Hei herätä mut, kun tuut lenkiltä! |
Lenkkeilijät menivät viime viikolla lakkoon. Papu on kuuro, mutta jostain syystä myös Polkka kuuroutuu kelien muuttuessa syksyisiksi. Sama kaava toistuu joka päivä: puen rimpuilevan ja päikkäritarvetta kirkuvan vauvan, itseni ja koiran sekä lämmitän vauvan maitopullon. Vauva vaunuihin ja maitopullo suuhun. Jos on hyvä tuuri, niin vauva nukahtaa. Ellei ole, niin se kiljuu ja lenkkiä pakoileva Polkka on piiloutunut jonnekin peittojen alle. Ja kuuroutunut kutsuhuudolle. Käyn hakemassa koiran ja sillä välin Maissi on kadonnut jonnekin kuopankaivuuhommiin.
Sadekelillä olen luopunut päivän toisesta lenkistä ja porukka saa ulkoilla illalla vaan omassa pihassa. Paitsi tietenkin jos mennään Polkan kanssa kaverilenkille. En muuten kuulu siihen ihmistyyppiin, jolle on kunnia-asia raahata koiria perässä pakollinen kaksi tuntia joka ilta, satoi tai paistoi. Toisethan rehvastelevat sillä, että joka päivä tehdään sama lenkki, huvitti koiria tai ei.
Minusta se on jotenkin älytöntä. Ellei ketään kiinnosta lenkkeillä, tehdään pienempi kierros ja mennään kotiin nauttimaan takkatulesta. Miksi tehdä elämästä liian vaikeaa? Ei minulla ole mitään tarvetta kiillottaa ahkeran koiranomistajan sädekehää tekemällä joka päivä hampaat irvessä samanlainen lenkki, vaikka sitten koiria perässä vetäen. Taidetaan olla yhtä laiskoja ja mukavuudenhaluisia koko porukka.
Mutta voi se lyhytkin sadelenkki ottaa päähän, kuten kuvista näkyy:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti