Hauska mutta uuvuttava viikonloppu verijälkileirillä

Pieni ja reipas jälkikoira.

Osallistuimme Polkan kanssa viikonloppuna ridgeback-yhdistyksen verijälkileirille. Oli kerrassaan mukava, mutta hurjan väsyttävä viikonloppu! Onneksi tänään pääsi töihin lepäilemään viikonlopun jäljiltä. Ei vaan, Polkalle teki tosi hyvää olla keskellä leirihässäkkää ja omistajalle liikkua koipensa jumiin. Leirin järjestelyt toimivat hyvin ja mikä tärkeintä, ruokaa oli paljon ja se oli hyvää.

Matkaseurana toimivat Heidi ja komea Peetu.

Lauantai aloitettiin jälkien tekemisellä ja myöhemmin samana päivänä ajettiin jäljet. Polkka teki aivan loistavaa työtä ja selvitti tiensä kaadolle nopeasti ja varmasti. Meidän pienryhmän kouluttaja kehui Polkkaa ja ihmetteli sen nuorta ikää suhteessa jäljestysvarmuuteen. Kaadolla ei ollut puhettakaan hämmennyksestä, vaan Polkka nappasi sorkan suuhunsa ja kanniskeli sitä leuhkana. Kouluttajan mielestä koiran voisi viedä parin treenikerran jälkeen mejä-kokeeseen. Hienoa Polkka!


Sunnuntain suoritus ei sitten ollutkaan samaa luokkaa. Kouluttaja epäili minun vaihtaneen koiraa yön aikana. Polkka rahnusti eteenpäin haluttomasti, söi keppejä ja jäniksenpapanoita. Tuijotteli perässä kävelijöitä ja haukotteli. Harmitti tosi paljon, kun tiesi koiran pystyvän sata kertaa parempaan. Ehkä oli syytä katsoa hieman peiliinkin, jäljestäminen on koiralle tosi rankkaa ja jälki kahtena peräkkäisenä päivänä ehkä vähän liikaa. Etenkin tuollaiselle teinixille. Tosin meidän ryhmässämme muidenkaan sunnuntaisuoritukset eivät päätä huimanneet.


Sunnuntaiaamuna ennen jäljestämistä testattiin koirien laukauksensietoa. Haulikon laukauksia kuului kymmenen sekunnin välein ja samaan aikaan metsäautotieltä löytyi karhun verta ja villisian raato. Polkka nuuski verta tosi kiinnostuneena, mutta pahalta haisevaa raatoa prinsessa tyytyi ihmettelemään metrin päästä. Laukaukset eivät pelottaneet Polkkaa ollenkaan, mutta sehän oli tiedossa jo ennestäänkin.

Viikonlopusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka apina jäljestikin sunnuntaina kirjaimellisesti sunnuntaimoodilla. Ehkä tekisi mieli suunnitella mejä-kokeeseen osallistumista vaikka syksyllä, mutta viikonloppu sai muistamaan myös sen, miten hullun raskas laji mejä on. Mäykkyjen kanssa joskus treenattiin ja käytiin kokeissa ja silloin kyllästyin totaalisesti jäljentekoon, pitkiin koeviikonloppuihin, hirvikärpäsiin ja "ollaan ulkona satoi tai paistoi" -systeemiin.

Polkan mielestä viikonlopun parasta antia oli huonekavereiden eli Ego-veljen ja Gimli-sedän kanssa riehuminen. Ei sillä verijäljellä nyt niin väliä, kunhan saa painia ja rellestää kavereiden kanssa.

Polkan kuvat: Johanna Duarte