevä ottaa näyttelyihin ja pidempiin treeneihin koiralle lepopaikaksi. Polkka osaa rauhoittua sinne ihan hyvin ja säästelee voimiaan levätessä. Viime viikolla vihdoin sisuunnuin ja päätin hankkia häkin - olihan hankintaa suunniteltu jo muutama vuosi!

Olin ajatellut hankkia Sof-Krate -merkkisen häkin, sillä tuon muutaman vuoden toisten häkkejä erilaisissa koirakekkereissä tutkineena olin tullut siihen tulokseen, että kyseinen häkki on jämäkkyydeltään ehdottoman paras. Yllättäen Sof-Krate oli kadonnut Suomen markkinoilta kokonaan! Google löysi nettikeskustelun, jossa väitettiin Maelsonin olevan uusi paranneltu versio Sof-Kratesta. Häkit ovat niin saman näköisiä, että nän voisi aivan hyvin ollakin.

Päädyin lopulta hankkimaan Maelsonini PetNetStoresta. Valitsin toiseksi isoimman koon 105x72x81. Hintaa vihreälle ilmeisesti poistumassa olevalle värivaihtoehdolle jäi 111 €. Vertailun vuoksi sama häkki olisi maksanut Musti&Mirrissä 165 €. Joskus googlessa roikkumisella voi päästä tuntipalkallekin!

Koko jengi telttailemassa.

Loppujen lopuksi olisin voinut valita yhtä kokoa pienemmänkin häkin, tähän nimittäin mahtuu mainiosti koko meidän orkesteri! Mutta onpa Polkalla leveästi tilaa ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka häkkiin pitäisi joskus mahtua useampikin koira samaan aikaan.

Kriisin aineksia

Lauantaina koettiin Ikean reissulla kriisi - sieltä oli råtat loppu! Pienen mietinnän jälkeen Pokemonin tuliaiseksi valikoitui pupu. Onhan pääsiäinenkin tulossa aivan pian. Pupu sai ilahtuneen vastaanoton, Poksu nyysi sen kassista ja juoksi pupua heitellen omalle sohvalleen. Siitä lähtien punainen paholainen onkin tavattu lähinnä pupu suussa.

Lauantaina illalla katsottiin yläkerrassa leffaa ja Polkka loikoili nojatuolissa pupu suussa. Leffan jälkeen mentiin koko jengi alas nukkumaan ja pupu unohtui yläkertaan. Sunnuntaina kun herättiin, pyöri koira hetken aikaa alakerrassa ja rynnisti ylös hakemaan pupua. Miten se pystyi edes muistamaan?

Ja jos joku nyt miettii, ettei aikuisella koiralla kuulu olla leluja ja koira leikkisi treeneissä paremmin, ellei juoksisi kotona kaiken aikaa pupu suussa, niin ihan sama. Me ollaan vähän nynnyjä ja kukkahattuja ja pikku Pokemonilla on lauma råttia ja siihen päälle vielä pupu. Mäykyt eivät ole erityisen kiinnostuneita koko leluista, siksi niitä voikin pitää vapaasti saatavilla.

Ratatreeni

Uusi treenipalkka: namidummy.

Käytiin tänään Suvin ja koirien kanssa treenaamassa Riihimäellä. Sovittiin, että Polkka tekee mahdollisimman kisamaisen treenin. Suvi oli valinnut meille ykkösluokan kisaradan ja tutustuin rataan aivan kuin kisoissa. Koiran lämmittely ja radalle. Elukalla oli menohalut kohdallaan ja se teki hommia oikein hyvin. Ainoa kujalla oleva oli kartturi, joka vei koiran kepeille huonosti ja Polkka veti kaksi kertaa peräkkäin sisään väärästä välistä. Ohjaajasta se on kiinni - Poksun jälkeen treenasin AVA-Sinin kanssa ja sain senkin kepeille väärästä välistä!

Olin tosi tyytyväinen treeniin. Minulle on sanottu talven aikana ettei Polkka syty, on liian hidas radalla, ei viitsi tehdä töitä minun kanssani ja mitä kaikkea. Tänään kuvattu video näyttää, että kyllä siitä vielä kelpo tulee, kun ohjaaja saa pakettinsa kasaan.

Palkat kohdallaan.

Koirilla oli tänään myös palkka-asiat kohdallaan, treeninamina oli paistettua takuumureaa naudan sisäfilettä. Täytyy myöntää, että laatuliha herätti lihapullia ja nakkeja suurempaa kiinnostusta. Ikävä kyllä budjetti ei salli pidemmän päälle tämän tason palkkaa, meille sattui vaan päätymään vähän reilusti lihaa perjantaina...

Koeajoin myös uutta tapaa palkata koira Berran namidummyllä, penaalin näköisellä lelulla, jonne laitetaan palkkanamit sisälle. Koiraa voi leikittää dummyllä ja sen voi heittää loppupalkaksi. Vähän totuttelua se vaatii, mutta penaalin sisällä ollut sisäfile sai koiran aika äkkiä hoksaamaan, mistä on kysymys, heh. Sain Polkan myös kivasti viritettyä ennen radalle menoa uudella kaninkarvaisella pallolelulla. Sillä samaisella, jolla se ei suostunut viime viikonloppuna leikkimään ollenkaan. Tää on välillä niin tätä.

Kisanomaisesta treenistä jäi hyvä fiilis, pahimmat pelkoni pysyttelivät kaukana. Opin radan viidessä minuutissa, enkä unohtanut sitä. Koira teki nätisti töitä, ei saanut slaagia eikä lähtenyt omille teilleen. Kiitos vielä Suvi, tänään agi-tulevaisuus näyttää ihan mukavalta!

Treenien jälkeen ihmiset kävivät ansaituilla kahveilla ja sitten suunnattiin juoksuttamaan jengiä kevätaurinkoon. Pahimmat virrat olivat tainneet jäädä treenihallille, mutta hyvät laukat saatiin silti aikaan. Kotiin tultuani tein kylmäsavulohilasagnen uuniin ja lähdin mäykkyjen kanssa lenkille. Päivän liikuntasaldo kuitattu ja jalat ihan hapoilla.

Rapakausi

Hiekkatie?

Se on täällä taas - aivan hervoton rapakausi nimittäin! Meidän talolle johtava tie ei ole tähän aikaan vuodesta hiekkaa, vaan ihmeellistä mutaliejua. Kaipaan kaupunkiin lenkkeilemään siistille asvaltille! Ei vaan, ei nämä meidän maalaisurpot tykkää tehdä remmilenkkejä. Niinpä me pestään tassuja tai sitten autoillaan pelipaikoille eli metsäautotien tai polun varteen. Autokin näyttää aika mielenkiintoiselta, mutta parempi paskainen auto kuin koirat.


Tassujenpesulinjasto on niin i-ha-na! Se valmistui syksyllä juuri pakkasten tullessa, joten ennätin testailla sitä vain muutamia kertoja. Mutta on se oikein toimiva. Periaatteessa allas voisi olla aavistuksen syvempi, niin siinä pysyminen olisi selkeämpää koirille eikä lattia kastuisi altaan ympäriltä. Toisaalta altaassa istuminen alkaa mennä jo jakeluun, jopa Maissille. Että periaatteessa mikäs tässä on pestessä. Aiemmin koirat joutui pesemään joko alakerran vessan lattialla (koko lattia kastui) tai kantamaan yläkertaan suihkukaappiin (aika mahdotonta, etenkin Polkan kohdalla).

Valokuvausta ja kavereita

Ottakaa nyt niitä kuvia, me ollaan råtan kanssa valmiina!

Sunnuntaina oli todellinen koirapäivä (niin kuin nämä aiemmat eivät olisi sellaisia olleet...). Janne järjesti koirakuvauspäivän ja olin mukana auttamassa. Ensin otettiin muutamia potretteja Polkasta. En malta odottaa lopullisia kuvia, varsinkaan muotokuvaa Poksusta råtta suussa! Kuvattavat olivat kaikki tuttuja ja olipa hauska nähdä kaikkia rhodeystäviä, niin ihmisiä kuin koiriakin, pitkästä aikaa.

Polkka ehti päivän aikana tietenkin myös juoksemaan kavereiden kanssa. Ulkona oli mitä ihanin kevätpäivä ja käytiin ihanan Nandon kanssa pikkulenkillä ja sukulaisremmin kanssa vähän pidemmällä eli jäällä juoksemassa. Porukassa oli Polkan lisäksi velipuolet Niro ja Rico, veli Ego, aitoafrikkalainen Neela ja aina yhtä charmantti Gimli. Hyvät laukat saatiin aikaan!

Poksu johtaa joukkoa.

Polkka.

Kun ei jaksa juosta, voi nuuskia.

Ego ja Polkka.

Gimli ja nuoriso.

Neelaa lentää ja nauraa.

Egon kanssa voi jakaa vaikka råtankin!

Häntä koipien välissä

Lelun saa pizzalaatikostakin.

Osallistuttiin lauantaina rhodeyhdistyksen järjestämään Vappu Alatalon motivaatioseminaariin. Toivoin seminaarista apuja koiran palkkaamiseen muutenkin kuin nameilla ja toisaalta palkkaamattomuuteen pitkän suorituksen aikana. Päivä alkoi hyödyllisellä luennolla, joka sai ajattelemaan palkkaamisen monia mahdollisuuksia. Tokoa treenatessa suorituksen voi aloittaa vaatimattomalla palkalla ja edetä siitä parempaan. Hyvä ajatus, olen itse käyttänyt aina samaa namia läpi treenin.

Paljon oli asiaa siitäkin, ettei koira saisi saada asioita ilmaiseksi, vaan vaikkapa rhoden pitäisi ansaita auringonläikässä nukkuminen. Tätä ei tosin meillä aleta soveltaa, minulle koira on ensisijaisesti rakas perheenjäsen ja vasta toiseksi harrastuskaveri. Parempaa työskentelymotivaatiota varmasti saisi koiran oikeuksia rajoittamalla, se on niin totta.

Pystyy se sentään seuraamaan.

Luennon jälkeen katsottiin kaikkien koirien ongelmia tai muita työstämistä vaativia asioita. Muiden suorituksia oli hauskaa ja opettavaista seurata, mutta ikävä kyllä meidän oma osuus meni aivan persiilleen. Polkka olisi vaatinut pienen totuttelun uuteen tilaan (se makasi koko päivän autossa odottamassa omaa vuoroaan ja tuli pikkuiseen halliin vasta suorituksen alkaessa) ja sai arkailukohtauksen. Yllättäen se ei suostunut leikkimään lelulla, mutta lopulta koira saatiin skarpiksi ja leikkisäksi pizzalaatikkoon laitettujen lihapullien avulla. Mainio idea! Sain kotiläksyksi leikittää koiraa lihapullilla täytetyllä sukalla, mitä aionkin kyllä testata.

Sen jälkeisestä osuudesta tuli lähinnä mieleen 90-luvun ratsastusvalmennus. Sain huutia pienestä ei-iloisesta koirankutsumisäänestä ja käskyksi tehdä äänen avaamisliikettä "kunnes tulee pissat housuun". Olin lopulta niin hämilläni, että ihmettelen yleensäkin sitä, että kurkustani kuului edes mitään. Ehkä olin vain herkkänahkainen, mutta olisi kai ollut parempi lähteä kesken pois?

Suorituksesta tehtiin seuraamispätkä, joka meni oikein mallikkaasti. Olin iloinen Polkan hyvästä kontaktista. Lähdettiin kuitenkin molemmat pois häntä koipien välissä. Onneksi muiden osuudet tarjosivat paljon oppia ja ideoita, oma osuutemme ei ainakaan ohjaajaa motivoinut tai tarjonnut apua koulutusongelmiimme. Oikeastaan päinvastoin.

Ehkä tämä ahdistus johtuu siitä, että olen muutenkin viime aikoina pohtinut sitä, onko minun paikkani kuitenkaan treenikentillä vakavan koiraharrastuksen parissa. Vai sittenkin vain rennoilla metsäpoluilla kävelemässä?