Polkan eka verijälki

Apinalle tapahtui tänään jänniä: oli elämän ensimmäisen jälkitreenin aika! Tai voiko sitä nyt treeniksi sanoa, lähinnä Polkka äimisteli alkumakausta, mietti mitä ihmettä pitäisi tehdä ja varsinkin mitä jäljen päässä olleelle hirvenkoivelle olisi pitänyt tehdä. Olin tehnyt aivan liian lyhyen jäljen, Polkka ei pällistelyissään päässyt vauhtiin ollenkaan. Tulipa nyt ainakin todettua, että jäljestäminen edes kiinnostaa sitä.


En yhtään muista, miten jäljestyksen aloittaminen sujui aikanaan mäykkyjen kanssa. Siitä on niin kauan. Muistikuvissani laskin mäyräkoiran alkumakaukselle ja se lähti jäljestämään. Olen kyllä tietoinen, että aika kultaa toisinaan muistot. Toisaalta mäykyt kenties hoksaavat nopeammin, mistä jäljestyksessä on kyse?

Ei saakeli, kuka on menettänyt jalkansa? Suuren afrikkalaisen häntä on ihan koipien välissä.

Jos tätä nyt sitten vähän tarkemmin tutkisi, vaikka ihan vaan mutsin mieliksi.

Kävin lopuksi Papun kanssa purkamassa jälkimerkit. Mummeli oli ihan innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa jäljelle. Ja joo, tiedän ettei samaa jälkeä saisi mennä enää uudelleen, mutta se nyt on ihan sama mitä tuollaisen jo kannuksensa (lue: FIN JVA) ansainneen höpsön mummokoiran kanssa duunaa.

Taidan vetää vielä ensi viikon alussa toisen vähän pidemmän pätkän Polkalle. Sen jälkeen suunnataankin viikonlopuksi rhodesiankoirien mejä-leirille. Leiristä saa varmasti enemmän irti jos koira on kirjaimellisesti edes hajulla asiasta.