4.12.2012

Uusi kaveri - Iiris

Ensin vähän tutustutaan...
Saatiin sunnuntaina ihan uusi rhodelenkkikaveri! Lähdettiin nimittäin lenkille Sannan, Iiriksen (Tarujen X-pentuja) ja Nelli-spanielin kanssa. Pakkasta oli ehkä -12 astetta ja Polkka olisi jäänyt paljon mieluummin omalle sohvalleen koisimaan epäinhimilliseen lenkkiaikaan eli puolilta päivin. Lähtökohdat eivät siis olleet kovin suotuisat. Lisäksi onnistuin pudottamaan lumet koirapolon takin kauluksesta sisään auton takaluukkua avatessani, mikä ei ainakaan parantanut tilannetta.

Iiris oli varsin vauhdikas noin vuotias rhodeneiti, Nelli puolestaan iäkkäämpi spanielimummo. Polkka näytti alkuun nyreää naamaa ja tyytyi kipittelemään itsekseen lukuisista leikkiyrityksistä huolimatta. Jossain vaiheessa se lopulta lämpesi ja aloitti oman puskarallinsa Iiriksen loikkiessa perässä. Koirilla oli hauskaa yhdessä ja olisi ollut paljon hauskempaakin, jos Pokemon olisi ollut oma itsensä eikä nyreä näkkäri.

Varmasti mennään lenkille toisenkin kerran, ehkä silloin saadaan aikaiseksi vielä paremmat laukat?

...sitten voidaankin jo juosta!

Pomppa-tiimi.

Lenkkijengi eli Polkka, Iiris ja Nelli.
Ei ole hyvä tämä: Pomppa näyttää tältä hankilenkin jälkeen.
Polkalla oli päällä Toppa-Pomppa, mikä on muuten oikein hyvä talvitakki, mutta etukappaleen mitoitus on jotenkin pielessä. Koiran juostessa hangessa etukappaleesta menee koko ajan lunta sisään ja sulaessa koiran ihoa vasten se muuttuu inhottaviksi jääpaakuiksi. Etukappale on mun mielestä liian kapea ja jotenkin väärän mallinen. Takki kyllä toimii, jos sen alle pukee vaikka fleecehaalarin, mutta saisi toimia ilmankin!

Ehkä me joudutaan tässä vielä takkikaupoille! Mutta mikä sitten olisi hyvä, Hurtan vanhan mallinen toppamantteli ei ainakaan. Ehkä se Hurtan uusi Ultimate-lämpötakki? Rukan toppamantteli tai ns. puolihaalari? Johan tässä on näitä takkiasioita monta viikkoa pohdittu. Ehkä loppuviikko ja Messarin näyttely ratkaisevat pulman... Koira tosin ei ole mukana sovittamassa, vaan kotona takan edessä lämmittelemässä.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Teetä Helsitarella tms. takki? Meilläkään tuo pomppa ei kyllä ole ihan vastannut hintaansa. Vatsakappale on uroksille liian pitkä ja se takki ei kyllä yhdelläkään meidän koirista pysy liikkeessä suorana, vaan tipahtaa aina toiselle kyljelle. Joudun siis ompelemaan kuminauhat.. Meillä takit on käytössä vain agitreeneissä ja -kisoissa, joten saavat kelvata :)

Wiivi kirjoitti...

Meillä oli sama ongelma toisen mäykkyni Hurtta-toppamanttelin kanssa. Ja tarkkaan kun mallasin, niin huomasin mahakappaleen olevan _hieman_liian pitkä, jolloi se jäi vähän kuprulle. Ja mitä tekee lentokoneasentaja? Kaivaa ompelukoneen esiin ja ottaa vähän reippaan sentin-kaksi sisään - ja ongelma ratkaistu halvasti ja nopeasti! :-)