Prse homeessa

Masentaa.

Ellen tietäisi koirani menevän juoksun jälkeen totaalisen veltoksi, ajattelisin sen tekevän hidasta kuolemaa. Elukka on ollut viime viikot aivan järkyttävän laiska. Lenkille lähtiessä sitä täytyy huutaa eteisestä ja kirjaimellisesti kenkäistä ovesta ulos (ei, älkää soittako eläinsuojeluun, pudotan sen rappusilta hellästi). Lenkillä se kävelee eteenpäin. Tai no korkeintaan ravaa. Ja nyt ei lasketa paskakasalle juoksemista, silloin elukka kyllä laittaa tassua toisen eteen. Kevät on sitruunantuoksuista aikaa, jos joku nyt ymmärtää, mitä tarkoitan?

Sen lisäksi että koira kuluttaa aikaansa velttona maaten, se yrittää piiloutua.

Viime viikolla laiskiaiselle sattui henkilökohtainen katastrofi - se putosi keskellä yötä sohvaltaan. Heräsimme miehen kanssa kamalaan rysäykseen ja säikähdimme tietenkin, että joku oli murtautunut taloon. Mutta koira oli hiljaa. Tarkempi tutkiminen osoitti, että se oli rojahtanut sohvalta puiseen lelukoriinsa, joka oli haljennut. Mahtoi sattua. Elukka nukkui loppuyön mielenosoituksellisesti lattialla, mikä ei todellakaan ole normaalia.

Viikonloppuna se putosi nojatuolistaan, mutta se ei haitannut. Unia pystyy nimittäin jatkamaan, vaikka roikkuisi puoliksi lattiallakin. Kuva kertoo tästä(kin) hienosta hetkestä enemmän kuin tuhat sanaa.

En edes muista, koska olisimme viimeksi päässeet treeneihin. Ensin koiralla oli juoksu, sitten mies on ollut työmatkoillansa ja lopulta olin itse kipeänä. Ensi viikolla olisi vihdoin tarkoitus päästä treenaamaan. Mietin, että tuollaista maailman laiskinta rotkoa on aivan turha kuskata minnekään agility-hallille, mutta sitten kävin koirien kanssa yhtenä päivänä lähitreeniksellä tekemässä vähän tottista. Polkka teki hommia ihan yli-innokkaasti ja olisi tehnyt paljon enemmänkin, kuin olin ajatellut. Se vihulainen pääsee kyllä välillä yllättämään!

Olen tietenkin potenut myös huonoa omaatuntoa koirani apaattisuudesta. Onhan koirien nykyelämä suorastaan masentavaa entiseen verrattuna. Ennen ne juoksivat joka päivä vapaana, nyt hädin tuskin viikonloppuisin. Ennen treenattiin paljon, tämän hetken treenauskunnon ja -innon voi lukea tuosta ylempää. Enkä jaksa nykyään minkään sortin perseilyä koirilta, pinna tuntuu olevan sen verran äärimmilleen venytetty.

Toisaalta itsensä ruoskiminen on (koiran velttouden osalta) turhaa. Aina se on mennyt sekaisin juoksun jälkeen. Ja tämähän on nyt viimeinen kerta, pian kutsuu leikkauspöytä! En jaksa juoksuja, valeraskauksia ja jatkuvaa apaattisuutta. Luulisi sen nyt olevan koirallekin parempaa elämää päästä eroon hormonimyrskyistä.