Ai minäkö hankala, älkää nyt viitsikö.Onkohan siitä nyt kaksi viikkoa, kun paukuttelin henkseleitä ettei Polkalla ole vielä murrosikää. Ei olisi kannattanut. Apina on taantunut viikossa jollekin alkeellisen ameeban tasolle. On toden totta ihan täysi työ hillitä hermonsa ja yrittää käyttäytyä hyvän laumanjohtajan tavoin. Savu nousee korvista ja kihisen kiukusta samalla kun päässä soi "käyttäydy järkevästi, älä pilaa koiran luottamusta".
Osa ongelmista on ennallaan; kakan ja kaiken muun mahdollisen syöminen, kuopankaivuu, Papun kiusaaminen noin muutamia mainitakseni. Uusimpana uutena Polkka on keksinyt sen, ettei tarvitse tulla sisälle kun huudetaan. Piilottelee vaan jossain takapihan puskissa korvat höröllä. Sitten kun sitä menee hakemaan, niin spurttaa innoissaan karkuun. Olisi yksinkertaista jättää paskaileva apina pihalle, mutta koska se menee niin halutessaa aidoista yli, niin en uskalla. Muutaman kerran apina onkin ulkoillut omalla pihalla liinan kanssa. Säälittävää.
Otin Polkan perjantaina mukaan töihin. Aamulenkin ja ruoan jälkeen pihalle ja auton ovi auki. Mitä tekee apina? Katsoo minua pirullinen ilme naamalla ja juoksee kiitolaukkaa edellisen asukkaan kompostille. Kaivelee siellä ihan rauhassa eikä lotkauta korvaansakaan minun huudoilleni. Rämmin puskien läpi perään kätevästi hameessa ja sukkahousuissa. Raivokäyrä nousee niin korkealle, että otan mukaan risun. Räpsäytän sille apinaa persuksille ja huudan että nyt autoon siitä niinku olis jo. Kävelen takaisin autolle. Apina istuu takapenkillä naama menosuuntaan.
En kannata minkään sortin väkivaltaa koirankoulutuksessa, mutta melkein ajattelen että kilahdus ja oksalla räppäisy kannatti tällä kertaa. Enkä todellakaan lyönyt koiraa, lähinnä säikäytin sen touhuissaan. Aion silti hallita jatkossa hermoni paremmin ja yrittää välttää moiset tilanteet. Tällaisen jälkeen tuntee itsensä maailman huonoimmaksi koiranomistajaksi.
Eiköhän tämä tästä taas. Paljon vaan liikuntaa ja muuta tekemistä, niin ehkä Polkka ei jaksa olla kapinoiva teiniapina kovin kauan. Ainahan sitä voi toivoa, heh.
2 kommenttia:
He hee... voin kuvitella tuon risutilanteen. Välillä sitä sortuu "väkivaltaan" huomaamattaan niin kuin minä kerran, kun potkaisin Dexteriä. Olin lähdössä lenkille sen kanssa ja puhuin "tärkeää" puhelua. Dexteriä tympi paikalla seisoskelu ja se riuhtoi suuntaan ja toiseen. Itse en voinut ojentaa sitä kädellä, kun oli molemmat varattu, enkä voinut myöskään huutaa, kun oli vieras ihminen luurin päässä. Niinpä potkaisin sitä kevyesti persuksille, että saisin huomion. Tosin heti potkaistuani sitä tajusin, mitä tuli tehtyä ja katselin nopeasti ympärille, ettei vaan kukaan nähny :) t. Terhi
Noin se menee, että heti tulee kaduttua ja vilkaistua ympärilleen... Puhelut tuttujen kanssa on välillä aika mielenkiintoisia "Polkka EI, Polkka IRTI" -henkisiä. Jonkun vieraamman kanssa puhuessa ei ehkä kehtaisikaan karjua kesken puhelun :D
Lähetä kommentti