18.12.2012

Kahakka

Ennen...
Meillä tapeltiin viime viikon maanantaina. Maissin ja Polkan väleissä oli joskus aiemmin pientä epäselvyyttä, mutta viimeisen vuoden ajan kaikki on mennyt hyvin. Aiempi epäselvyys oli pientä murinaa tietyissä tilanteissa ja yksi välienselvittely, joka ei vaatinut toimenpiteitä. Nyt Maissi päätyi tikattavaksi päivystykseen.

Kaikki alkoi siitä, kun koirat söivät herkkuja samalla matolla. Niin ne ovat tehneet aina, menneet samalle matolle vierekkäin syömään puruluut ja muut aarteet. Koskaan, ei koskaan tämä ole aiheuttanut mitään kyräilyä, murinaa tai ongelmaa. Tällä kertaa aiheutti. Valvoin puolella silmällä tapahtumaa, enkä nähnyt tarkalleen ottaen, mistä kahakka alkoi. Yhtäkkiä koirat vain olivat toistensa kurkussa kiinni ja aivan raivona.

Sain ne nopeasti irti toisistaan ja tajusin heti, että Maissiin oli sattunut oikeasti. Sillä oli ilkeän näköinen verta vuotava reikä päässä, yksi niskassa ja yksi kaulassa. Otin saman tien puhelun Vethausiin. Vartin kuluttua tapahtuneesta Maissi oli tutkimuspöydällä rauhoituspiikki kankussa. Minä odotin pitkän tunnin sillä välin, kun koiraa ommeltiin. Kun sain vielä nukkuvan koiran takaisin, meinasin oksentaa. Oli se aika hurjan näköinen!

Haavat lähtivät paranemaan hyvin, kahdessa niistä oli muutaman päivän ajan dreeni, joka sai haavaan kertyvän nesteen valumaan ulos. Huuhtelin haavoja betadinella ja ruiskulla dreenin raosta. Maissi oli urhea pieni potilas, vaikka haavojen täytyi olla tosi kipeät. Sai se tietenkin kunnon kipulääkkeet. Dreenien poiston jälkeen haavat arpeutuivat tosi nopeasti. Tikit poistetaan ylihuomenna ja haavat näyttävät jo oikein hyviltä. Henkisten arpien kanssa meneekin varmasti pidempään. Muutaman ensimmäisen päivän koirat välttelivät toisiaan kuin ruttoa ja Maissi oli aivan varma, että Polkka vetää sen välipalaksi hetkellä millä hyvänsä. Polkka puolestaan palautui nopeasti omaksi normaaliksi itsekseen ja ihmetteli Maissin käytöstä.

Nyt reilu viikko tapahtuneesta asiat ovat suhteellisen normaalilla tolalla. Paitsi että minä olen sata kertaa varovaisempi kuin aiemmin! Koirat eivät todellakaan syö enää mitään herkkuja samassa huoneessa, vaan portilla erotettuina. Olen oppirahani maksanut (harmi vain Maissi sai maksaa niistä aika kipeästi), enkä luota enää siihen, ettei koskaan ennenkään ole tapahtunut mitään.

Aivan käsittämätön onni onnettomuudessa on aina auki oleva eläinklinikka Vethaus, jonne on meiltä alle kymmenen minuutin ajomatka! Mitä olisin muuten tehnyt - alkanut selvittää päivystävää eläinlääkäriä, joka olisi ihan varmasti ollut jossain Hauholla leikkaamassa lehmää? Lysti kustansi karvan alle 400 € eikä Maissilla ole vakuutusta. Mutta ihan sama, pääasia että makkara saatiin ehjäksi.

Ehkä alan vähitellen toipua itsekin tapahtuneesta ja rauhoittua itsesyytösten kanssa. Minun vikanihan tämä oli, siitä ei päästä mihinkään. Eläinlääkäri suhtautui tilanteeseen ihailtavasti selittäessäni reikien alkuperän "sen siitä saa kun niille yrittää järjestää jotakin mukavaa tekemistä". Olisinkin pillahtanut itkuun edes puolikkaasta syytöksestä. Näin viime viikon painajaisia verisistä eläimistä ja ihmisistä. Kestän vähän huonosti veren näkemistä ja kaiken maailman ensiapuhommia. Olin tietenkin yksin kotona episodin sattuessa ja ihmettelen vieläkin, miten pystyin toimimaan niin järkevästi. Ehkä sitä pakon edessä pystyy normaalia parempiin suorituksiin?

Tiedän, että useamman koiran taloudessa tällaista voi tapahtua. Mutta kai sitä luottaa omiin koiriin ja toivoo parasta? Eihän meillä ole ennenkään sattunut mitään tuollaista kauheaa. Oma lukunsa ovat tietenkin ne ei-koiraihmiset, joille tapahtumia on joutunut selittämään. Heidän mielestä tilanne on kuta kuinkin sama, kuin pikkulapsi iskisi puukon siskonsa keuhkoon.

Mutta eiköhän tämä tästä. Ehkä jopa pääsen yli ajatuksesta, että Polkan joulupaketista löytyy kasa risuja?

5 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Voi nuo oppirahat on meilläkin maksettu ja Fannyn korvanlehti on palaa pienempi. Onneksi Make on kuitenkin jo paranemassa ja jospa ne henkisetkin arvet siitä pikku hiljaa paranee. Toivotaan ainakin.

Rapsutuksia karvakuonoille!



Unknown kirjoitti...

Huhhuh! Onni onnettomuudessa. Tuossa rytäkässä olisi voinut käydä paljon pahemminkin! Mutta tekevälle sattuu. Nämä ovat aina hyviä muistutuksia siitä, miten alkukantaisia ja villejä koirat loppujen lopuksi ovatkaan - ja mitä kaikkea ne saavat halutessaan aikaan ihan muutamassa sekunnissa. Tällainen unohtuu helposti arjessa, kun tulee lällyteltyä niitä rauhallisuuden perikuvana nököttäviä piimänaamoja.

Meillä muuten tolleri ja cockeri -urokset ottivat eräänä yönä yhteen. Oli pilkko pimeää ja sain valot päälle ja koirat irti (huutamalla) ihan muutamassa sekunnissa. Kaikki oli kuitenkin päällisin puolin kunnossa, vaikka olinkin jo ehtinyt pelästymään pahasti, kunnes huomasin, että Into -tolleri lipoo huuliaan ja sen suu on jotenkin omituisesti mutrulla. Hierastuani silmiäni ja katsellessani sitä tarkemmin huomasin, että sen toinen ylärivin "raateluhampaista" oli tullut sen omasta huulesta läpi, eli se oli vahingossa purrut itseään huuleen ja huuli oli niin hyvin pingottunut hampaaseen, että koira ei saanut hammastaan huuleen tulleesta reiästä itse irti! Ja hammas oli siis ihan kunnolla läpi, valkoinen hampaan pää näkyi koiran nokan lähettyvillä, huulen reunassa aika ikävästi. Oli aika jännä fiilis pujottaa hammasta irti huulesta, mutta koira antoi tehdä sen hyvin ja asia oli sillä selvä. Olen itse harrastanut aikoinaan suualueen lävistyksiä ja tiedän miten nopeasti huulikorut paranevat, joten en katsonut aiheelliseksi kiikuttaa koiraa eläinlääkäriin, vaikka huulessa oleva reikä (etenkin hampaan kanssa) näytti alkuun aika kamalalta (ei kyllä varmasti mitään verrattuna rhodesialaisen ruokalsitalle joutuneeseen mäyräkoiraan!). Se sitten onneksi paranikin nopeasti, toista se oli silloin, kun samainen koira sai bullterrierin niskaansa... Se onkin sitten jo toinen tarina.

Tsemppiä teille kaikille henkisten vammojen paikkailuun! Moisen jälkimainingit saattavat olla hyvinkin jännittävää ja jopa uuvuttavaa aikaa. Siitä huolimatta, rauhallista joulun odotusta!

-m- kirjoitti...

Paranemisia ja haleja pikku potilaalle! <3

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei :( Paranemisia Maissille!

T: Kirsi & Sintti

Sarianne kirjoitti...

No voi hitsit. Hyvä, kun osasit toimia järkevästi ja läheltä löytyi päivystävä! :) Jatkossa kannattaa tosiaan namujen ja ruoan kanssa olla tarkkana. Ei vara venettä kaada jne :) Koeta myös itse päästä kaikesta epävarmuudesta irti! Koirat helposti huomaavat, jos olet säpsy ja voivat senkin takia muuttua epävarmoiksi. Alkuunhan voit laittaa vaikka Polkalle sellaisen vinttikoirien kennelkopan, jotta voit itse varmasti rentoutua, kun tiedät, ettei se saa Maissiin ainakaan reikiä tehtyä. Tsemppiä! :)