2.12.2012

Tulihan se talvi sieltä!

Talvi. Kuka tätä niinku toivoi?
Talvi tuli vihdoin ja viimein! Perjantaina alkoi pyryttää lunta puolen päivän aikaan ja sade vain kiihtyi seuraavan yön aikana. Minä ilahduin lumisesta maisemasta, olin aivan lopen kyllästynyt pimeyteen, vesisateeseen ja kaikkialle kantautuvaan kuraan. Koirat olivat toista mieltä. Ne olivat aivan järkyttyneitä maan peittäneestä lumesta, Polkka varsinkin. Se on täytynyt tönäistä joka kerta ulos mennessä ihan kirjaimellisesti ovesta ulos. Ilme on järkyttynyt ja nyreä. Ulkoilun jälkeen afrikkalainen lämmittelee takan edessä sen näköisenä, että jäi sittenkin henkiin.

Reippaasti vaan kuusenhakuun!
Lauantaina lähdettiin lumitöistä selvittyä Pasin vanhempien maille hakemaan terassikuusta. Joulukuun ensimmäinen päivä ja lunta sataa, pitäähän silloin saada joulukuusi terassille! Lauantaina lunta oli vielä sen verran vähän, että koirat juoksivat metsässä ihan innoissaan. Tosin Polkka koki elämänsä järkytyksen, kun sen edestä lähti lentoon fasaani lujaa rääkäisten. Pokemon rakastaa jahdata kaikkea elävää, mutta fasaanin eläimellinen rääkäisy sai sen pysähtymään järkyttyneenä. Takana tullut Maissi puolestaan haistoi tilanteessa paistin mahdollisuuden, mutta oli auttamattoman myöhässä.

Pikku apurit.
Ihanan talvista!
Lopulta päästiin yksimielisyyteen kuusen tarvittavasta tuuheudesta ja saatiin joulupuu auton katolle. Lumiset kuusehan näyttävät aina hyviltä, mutta tarkempi tarkastelu ja lumien pudistaminen osoittaa, että kyseessä on aivan surkea risu tai nipussa on neljä kuusta yhden sijaan. Nyt terassilla on luminen kuusi kynttilöineen, ihan vähän tyylikkäämpää kuin ne kaikki siniset ja punaiset vilkkuvat jouluvalot, joita meidänkin lähitienoolta löytyy...

Huh, pelastuttiin! Ollaan sisällä ja takassa palaa tuli.

Ei kommentteja: