9.9.2013

Aurinkokennot ladattu

Tiimi.
Viikonloppuna oli aivan mahtava keli. Ihan kesä, vaikka eletäänkin jo syyskuuta! Pasi raksasi ja minä tein pihatöitä. Lapsi ja koirat oli nekin siirretty ulkoruokintaan. Maissi viihtyy hyvin omalla pihalla, se käppäilee ympäriinsä ja tutkii kaikki tontin nurkat ja pensaiden aluset. Polkka puolestaan retkottaa mahdollisimman aurinkoisella paikalla, yleensä tässä tapauksessa terassilla. Jos mahdollisesti tulee liian kuuma, se siirtyy hetkeksi varjoon, mutta palaa pikaisesti pihan parhaalle aurinkopaikalle. Papu puolestaan, no, jonottaa sisälle, koska ei halua olla ulkona. Vähän julmaa, mutta välillä myös mummo joutuu tuulettumaan raikkaassa ulkoilmassa.

Emme ole toistaiseksi päässeet todistamaan kissajahtia, vaikka ennen aitaa naapureiden (kaikilla taitaa olla vapaana ulkoileva kissa?) kissat kulkivat joka päivä meidän tontin läpi ja istuskelivat terassilla. Hyvä niin, sillä en uskalla edes ajatella, millaisen näytöksen aitauksen sisäpuolelle eksyvä kissa saisi aikaan... Jos vaikka jatkossa ei tarvitsisi kaivella kissankakkaa salaattien seasta viljelylaatikoista?

Vahtikoiran vapaapäivä?

Hittoon puuhamatot - koirapeti sopii myös lapsen alustaksi.

Ei kommentteja: