25.11.2010

Lenkkiseuraa - kirjaimellisesti puskista

Tällä kaksikollahan ei koskaan lähde lapasesta...

Tänään iltalenkillä tapahtui kummia. Maissi tuli toimeen vieraiden koirien kanssa! Edellisestä kerrasta taitaakin olla kuusi vuotta aikaa. Kaikki kävi niin, että kävelimme kahden pellon välissä olevaa reittiä. Läheisen rakennuksen parkkiksella oli nainen kahden pitkäkarvaisen colliensa kanssa. Toinen koirista halusi tulla tervehtimään meitä, joten menin juttelemaan naisen kanssa. Päästin Polkan leikkimään, mutta myös hihnassa ollut Maissi suhtautui uusiin kavereihin positiivisesti. Päästin raivottaren irti. Loppujen lopuksi tehtiin porukalla kolmen vartin peltolenkki ja koirilla oli superhauskaa yhdessä! Aapo ja Ukko olivat todellisia herrasmiehiä.

Kotiin kävellessä mietin, että tällaiset kohtaamiset ovat nykyään tosi harvinaisia. 90-luvulla kotikotona asuessa taas aivan arkipäivää. Meillä oli dalmatiankoira ja airedalenterrieri, jotka olivat tuttuja kaikkien lähitienoon koirien kanssa. Kun osuttiin metsässä samalle polulle, päästettiin koirat kirmaamaan yhdessä. Parhaimmillaan yhdessä juoksi kuusikin samaan aikaan paikalle sattunutta koiraa. Enkä muista mitään pientä rähähdystä kummempaa äksidenttiä. Joskus ikävöin tuota tuollaista huoletonta koiranpitoa. Nykyisin oma ensimmäinen reaktio irtokoiran nähdessä on "onkohan se vihainen, tuleekohan tästä tappelu".

Olin asennoitunut pieneen lenkkiin kamalassa talvisessa viimassa, mutta loppujen lopuksi lenkkeiltiin puolitoista tuntia. Puhuttiin koirajuttua ja koirilla oli juoksuseuraa. Pieniä hauskoja sattumuksia!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Polkalla onkin oma blogi! Olipa kiva löytö :) En oo nähny teitä JANKK:n treeneissäkään pitkilleen. Sintin kanssa käydään toko-treeneissä ja agilityäkin jatkettiin - kaikesta huolimatta ;)Ois kiva joskus nähdä ja käydä vaikka juoksuttamassa koltiaisia - nehän tulivat kesälläkin niin hyvin juttuun.

Terkuin
Kirsi & Sintti

Riik kirjoitti...

Kivaa kun löysitte tänne? Mistäs kautta keksitte tämän? :)

Me treenaillaan agilityä e-hkk:lla. Ollaan jopa päästy aika paljon eteenpäin siitä kesäisestä :D. Olisi kyllä kivaa mennä joku kerta juoksuttamaan koiria yhdessä! Mut tavoittaa s-postilla riikkis.helkala(a)gmail.com