28.12.2014
Jouluisia
Joulunpyhät on tällä erää vietetty. Me lomaillaan kuitenkin loppiaiseen saakka. Tai siis perheen työssäkäyvä henkilö lomailee, mutta samalla se on lomaa meille kaikille. Paitsi tietenkin Polkalle, jonka arkirytmi järkkyy kun ihmiset toimii ihan epäloogisesti.
Jouluaattona saatiin vihdoin lunta tänne Hämeeseenkin. Ja sitä tuli sitten kerralla ihan kunnolla. Oltiin lenkillä pahimman myräkän aikaan ja Polkka ei pystynyt pitämään edes silmiä auki, kun kamala lumi satoi suoraan hänen afrikkalaisuutensa naamaan. Ehkä takkatuli, täysi ruokakuppi ja puruluu maistuivat aattoiltana entistäkin paremmalta.
Joulupäivänä lähdettiin sukuloimaan Keski-Suomeen pariksi päiväksi. Sen jälkeen ollaan vaan oltu kotosalla, lenkkeilty ja syöty hyvin. Koirien mielestä parasta on ollut varmasti jouluvieraat ja heidän käsiparinsa - rapsutusta on irronnut melko paljon enemmän kuin normaalisti. Metsälenkit ovat maistuneet kanssa, varsinkin kun ulkoilusäät ovat olleet aaton jälkeen suosiolliset. Paitsi tapaninpäivän -8 astetta kirpaisi näin äkkiseltään erästä nimeltä mainitsematonta afrikkalaista (kuva yllä). Mutta siitäkin selvittiin hengissä.
Näillä lokoisilla eväillä kohti uutta vuotta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti