6.12.2010

Nokosilla

Olisko lenkille lähtijöitä?

Talviset kelit saavat bändin kaivautumaan entistä syvemmin koirasängyn peittojen alle. Välillä jengistä ei näy ketään, kun kaikki ovat piiloutuneet niin kätevästi sänkyyn. Koirasänky on meillä ainoa luvallinen sänky koirille (erinäisten koirapetien lisäksi), mutta säännöllisen epäsäännöllisesti joku löytyy loikoilemasta ihmistenkin sängystä. Mitä kurin puutetta!


Polkka on tosi kiva ja rauhallinen koira kotona - kunhan saa vähintään tunnin metsälenkkinsä päivittäin. Silloin se vetäytyy kotona lepäilemään. Jos taas koira riehuu ympäri taloa, voi omistaja katsoa peiliin. Aktiviteetti on ollut liian vähäistä.

Käytiin lauantaina talvitreenipaikassa tekemässä vähän tottista. Ollaan lomailtu tottispuolesta säännöllisen treeniryhmän puuttuessa. Polkka oli ihan innoissaan treenistä ja teki kaikki liikkeet reippaasti. Seuraamisessa vaaditaan vielä vähän houkutuskättä ja toisinaan sivulle menossakin. Liikkeestä maahanmeno sujuu hienosti, seisomaan jääminen puolestaan vaatii vielä apua. Olin tosi tyytyväinen Polkan intoon ja hyvään kontaktiin.

Ihan samaa ei voi sanoa mukana olleesta Maissista. Reppana on vähän yksinkertaista tyyppiä. Maissi osaa periaatteessa agilityesteet ja tokon alokasluokan liikkeet. Mutta suorittaa kaiken hirveän sähellyksen voimalla ihan miten sattuu. Erehdyn joskus miettimään, miksei Make ole koskaan startannut toko-kokeessa. Sitten teen sen kanssa vähän jotain treeniä ja muistan. Maissi sai tyytyä suorittamaan puomia ja putkea, kun oma hermo ei kestänyt säätää tottista sen kanssa. Ja oli raukka ihan onnesta soikeana.


Polkan kynsi on parantunut tosi hyvin. Muutaman päivän remmilenkkien jälkeen uskalsin juoksuttaa sitä vapaana eilen ja tänään. Ja juoksihan se. Lähti kuin ohjus hihnan irrottua pannasta!

Melkein mahtuu.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Ihailtavaa, että teidän koirat osaavat itse kaivautua peittojen alle! Boris ei osaa. Se raasu vaan tutisee ja tärisee niin kauan, että joku peittelee sen. Useimmiten se myös makaa mahdollisimman tiukasti peittojen ja huopien päällä, ja mulkoilee arvostelevasti, jos niitä koittaa kaivaa sieltä pois. Oppisikohan se ryömimään peiton alle jos ottaisin siitä seuraavan opetusprojektin...

(Tämän flunssan olisi parasta mennä pian ohi tai muuten Boris on kohta kuin mikäkin sirkushylje kaikenkirjavine temppuineen.)